Vaikka piispat kannustavat kirkon työntekijöitä toimimaan somessa, he korostavat vastuullisuutta sananvapauden käytössä. Epäkunniottavan keskustelun tuntomerkkejä ovat piispojen mukaan esimerkiksi kärjistäminen, liioittelu, toisten kantojen vääristely, mustamaalaus, keskustelun vieminen tietoisesti harhapoluille ja tahallinen väärinymmärtäminen.
Piispat laativat kirkon työntekijöille someohjeet: sananvapaudelle kyllä, ilkeydelle ei
Piispat Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo kertovat, että ohjeita on valmisteltu jo pitkään. Ne eivät siis ole reaktio johonkin yksittäiseen tapahtumaan.
Evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat maanantaina ohjeet kirkon työntekijöiden käyttäytymiselle sosiaalisessa mediassa. Piispojen ohjeet lähtevät liikkeelle positiivisesta näkökulmasta. He korostavat sosiaalisen median ja muun verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen olevan suuri lahja kirkon työssä. Verkon kautta kirkko voi tulla lähemmäksi ihmisiä ja kohdata niitä, joita ei muuten tavoiteta.
Piispat rohkaisevat työntekijöitä toimimaan verkossa ja toteavat, että moniäänisyys on siellä etu. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä ja riskejäkin sopii ottaa.
Perustuslaissa säädetty sananvapaus kuuluu piispojen mukaan jokaiselle kirkon työntekijälle ja tuo turvaa uskonnonvapaudelle. Rajatonta sananvapaus ei ole, vaan muun muassa kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan ovat rikoslaissa rangaistavia tekoja.
Lisäksi oikeudellisesti sananvapauden käyttöä ohjaavat ja rajoittavat myös työnantajan työnjohto-oikeus, vaitiolovelvollisuus, rippisalaisuus, lojaliteettivelvollisuus sekä pappisvirkaan vihityillä pappislupaus. Piispat lisäävät tähän listaan sen, että kirkon työntekijän sananvapauden vastuullista käyttöä ohjaa kristinuskon oma etiikka.
Lempeys, ystävällisyys, rauha ja oman kielen hillitseminen varmasti ovat ihan hyvänä pidettyjä asioita kirkon työntekijällekin.
Piispat korostavat, että kirkkolain mukaan kirkon työntekijän on toimittava tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Ohjeessa käydään tarkasti läpi, mitä tällaiseen käytökseen kuuluu ja mitä siihen ei kuulu.
Kirkon työntekijän pitää piispojen mukaan kunnioittaa keskustelukumppaneita ja kuunnella ja ymmärtää toisia, vaikka nämä olisivat asioista eri mieltä. Vastaavasti työntekijän tulee pidättyä pahansuopuudesta, ilkeydestä ja muusta epäasiallisesta käyttäytymisestä. Epämääräisten, tarkistamattomien tai huhuihin perustuvien väitteiden levittäminen, kärjistäminen ja mustamaalaaminen eivät ole asiallista toimintaa.
Piispat muistuttavat, että lain mukaan työntekijän on oltava lojaali työnantajalleen, eikä hän saa aiheuttaa työnantajalleen vahinkoa. Työntekijä ei esimerkiksi voi käyttää sosiaalista mediaa oman seurakuntalaisen, luottamushenkilön, työtoverin tai esimiesasemassa olevan mustamaalaamiseen. Työnantajan puolestaan pitää luoda väyliä, joissa epäkohtia voi nostaa esille. Työnantajan pitää sietää myös epämukaviksi koettuja mielipiteitä.
Piispojen mukaan sosiaalisen median julkaisut ovat aina julkisia riippumatta tilien tai ryhmien yksityisyysasetuksista, joten eettiset velvoitteet ovat voimassa myös vapaa-aikana.
Miksi seurakuntien omat ohjeet eivät riitä?
Kirkko ja kaupunki otti yhteyttä Espoon piispaan Kaisamari Hintikkaan, Helsingin piispaan Teemu Laajasaloon, piispainkokouksen pääsihteeriin Kari Kopperiin ja kirkon vs. viestintäjohtajaan Eeva-Kaisa Heikuraan kysyäkseen ohjeiden taustoista ja tulkinnasta.
Ohjeet eivät heidän mukaansa ole reaktio viimeaikaisiin tapahtumiin, kuten Kai Sadinmaan pappisvirasta erottamisesta käytyyn kiivaaseen keskusteluun tai Kuhmon kirkkoherran Timo Suutarin toimintaan. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen antoi hiljattain kirjallisen huomautuksen Suutarille, koska tämä oli Facebook-profiilissaan yhdistänyt Unkarin ja Puolan vähäisen koronakuolleisuuden siihen, että näissä maissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on kielletty.
– Ohjeita on valmisteltu kauan. Kuulin keskustelua aihepiiristä ensimmäisen kerran jo keväällä 2019 sellaisesta piispojen neuvottelusta, johon en itse pystynyt osallistumaan. Siksi on helppo sanoa, että ohjeet eivät liity mihinkään yksittäiseen kirjoitteluun tai kohuun, kertoo Laajasalo.
Seurakunnan työntekijän kannattaa ajatella sananvapautta käyttäessään myös vastuutaan eli mitä puheista voi seurata.
Heikuran mukaan kirkon intrassa on ollut Kirkon viestinnän tuottamat yksinkertaiset ohjeet vuodesta 2018, ja jo sitä ennen on kirkon viestintäohjelmissa korostettu esimerkiksi sitä, että työntekijä on kirkon edustaja myös sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa piispojen ohjeen linja on sama kuin Kirkon viestinnän, vain tarkempi.
Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymillä on myös omat someohjeensa. Helsingin seurakuntien 10 käskyä sosiaaliseen mediaan alkaa kehotuksella, jossa kehotetaan tukemaan heikompaa osapuolta ja toteuttamaan lähimmäisenrakkautta somessa. Espoon vuorovaikutusta korostavissa ohjeissa kehotetaan olemaan totuudellinen ja luotettava. Vantaalla muistutetaan seurakuntien arvoista, kannustetaan olemaan aktiivinen ja muistamaan, että netissä on vaikea edustaa vain itseään.
Miksi nuo ohjeet eivät riitä, vaan piispat halusivat laatia omansa?
– On ihan hyvä, että piispat osoittavat olevansa valveilla tässä asiassa. Meillä on kaitsentatehtävä suhteessa pappeihin ja kirkon työntekijöihin ja ohjeet ovat siinä hyödyksi, sanoo Hintikka.
Kirkkojärjestyksen mukaan piispan tehtävänä on ”edistää hyvää työyhteyttä seurakunnissa ja valvoa, että papit ja seurakuntien muut viranhaltijat ja työntekijät ovat oppinsa puolesta nuhteettomia ja käyttäytyvät elämässään kristillisesti”.
– Siitä näissä ohjeissa on kyse, Laajasalo sanoo.
Espoon piispa Kaisamari Hintikan mukaan someohjeet ovat tarpeen piispojen kaitsentatehtävässä. Vaikka sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää, myös kirkon työntekijöissä on niitä, jotka eivät näytä kykenevän toisia kunnioittavaan keskusteluun.
Kannattaa miettiä pahansuopuuden ja ilkeyden vastakohtia
Miksi on tarpeen erikseen sanoa, että kirkon työntekijän tulee pidättäytyä pahansuopuudesta, ilkeydestä ja muusta epäasiallisesta käyttäytymisestä?
– Sosiaalisen median keskusteluissa on paljon sellaista, mikä ei rakenna yhteistä hyvää, vaan korostaa vastakkainasettelua. Valitettavasti myös kirkon työntekijöiden joukossa on niitä, jotka eivät näytä kykenevän toisia kunnioittavaan keskusteluun. Jos ajatellaan niitä asioita, joita tuossa luetellaan, niin ei voi sanoa, että listan mukainen käytös olisi kovin kristillistä, Kaisamari Hintikka sanoo.
Hän ja Teemu Laajasalo kehottavat miettimään ikävien toimintatapojen vastakohtia.
– Apostoli Paavali listaa Raamatussa meille kasan hengen hedelmiä Jumalan lahjaksi ja toisaalta kehityshaasteiksi. Lempeys, ystävällisyys, rauha ja oman kielen hillitseminen varmasti ovat ihan hyvänä pidettyjä asioita kirkon työntekijällekin. Olen saanut aika paljon palautetta, jonka mukaan sosiaalisen median keskusteluilla on vaikutusta työssäjaksamiseen sekä työyhteisön luottamukseen. Näiden molempien turvaaminen on piispojen ja esimiesasemassa olevien tehtävä, Laajasalo kertoo.
Kari Kopperi lisää, että vaikka työntekijä kävisi keskustelua suljetulla alustalla, niin sosiaalisessa mediassa tietoturva ei ole täydellistä. Asiat leviävät helposti muualle, eivätkä ihmiset tee eroa esimerkiksi papin yksityisen minän ja julkisen roolin välillä.
Kritiikille pitää olla tilaa ja kanavia
Ohjeissa tuodaan vahvasti esille työntekijän lojaliteettivelvoite ja se, että ”yhteistä luottamusta rakentaa, että epäkohdista ilmoitetaan ensin työnantajalle”. Tarkoittaako tämä sitä, että epäkohdista ei saa puhua julkisesti? Tai onko ohjeiden tarkoitus vaientaa kirkon johtoon kohdistuva kritiikki?
– On eri asia käyttäytyä epäasiallisesti kuin kritisoida. Tarkoitus ei ole vaientaa kritiikkiä. Työhöni piispana kuuluu se, että olen välillä kritiikin kohteena, joskus aiheesta, joskus aiheetta. Itse pidän asiallista kritiikkiä sellaisena, jota kannattaa kuunnella, sillä se voi olla kasvun paikka, Kaisamari Hintikka sanoo.
– Ohjeissa sanotaan selkeästi, että kritiikille pitää olla paitsi tilaa myös hyviä ja tehokkaita kanavia, jotta epäkohtia voidaan tunnistaa ja korjata, Teemu Laajasalo lisää.
Laajasalon mukaan lojaliteettivelvoite on juridinen termi, jolla on aika tarkat rajat.
– Jos epäkohtiin ei puututa eikä niitä hoideta kuntoon, on julkinen keskustelu enemmän kuin paikallaan. Suomessa on kuitenkin oikeuskäytäntöä, jonka mukaan työnantajalle tulisi sallia ensin mahdollisuus korjata toimintaansa, hän sanoo.
– Haluankin toivoa, että epäkohdan korjaamista toivovalta työntekijältä ei edellytettäisi julkiseen keskusteluun ryhtymistä ennen kuin hän saa äänensä kuuluviin. Ohjeiden mukaan työyhteisössä on oltava sisäisiä viestintäkanavia, joiden kautta ihmiset voivat turvallisesti esittää huolensa ja tehdä kehitysehdotuksia, Laajasalo sanoo.
Kari Kopperi huomauttaa, että jos yritysmaailmassa kovasti haukkuu työnantajaansa, seuraus on helposti kassan kautta ulos. Ihan mikä tahansa someräksytys ei ole asiallista kirkossakaan.
Sananvapaus koskee perustuslain mukaan kaikkia ja sitä on rajoitettu vain ohjeessakin mainituista syistä. Onko seurakunnan työntekijän sananvapaus muita rajoitetumpaa?
– Tietyissä asioissa seurakunnan työntekijöiden ja erityisesti papiston sananvapaus on rajoitetumpaa. Pappisvirkaan ryhtyvä sitoutuu kirkon tunnustukseen ja rajoittaa siten mahdollisuuksiaan vedota puheissaan uskonnonvapauteen tai sananvapauteen. Yleisesti ottaen minusta näyttää, että kirkon työntekijän sananvapaus on selkeästi suurempi kuin monissa muissa työpaikoissa ja hyvä niin, Laajasalo vastaa.
– Kuten muidenkin, myös seurakunnan työntekijän kannattaa ajatella sananvapautta käyttäessään myös vastuutaan eli mitä puheista voi seurata, Hintikka sanoo.
Helsingin piispa Teemu Laajasalon mukaan kirkossa on paljon työntekijöitä, jotka ovat viestivät työstään sosiaalisessa mediassa ihailtavalla rohkeudella. Tähän piispat haluavat kannustaa.
Ilo irti somen hyvistä puolista
Piispojen ohje alkaa kannustavasti, työntekijöitä rohkaistaan toimimaan verkossa. Pitäisikö piispojen painottaa tätä puolta enemmän? Onko some kirkolle taakka vai ilo?
– Sosiaalinen media on todellisuutta, jonka kanssa täytyy oppia elämään ja ottamaan sen hyvistä puolista ilon irti. Haastavaa siinä on se, että aina tulee opeteltavaksi uusia alustoja. Someläsnäolossa meillä piispoilla on paljon oppimista: harva meistä on siellä niin aktiivinen kuin pitäisi olla, Hintikka sanoo.
Laajasalon mukaan kirkossa on paljon työntekijöitä, jotka päivittäin viestivät työstään ihailtavalla rohkeudella, johon piispat haluavat muitakin ohjeillaan kannustaa.
– On lapsityöntekijöitä, jotka heittäytyvät rooleihin tehdessään muskareita lapsille, kanttoreita, jotka taltioivat taidettaan siten, että se välittyy ruudun läpi. On diakoniatyöntekijöitä, jotka jaksavat nostaa niiden ääntä, joita ei koskaan kuulla ja pappeja, jotka tuottavat hengellisesti ravitsevaa ja arjesta vastaansanomattomasti kertovaa materiaalia eri sosiaalisen median kanaviin, Laajasalo kiittää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Eeva-Kaisa Heikura valittiin kirkon viestintäjohtajaksi
AjankohtaistaVirkaa haki 17 henkilöä. Eeva-Kaisa Heikura on hoitanut tehtävää jo pitkään viransijaisena.
Mielipide: Sananvapaus edellyttää sananvastuuta
Puheenvuorot
