null Ortodoksin ja luterilaisen kodissa eletään ekumeniaa todeksi

Aleksi ja Nelli-Maria Sarasmaa asuvat Myyrmäessä. Kotona on pyhän Neonillan ikoni.

Aleksi ja Nelli-Maria Sarasmaa asuvat Myyrmäessä. Kotona on pyhän Neonillan ikoni.

Ajankohtaista Hengellisyys

Ortodoksin ja luterilaisen kodissa eletään ekumeniaa todeksi

Ortodoksi Nelli-Maria Sarasmaa ei näe kirkkokunnissa suuria eroja. Hänen luterilainen miehensä Aleksi Sarasmaa arvostaa ortodoksikirkon pysyvyyttä.

Nelli-Maria ja Aleksi Sarasmaa tutustuivat toisiinsa Espoonlahden kirkolla viitisen vuotta sitten.

– Minä pidin kirkolla kerhoa ja Aleksi osallistui Saapas-koulutukseen. Olimme lukiolaisia, ja me molemmat asuimme vielä kotona, Nelli-Maria kertoo.

– Minulla on hassu tausta. Kun kaverini oli menossa kesällä rippikouluun, hän pyysi minua mukaan, vaikka olen ortodoksi. Kävin hänen kanssaan luterilaisen rippikoulun, mutta minua ei konfirmoitu. Samana kesänä kävin myös ortodoksisen kristinoppikoulun.

Nelli-Maria kastettiin aikoinaan äitinsä mukaisesti ortodoksisen kirkon jäseneksi. Jäsenyys tuntuu Nelli-Mariasta edelleen omalta ja oikealta, vaikka hänellä on monenlaisia yhteyksiä luterilaiseen kirkkoon.

– Käyn myös luterilaisella ehtoollisella, vaikka kirkkojen välillä ei ole virallista ehtoollisyhteyttä. Jossain vaiheessa minulla oli kriisi siitä, toiminko oikein vai väärin. Juteltuani pappien kanssa tulin siihen tulokseen, ettei asiassa ole ongelmaa.

Aleksi ei osallistu ortodoksiselle ehtoolliselle. Ortodoksisessa kirkossa ehtoollinen ymmärretään jäsenyyden merkiksi.

Pyhimykset ovat ortodoksille tärkeitä

Nelli-Marian mielestä kaikki keskeinen on luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkoille yhteistä.

– Jumala johon uskotaan ja Raamattu ovat samoja. Vaikka kirkolliset menot ovat erilaisia, tunnen olevani niissä kuin kala vedessä, hän summaa.

– Minä kyllä huomaan eroja kirkkojen opillisissa painotuksissa. Jotkut herätysliikkeet tai vapaat suunnat tuntuvat minusta ortodoksikirkkoa läheisemmiltä, Aleksi toteaa.

Jumala johon uskotaan ja Raamattu ovat samoja. Vaikka kirkolliset menot ovat erilaisia, tunnen olevani niissä kuin kala vedessä. – Nelli-Maria Sarasmaa

Ennen kuin Aleksi tutustui Nelli-Mariaan, hän oli käynyt ortodoksihäissä ja saanut uskontotunneilla perustietoa ortodoksisesta kirkosta.

– Arvostan ortodoksisen kirkon rohkeutta pitää kiinni linjauksistaan. Siellä ei olla niin muutosherkkiä kuin luterilaisella puolella. Monet ortodoksiopit menevät minulla silti yli hilseen. Esimerkiksi pyhimysten keskeinen asema tuntuu vieraalta, Aleksi jatkaa.

Sen sijaan Nelli-Marialle pyhien kunnioittaminen ja nimikkopyhät ovat olennainen osa uskoa.

– Tuntuu hyvältä, että minulla on joku, joka katsoo puoleeni ja johon voin turvautua. Nimikkopyhäni on Neonilla.

Ekumeeniset häät Espoossa

Nelli-Marian maalaama pyhän Neonillan ikoni löytyy opiskelijapariskunnan kodin seinältä Myyrmäestä.

Sarasmaat avioituivat tammikuussa 2015. Heidät vihittiin Espoon tuomiokirkossa luterilaisin ja ortodoksisin menoin.

– Aleksin täti Päivi Isotalo oli vihkipappimme. Kaikki ortodoksipapit eivät hyväksy naispappia, mutta minulle ennestään tuttu ortodoksipappi isä Heikki Huttunen tunnetaan ekumeenisuudestaan. Olisi ollut tosi outoa, jos vihkimiseen ei olisi kuulunut ortodoksista kruunaamista, Nelli-Maria toteaa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Perinteet, mysteeri ja rikkaat jumalanpalvelukset vetävät ortodoksiseen kirkkoon

Hengellisyys

Ortodoksiseen kirkkoon liittyneet entiset luterilaiset arvostavat myös monia tapoja tuoda usko arkeen, kertoo tutkija Helena Kupari.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.