null Etäkaudella keskusteltiin puhelimessa ja tehtiin sielunhoitokävelyitä – epävarmuudenkin kanssa voi elää, kun tulee kuulluksi, sanoo oppilaitospappi Sanna Uusitalo

– Oppilaitospapin työ on mun juttu. Tarvittaessa voin toimia myös opiskelijoiden ja henkilökunnan perhepappina, kertoo Sanna Uusitalo Hattulantien kampuksella. 

– Oppilaitospapin työ on mun juttu. Tarvittaessa voin toimia myös opiskelijoiden ja henkilökunnan perhepappina, kertoo Sanna Uusitalo Hattulantien kampuksella. 

Ajankohtaista

Etäkaudella keskusteltiin puhelimessa ja tehtiin sielunhoitokävelyitä – epävarmuudenkin kanssa voi elää, kun tulee kuulluksi, sanoo oppilaitospappi Sanna Uusitalo

Uusitalo kuuntelee Stadin ammattiopiston opiskelijoiden iloja ja suruja viidellä eri kampuksella. Oppilaitospapin löytää myös somesta.

Ensimmäiset opiskelijat aloittivat syksyn opinnot Stadin ammatti- ja aikuisopistossa Helsingissä jo elokuun alussa.

– Teen työtä kaikkiaan viidellä kampuksella. Se ei ole niin hankalaa kuin voisi luulla, oppilaitospappi Sanna Uusi­talo kertoo työstään kuuden vuoden kokemuksella.

– Työ on yhteisöllistä. En tee työtä yksin vaan moniammatillisissa tiimeissä. Myös kuraattorit ja psykologit vaihtelevat kouluja. Hyvinvointitoimijoiden lisäksi yhteistyöhön osallistuvat myös oppilaskunnat ja tutorit.

Uusitalon työtä ovat opiskelijoiden ilot ja surut, kuunteleminen ja keskusteleminen. Kevään etäkaudella keskusteltiin puhelimessa. Tehtiin myös sielunhoitokävelyitä.

– Verkkoon ja etänä toimimiseen siirryttiin ketterästi. Osaamista oli, kun oppilaitos on muutenkin suuntaamassa kohti verkko-opetusta, Uusitalo toteaa.

Pappiin voi pitää yhteyttä myös WhatsAppil­la tai Instagramissa. Uusitalon mukaan korona toi opiskelijoille monenlaisia huolia.

– Saattoi olla epävarmuutta ja stressiä siitä, löytyykö enää tulevaisuudessa töitä omalta opiskelualalta kuten matkailusta tai ravintola-alalta. Lähihoitajaopiskelija voi pelätä oman terveytensä puolesta.

Kun rutiineja ei ollut, etenkin vieraalle paikkakunnalle muuttaneita saattoi vaivata syvä yksinäisyys. Jos lisäksi opiskelija, joka oli vasta oppinut suomen kielen, ei päässyt puhumaan kenenkään kanssa, hän alkoi epäillä, että työmahdollisuudet menevät ohitse.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.