– Vammaisten lasten perheessä elämämme rajoittui pitkälti kotiin. Meni kauan ennen kuin uskalsin olla heikko ja pyytää apua, Salme Selamaa sanoo.
Omaishoitajien ryhmässä voi kertoa kipeimmistäkin asioista: ”On muitakin, jotka ovat kokeneet samaa”
Elämä kahden kehitysvammaisen lapsen kanssa on vaatinut Salme Selamaalta taitoa ja voimia. Vertaistukiryhmästä saa tukea.
Omaishoitajuus on ollut iso osa Salme Selamaan elämää 1970-luvulta lähtien. 44 vuotta sitten perheeseen syntyi lievästi kehitysvammainen Sami-poika. Nyt kolmekymppinen Satu-tytär puolestaan syntyi terveenä, mutta melko nopeasti äiti huomasi, että vauva tuntuu jotenkin erilaiselta sylissä. Hänellä todettiin CP- ja kehitysvamma.
Nyt Sami on tekeväinen mies, joka käy tuetussa työssä. Satu liikkuu sähköpyörätuolilla sisätiloissa itsenäisesti ja pystyy vuorovaikutukseen ilmein, elein ja muutamin sanoin, mutta tarvitsee apua kaikissa toimissa. Avun saaminen on vaatinut paljon paperisotaa, mikä sekin vaatii taitoa ja voimia.
Satu on nyt asunut muutaman vuoden ryhmäkodissa. Muutto on ollut valtava muutos Selamaiden arkeen ja koko elämään.
– Minulta on vaatinut opettelua se, että tytärtä voidaan hoitaa eri tavalla, ja se on ihan yhtä hyvää, Salme Selamaa myöntää.
Hän muistuttaa, että vammaisen lapsen perheessä ei pelkästään itketä, vaan eläminen on vuorovaikutussuhdetta kuten lasten kanssa yleensäkin.
– Meillä nauretaan ja viljellään hurttia huumoria. Lapsemme ovat luonteeltaan aurinkoisia ja positiivisia. He ovat kantaneet minua yhtä lailla kuin minä heitä.
Vammaisuus ei ole maailmanloppu
Salme Selamaa kiittää puolisoaan suurimmaksi tuekseen samoin kuin anoppiaan, joka oli alkuvuosina perheelle korvaamaton apu.
Perheessä on myös kaksi tervettä lasta.
– He joutuivat vammaisten sisarusten myötä aikamoiseen prässiin ja hommiin eri tavalla kuin ikäisensä. Minulla on ollut iso kipu siitä, että terveet lapset jäivät vähemmälle huomiolle.
Selamaan mielestä Malmin seurakunnan omaishoitajien ryhmässä on hienoa luottamus ja aito jakaminen.
– Tuemme ja kannustamme toisiamme muuttuvissa tilanteissa. Saamme viedä asiamme Taivaan Isän eteen lauluin ja rukouksin.
Mitä sanoisit vanhemmille, joille on syntynyt erityislapsi?
– Tarttukaa tarjottuun apuun! On tärkeää päästä heti kiinni siihen, että on muitakin, jotka ovat kokeneet jotain samaa. Vammaisuus ei ole maailmanloppu.
Ryhmän toinen ohjaaja, diakoniatyöntekijä Annikka Hakala, sanoo että moni omaishoitaja tekee työtään yksin, jolloin vertaistuki muilta samassa tilanteessa eläviltä on erityisen tärkeää.
– Keskinäinen tukeminen, välillä huumorinkin ryydittämänä, on parasta antia.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kehitysvammaisen nuoren äiti, pappi Sari Hakuri: Erityislasten perheiden joululomapäivässä ei tarvitse jännittää eikä selittää
Hyvä elämäViikin kirkolla järjestetään 3.1. joululomapäivä erityislapsille ja heidän perheilleen.
