”Kahva on kiva”, sanoi kaksivuotias – tutkija ja lapsiraati arvioivat lastenraamattuja
Espoolainen Ojalan perhe testasi viisitoista lastenraamattua.

Espoolainen Ojalan perhe testasi viisitoista lastenraamattua.

”Kahva on kiva”, sanoi kaksivuotias – tutkija ja lapsiraati arvioivat lastenraamattuja

Lastenraamattu on monelle ensimmäinen kosketus kristinuskon keskeisiin kertomuksiin. Siksi ei ole samantekevää, miten se on kirjoitettu.

Söpöjä eläimiä, jotka pelastetaan uhkaavalta tuholta. Hurjia seikkailuja, joissa sankari joutuu ison kalan vatsaan tai luolaan leijonien joukkoon. Taistelu, jossa nokkela paimenpoika voittaa jättiläisen. Ihmeellisiä voimia omaava sankari, joka osaa kävellä vetten päällä ja parantaa sairaita, jopa kuolleen – ja joka itsekin herää kuolleista. Monet raamatunkertomusten juonenkäänteet voisivat olla saduista.

Raamatun pohjalta kirjoitetut lastenraamatut eivät kuitenkaan ole mitä tahansa harmittomia satukirjoja. Ne ovat monelle lapselle ensimmäinen kosketus kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin keskeiseen kertomusperintöön. Siksi ei ole yhdentekevää, millaisia toisintoja raamatunkertomuksista julkaistaan, arvioi Kaisa Puustinen, joka on tutkinut lastenraamattuja väitöskirjassaan.

– Lastenraamatut ovat merkityksellistä kirjallisuutta siinä, millaisia mielikuvia ne herättävät lapsissa kristinuskoa, Raamattua ja Jumalaa kohtaan, Puustinen sanoo.

Monessa raamatussa oli aika pitkiä lauseita. Niissä olisi tiivistämisen varaa.
Äiti Sanna-­Kaisa Ojala

Erityisen tärkeä rooli lastenraamatulla on silloin, jos lapsi ei saa juuri muuta kristillistä kasvatusta. Puustista askarruttaa esimerkiksi se, millainen jumalakuva lastenraamatuista ja ­muusta lastenkirjallisuudesta välittyy – ja lukkiutuuko jumalakuva tuolle tasolle, jos lapsi ei muuten elä kristillisen kulttuurin ympäröimänä.

– Se näkyy nykyisin esimerkiksi rippikouluissa, joissa jotkut nuoret voivat käydä hyvinkin käsitteellisiä keskusteluja Jumalasta samaan aikaan kun toisille Jumala on edelleen se pitkäpartainen ukkeli pilven päällä.

Millainen kuva Jumalasta leviää?

Tutkimuksen alkuvaiheessa Kaisa Puustisella oli aineistonaan 92 erilaista lastenraamattua. Väitöskirjaan asti niistä päätyi 36. Määrät kertovat siitä, että lastenraamattuja tuotetaan paljon. Niitä julkaisevat melkein yksinomaan kristilliset kustantajat, ja suurin osa niistä on käännöksiä englannin kielestä. Tekijöiden kirkkokunta tai teologinen tausta jää yleensä arvoitukseksi.

– Sitä sietäisi tutkia. Kiinnostavaa on myös se, että monet lastenraamatuista käännetään samanaikaisesti monelle kielelle ja julkaistaan monessa maassa. Herää kysymys, millaiset versiot ylittävät kieli- ja kulttuurirajat, ja millainen kuva Jumalasta niiden kautta leviää. Se ei välttämättä ole minkään suomalaisen kirkkokunnan opettama Jumala.

Ojalan perheen kuusivuotias tykkäsi jännittävistä tarinoista.

Ojalan perheen kuusivuotias tykkäsi jännittävistä tarinoista.

Puustisen mukaan lastenraamatuissa on suuria eroja. Eniten vaikuttaa se, minkä ikäisille ne on suunnattu. Pikkulapsille tehdyissä kirjoissa on vähän tekstiä, kertomukset ovat tiivistettyjä ja ne etenevät suoraviivaisesti. Mitä vanhemmille lapsille kirjat on suunnattu, sitä enemmän niissä on tekstiä ja sitä yksityiskohtaisempaa teksti on. Kouluikäisille suunnatuissa kirjoissa korostuu seikkailullisuus, kun taas pienemmille kerrotaan Raamatun keskeisiä tapahtumia.

Lapsi kyllä kestää ristiriitoja

Lastenraamattujen kerrontaa Kaisa Puustinen tutki kahden esimerkkikertomuksen, Vanhan testamentin Joonan kirjan ja Uuden testamentin tuhlaajapoikavertauksen, avulla. Hän tarkasteli, vastaavatko lastenraamattujen versiot virallisen raamatunkäännöksen kertomusten sisältöä ja miten ne eroavat siitä. Joissakin lastenraamatuissa esimerkkikertomuksista oli rajattu pois loppu, joka on molemmissa ristiriitainen: Joona suuttuu Jumalalle, tuhlaajapojan veli isälleen. Sen sijaan kertomukset lopetetaan niissä hieman aiemmin esiintyvään onnelliseen kohtaan: ­niniveläiset parantavat tapansa ja välttyvät onnettomuudelta, isä ottaa tuhlaajapojan lämpimästi vastaan.

– Minulla heräsi kysymys, ketä siinä suojellaan – lasta vai aikuista. Eikö aikuinen kestä niitä hankalia kysymyksiä, joita teksti lapsessa herättää? Itse luottaisin siihen, että lapsi kyllä kestää ristiriitoja, jos aikuinen vain osaa ne tarvittaessa selittää, Puustinen sanoo.

Jotkut Joonan kirjan varsinkin pienille lapsille suunnatut versiot poikkesivat alkutekstistä selvästi myös siksi, että niihin oli ympätty kiltteys­kasvatusta.

– Silloin opetus oli, että sitten, kun Joona suostui tottelemaan Jumalaa, kaikki meni hyvin ja kokonainen kansa ­pelastui.

Nostettavat läpät, kantokahva ja kimalle vetosivat lapsiin

Espoolaisessa viisilapsisessa ­Ojalan perheessä lastenraamatut eivät ole mikään uusi tuttavuus. Niitä oli muutamia kotona jo ennestään.

– Niitä on luettu säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä iltaisin tai jos lapset ovat pyytäneet, perheen äiti Sanna-­Kaisa Ojala kertoo.

Nyt perhe sai testattavakseen viisitoista lastenraamattua neljältä eri kustantajalta. Niiden läpikäyminen lasten kanssa ei Ojalan mielestä ollut mitenkään iso urakka. Innokkaimmin tehtävään suhtautui perheen kuusivuotias, joka nähtyään kirjat kotiin tullessaan ei olisi malttanut kenkiään riisua.

Pelottavat kuvat eivät ole lapsille ongelma. Silloin vain käännetään nopeasti sivua.

Monet kertomukset olivat lapsille ennestään tuttuja. Yksi lasten suosikeista on ollut Vanhan testamentin kertomus Joonasta, jonka iso kala nielaisee. Toisaalta vastaan tuli nyt sellaisiakin kertomuksia, joita lapsille ei yleensä kerrota, kuten vaikkapa Vanhasta ­testamentin tarina Simsonista.

Pelottava krokotiili, söpö lammas

Perheen 13-vuotias esikoinen luki raamattuja itsekseen. Hän oli sitä mieltä, että kaikki olivat hyviä – mutta kun hyviä on monta, kirjassa pitää olla jotakin erityistä, että se erottuu. Mukaan testaamaan pääsi myös kahden kuukauden ikäinen kuopus, jonka kanssa Sanna-Kaisa Ojala katseli ja lauloi pehmeää rapinaraamattua. Kaksi-, neljä- ja kuusivuotiaalle äiti luki kirjoja ääneen.

– Kiinnitin huomiota siihen, että monessa oli aika pitkiä lauseita. Niissä olisi tiivistämisen varaa.

Kuvituksista lapsilla oli selvät mielipiteet – varsinkin perheen kaksivuotiaalla, jonka mielestä krokotiilit, leijonat ja parrakkaat tai tuijottavasilmäiset ihmiset olivat pelottavia, mutta joka ilahtui vauvoista ja lampaista. Kuusivuotias sen sijaan innostui jännittävistä kuvista ja esimerkiksi Daavidin ja Goljatin taistelusta.

Ojalan mukaan pelottavat kuvat eivät ole lapsille ongelma. Silloin vain käännetään nopeasti sivua. Liikkuvaa kuvaa olisi paljon vaikeampaa ohittaa.

Suojeleva Jumala

Lastenraamattujen jumalakuvaa on Sanna-­Kaisa Ojalan mielestä mietitty ja siloiteltu lapsille sopivaksi: Jumala luo maailman, suojelee ja pelastaa. Myös Uuden testamentin kertomuksissa jatkuu sama lohdullinen linja: Jeesus siunaa lapsia ja tyynnyttää myrskyn. Kristinuskon keskeinen sisältö – Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus – oli käsitelty kaikissa jollakin tavalla.

– Voi olla, että Jeesuksen kuolema on joistakin vanhemmista hankala asia. Itse olen selittänyt sitä lapsille niin, että Jeesus sai väärän tuo­mion, mutta se olikin Jumalan suunnitelma ja koitui kaikkien parhaaksi. Lapset ovat kysyneet, sattuiko sitä kauheasti ja miten naulat voivat mennä ­käsien läpi.

Tutkija Kaisa Puustinen vinkkaa: Kun valitset lasten­raamattua, kiinnitä huomiota ainakin näihin seikkoihin

• Lue itse kirja tai edes yksi kertomus ennen kuin luet sitä lapselle.

• Onko kieli hyvää? Onko kerronta sujuvaa ja eteneekö se mielekkäästi?

• Mitä tekstissä ja kuvissa oikeasti on?

• Onko sisältö sellainen, jonka haluat välittää lapselle ja jonka takana itse pystyt seisomaan?

Mikä pelotti ja mikä lumosi? Tässä on Ojalan perheen lasten tuomiot 15 lastenraamatulle:

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi