Piispa Björn Vikström odottaa jo uusia haasteita yliopiston opettajana ja tutkijana.
Piispan viran jättävä Björn Vikström: ”Sen, että olemme yhdenvertaisia Jumalan edessä, pitää näkyä tavassa kohdella toisiamme”
Porvoon piispa Björn Vikström tekee ainutlaatuisen ratkaisun: hän jättää piispan tehtävän ja siirtyy yliopistoon. Valmisteilla on kirja vieraanvaraisuudesta ja luentosarja populismista.
Kun Björn Vikström kymmenen vuotta sitten suostui ehdokkaaksi Porvoon piispanvaalissa, hän teki sen sillä mielellä, että tehtävä on määräaikainen. Tuosta päätöksestä hän pitää kiinni. Sen sijaan, että jatkaisi piispana eläkeikään, hän luopuu virastaan 55-vuotiaana.
– Virallisesti viimeinen työpäivä on elokuun viimeinen, käytännössä 25.8. Saarnaan silloin Porvoon tuomiokirkossa ja jätän messun päätteeksi sauvan ja kaavun alttarille, kertoo Vikström.
Vikström ja hänen vaimonsa Maria Björkgren-Vikström ovat jo muuttaneet piispantalosta Turkuun kerrostaloon. Virasta luopumiseen ja myös asunnon jättämiseen liittyy haikeutta.
Vikström on asunut piispantalossa kuluneiden kymmenen vuoden lisäksi kaksitoista vuotta lapsena. Hänen isänsä John Vikström toimi Porvoon piispana ennen arkkipiispavuosiaan. Myös hänen setänsä Erik Vikström toimi Porvoon piispana. Nyt Vikströmien kaudet jäävät hiippakunnan historiaan.
Olet sanonut monta kertaa, että toimit piispana vain määräajan. Onko sinua uskottu?
– Ehkä kaikki eivät alussa oivaltaneet. Kun päivämäärä alkoi lähestyä, rupesivat ymmärtämään, että taidan olla tosissani, Vikström kertoo nauraen.
Piispuus vie ihmisen mennessään
Vikström suostui ehdokkaaksi myös toiseen piispanvirkaan eli arkkipiispan virkaan, koska tehtävä olisi ollut eri ja hänenlaiselleen ehdokkaalle oli tilaa. Arkkipiispaksi valittiin Tapio Luoma. Vikström katsoi, että nyt hän voi hyvällä omallatunnolla jatkaa kirkon palveluksesta muualle. Hän siirtyy syyskuun alussa Åbo Akademiin teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian opettajaksi.
– Ajattelen niin, että on hyvä sekä minulle että hiippakunnalle, että piispaksi tulee toinen henkilö toisenlaisella kokemuksella. En välttämättä ajattele, että piispan viran pitäisi periaatteessa olla määräaikainen. Oma esimerkkini toivon mukaan toimii niin, että tehtävään uskaltavat lähteä nuoremmatkin papit, kun ei tarvitse ajatella, että siinä pitää jaksaa eläkkeeseen saakka.
Olenhan minä piispaksi vihittynä jonkunlainen piispa edelleen.
Vikströmin mukaan piispan viran ei pidä korostua siten, että kirkosta tulee liian henkilösidonnainen. Pitää voida toimia niin, että joku on vetovastuussa määrätyn ajan ja sitten työtä jatkaa toinen.
– Olenhan minä piispaksi vihittynä jonkunlainen piispa edelleen. Olenko emeritus, kun en jatkanut eläkkeeseen asti, vai joku muu, sitä saavat toiset pohtia. Porvoon piispa en enää ole.
Vaikka luopumiseen liittyy haikeutta, Vikström siirtyy hyvillä mielin uuteen. Piispanvirka vie ihmisen mennessään. Vaikka olisi lomalla, sähköpostia tulee seurattua ja kirkkoherrat haluavat keskustella. Piispa on piispa 24/7. Nyt Vikström odottaa, että saa siirtää vastuun seuraajalleen Bo-Göran Åstrandille.
– Uudesta työstäni odotan eniten luennoimista ja seminaarityöskentelyä, jossa saan ohjata gradujen ja väitöskirjojen tekijöitä. Oma tutkimus ei ole päällimmäinen tavoite, vaikka totta kai on hienoa, että saa perehtyä ja tutkia keskittyneesti joitakin aiheita. Piispanakin olen kirjoittanut kirjoja ja artikkeleita. Aika on pitänyt kaivaa jostain. Tässä siihen on helpompi keskittyä.
Populismia on myös kirkon sisällä
Björn Vikströmillä on työn alla vieraanvaraisuutta käsittelevä käsikirjoitus, jonka pitäisi olla syyskuussa valmis. Ruotsinkielisen kirjan julkaisee Fontana. Lisäksi on tulossa luentosarja uskonnosta ja populismista.
– Vieraanvaraisuus liittyy sekä toisiin uskontokuntiin kuuluviin että esimerkiksi uskonnottomiin. Siihen, miten me kirkkona, teologeina ja kirkon jäseninä osaamme olla kosketuksessa niiden kanssa, jotka ajattelevat ja toimivat toisin kuin, mihin olemme tottuneet ja itse uskomme.
Talveksi suunnitteilla oleva luentosarja uskonnosta ja populismista on Vikströmin mukaan ajankohtainen.
– Kirkkoa ja kristinuskoa yritetään sekä Suomessa että Euroopassa liittää nationalismiin ja valjastaa esimerkiksi islaminvastaiseen propagandaan. Käsittelen poliittisen populismin lisäksi kolikon kääntöpuolta, uskonnollista populismia kirkkojen sisällä. Sitä, miten uskonnollisessa kielessä ja julistuksessa oman ryhmän yhteenkuuluvuutta lisätään mustamaalaamalla vastustajia, ottamalla etäisyyttä eliittiin ja luomalla viholliskuvia, Vikström selvittää.
Näiden aiheiden lisäksi häntä kiinnostavat ympäristöön ja hyvinvointiin liittyvät teologiset kysymykset.
Arkkipiispaksi valittu Tapio Luoma ja Björn Vikström vaalipaneelissa joulukuussa 2017.
Kirkon sisäinen jakautuminen on jyrkentynyt
Miten piispuus on sinua muuttanut?
– Kun tulin tähän virkaan, minulla oli johtajakokemusta lähinnä jalkapallojoukkueen valmentajana. Se, että on ollut hiippakunnan kasvot suhteessa mediaan ja kokonaiskirkkoon, on tuonut uudenlaista sosiaalista pääomaa. Johtajana on pitänyt oppia, ettei voi olla kaveri kaikkien kanssa, tekemään vaikeita valintoja ja aiheuttamaan myös pettymyksiä. Tässä olen yrittänyt olla rehellinen. Sitä, miten olen onnistunut, saavat muut arvioida, Vikström pohtii.
Kirkossa on hänen mukaansa viime aikoina tapahtunut muutosta kahdessa toisilleen vastakkaisessa trendissä. Tietoisuus siitä, että kirkon toimintakulttuuriin ja organisaatiomalleihin tarvitaan radikaaleja muutoksia, yhdistää esimerkiksi kirkolliskokouksessa yli teologisten rajojen. Tosin yksimielisyys ei ole vielä ulottunut siihen, että konkreettiset muutokset menisivät läpi.
– Toinen, ikävämpi trendi, on polarisaatio, jakautuminen niin teologisesti kuin maantieteellisesti. Kun juttelen toisten piispojen kanssa, käy hyvin ilmi, miten erilaisessa todellisuudessa piispat toimivat ja miten erilaisten ryhmien ääni hiippakunnissa kuuluu.
Jotta Raamattu pysyisi elävänä sitä on tulkittava aina uudelleen.
Jakautumiseen, mikä näkyy myös kärjekkäissä sosiaalisen median keskusteluissa, liittyy myös individualismin kasvu. Kirkkoa kohtaan ei olla enää niin solidaarisia, jos ollaan eri mieltä.
– Olemme aikamme lapsia ja tämä ilmiö näkyy niin konservatiivisessa kuin liberaalissa leirissä. Se näkyy esimerkiksi siinä, että yhteisistä päätöksistä ei pidetä kiinni, vaan todetaan, että tämä ei ole minun kirkolliskokoukseni tai minun piispani tai kirkkoherrani. Ajatellaan, että pitää olla sataprosenttisesti samaa mieltä ja jos ei olla, ollaan valmiita jopa eroamaan.
Raamattua ja uskoa pitää tulkita
Keskustelu on erityisen kiihkeää, kun se koskee seksuaalivähemmistöjä tai avioliittoa. Vikström kävi itsekin Pride-tapahtumassa ja on ottanut kantaa vähemmistöjen puolesta. Miksi?
– Ensinnäkin kyse on toisten kunnioittamisesta ja heidän tilanteeseensa eläytymisestä. Apostoli Paavali kirjoittaa yhdenvertaisuudesta Kristuksessa. Luulen, että kirkossa vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että Jumalan edessä kaikki ovat samanarvoisia. Sen, että olemme yhdenvertaisia Jumalan edessä, pitää näkyä tavassa kohdella toisiamme. Siinä edetään pidempiä polkuja.
Omassa nuoruudessaan Vikström, kuten monet muut siihen aikaan, ajatteli, ettei hän tunne ketään homoseksuaalia ja että homoseksuaalisuus on jotenkin luonnotonta. Kun hän on kohdannut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään, hänen ajattelunsa on muuttunut.
– Nyt ajattelen niin, että meidän pitäisi antaa samaa sukupuolta oleville pareille lupa iloita rakkaudestaan ja toisistaan Jumalan edessä ja vihkiä heidät kirkollisesti.
Organisaatioon, joka yrittää tuoda maailmaan toivoa, yhteenkuuluvuutta ja rakkautta, kannattaa kuulua.
Keskustelussa vedotaan usein Raamattuun. Se on totta kai myös Vikströmille tärkeä kirja.
– Raamattu on kristinuskon tärkein lähde. Jotta Raamattu pysyisi elävänä sitä on tulkittava aina uudelleen eri konteksteissa, eri aikoina, eri paikoissa ja kulttuureissa. Uusi testamentti käänsi juutalaisen ymmärryksen Jumalasta uuteen Kristuksen jälkeiseen todellisuuteen. Sen sisältä löytyy esimerkkejä uudelleentulkinnasta esimerkiksi kun alkuseurakunnissa keskusteltiin siitä, pitääkö kristityiksi kääntyneet pakanat ympärileikata tai noudattaa ruokasäännöksiä.
Vikström on tehnyt väitöskirjan hermeneutiikasta ja hänen mukaansa usko on jatkuvaa tulkintaa. Kyse ei ole vain tekstintulkinnasta, vaan myös esimerkiksi jumalanpalveluksen uudistamisesta ja diakoniatehtävän kohdentamisesta tai siitä, millaisia tavoitteita kirkolla tulisi olla yhteiskunnassa.
– On ihan selvää, että elävässä ja kehittyvässä traditiossa syntyy välillä tilanteita, joissa ollaan eri mieltä. Silloin erityisesti tarvitaan kunnioittavaa keskustelua, jossa emme kyseenalaista toistemme vilpittömyyttä tai kristillistä uskoa.
Välillä tuo kunnioitus ja jopa lähimmäisenrakkaus jää taka-alalle monestakin syystä.
– Yksi niistä on, että koetaan, että nyt puolustetaan Jumalan sanaa. Toinen on, että niin kirkossa töissä olevat kuin sen aktiivit ovat mukana syvästä vakaumuksesta: kyse ei ole vain mistä tahansa vapaa-ajan harrastuksesta. Tämä on rikkaus, joka johtaa vahvaan sitoutumiseen ja haluun vaikuttaa. Samalla se on heikkous, kun ristiriidat kasvavat niin suureksi, että rakkaus unohtuu.
”Olen ylpeä, että saan olla osa kirkkoa”
Kirkko on Vikströmin mukaan kaikista puutteistaan huolimatta instituutio, johon kannattaa kuulua.
– Voin siinä tuntea, että elämäni on kytköksissä suureen kertomukseen. Se on kertomus Jumalan rakkaudesta maailmaa kohtaan, joka vie pimeydestä valoon ja kuoleman kautta elämään. Kun usko ja rakkaus ovat vuorovaikutuksessa ja Jumalan huolenpito näkyy tavassamme pitää huolta toisistamme, olen ylpeä, että saan olla osa kirkkoa. Sellaiseen organisaatioon, joka yrittää tuoda maailmaan toivoa, yhteenkuuluvuutta ja rakkautta, kannattaa kuulua, kiteyttää Vikström.
Mitä haluat sanoa seuraajallesi?
– Ole oma itsesi. Sillä pääsee pitkälle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Koskelan Tarzanista piti tulla biologi, mutta tulikin piispa – Kaisamari Hintikka riisuu piispan asun, heittää löylyä ja kertoo, millaista on elää uudessa roolissa
Hyvä elämäSaunassa moni suomalainen on aidoimmillaan. Kaisamari Hintikka hikoilee vanhojen ystäviensä kanssa yhteissaunassa. ”Jos siitä kertoo ulkomaalaisille, niin varsinkin jenkit pyörtyvät kauhusta.”
