Pyhä voi tulla vastaan yllättävissä paikoissa. Tämä enkeli tervehti matkaajaa Koroisissa.
Pyhiinvaelluksen määränpää voi olla matka itse – jo muutaman tunnin kävely avaa aistit ja vie muihin mielenmaisemiin
Vuosittain Suomessa järjestetään satoja eri pituisia vaelluksia. Turussa pääsee Aurajoen rantaa seurailemalla kadonneisiin paikkoihin ja keskiaikaisiin kirkkoihin.
Alkukesän arkiaamuna tunnelma hämärässä Turun tuomiokirkossa on unelias. Tänään olen yksi saapujista ja lähtijöistä, joita tämä yli seitsemänsataa vuotta vanha kirkko on nähnyt lukemattomia.
Tuomiokirkko on kerännyt pyhiinvaeltajia jo katolisella keskiajalla – ja varsinkin silloin. Parhaimmillaan kirkossa on ollut nelisenkymmentä sivualttaria ja jokaisessa niissä pyhimysten reliikkejä. Tärkeimpiä pyhäinjäännöksiä olivat entisten piispojen pyhän Henrikin ja autuaan Hemmingin luut. Heidän sekä Neitsyt Marian juhlapäivät ovat vetäneet kirkolle pyhiinvaeltajia kauempaakin.
Reformaation myötä sivualttarit reliikkeineen poistettiin kirkoista ja pyhiinvaelluksetkin loppuivat muutamaksi sadaksi vuodeksi. Eivät kuitenkaan pysyvästi, sillä tässä olen: sytyttämässä kynttilää Jumalanäidin ikonin eteen ja pyhiinvaellukselle lähdössä. Tosin suhtaudun pyhiinvaellus-sanaan epäröiden. En odota ihmeitä vaan lähinnä muutaman tunnin ulkoilua alkukesän vehreydessä, maisemissa, joista suurin osa on minulle uusia.
Ei ole yhtä oikeata tapaa vaeltaa. Niin sanoi edellisenä päivänä tapaamani Annastiina Papinaho. Hän on pyhiinvaellustoiminnan projektipäällikkö Turun kaupungin ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hankkeessa, joka vahvistaa ja tukee olemassa olevia suomalaisia pyhiinvaellusverkostoja ja luo uusia.
Helenan polku, joka kiertää Turun keskiaikaiset kirkot, on yksi hankkeen myötä syntyneistä pyhiinvaellusreiteistä. Sille olen tänään aikeissa lähteä.
Helenan polku on reilut kahdeksan kilometriä, eli se taittuisi normaalilla kävelyvauhdilla parissa tunnissa. Papinahon mukaan kyse ei kuitenkaan ole ihan tavallisesta kävelylenkistä. Arki on usein kiirehtimistä paikasta toiseen, mutta pyhiinvaellukseen kuuluu tietty kiireettömyys, pysähtyminen ja läsnäolo. Voi rauhoittua ja ihmetellä.
Alkumatka kulkee läpi akateemisen Turun, Åbo Akademin ja Turun yliopiston rakennusten lomassa. Arkkipiispan talon pihassa tuomi kukkii.
Kun unohdan katsoa reittikarttaa, kävelen heti vähän harhaan ja päädyn pyörimään parkkipaikalla. Onneksi, sillä muuten olisi jäänyt näkemättä graffitin välittämä elämänohje: ”Ei saa ottaa liian tosissaan”.
Siitä universumille kiitos – olen jo nyt tuskastunut siihen, että seuraan puhelimen näytöltä reittikarttaa ja välillä taas katselen maisemaa kameran etsimen läpi. Näenkö oikeasti mitään? Ehdinkö rauhoittua ollenkaan? Meneekö tämä muutaman tunnin irtiotto ihan hukkaan?
Hetken päästä huomaan kävelleeni reitin ensimmäisen etapin ohi. Olen ollut selin siihen katsellessani Alvar Gullichsenin jättimäisen Posankka-veistoksen muhkeaa takamusta saparoineen. Osapuilleen Posankkaa vastapäätä Pispalantien toisella puolella on keskiaikainen, piispan majapaikkana palvellut Kairisten kylä. Tai siis on joskus ollut, sillä se on kadonnut maan tasalle. Nyt se on vain sotkuinen metsikkö, mutta ei toki asumaton: satakieli laulaa, fasaani tepsuttaa puuhakkaana.
Kadonneita paikkoja ja vanhojen paikkojen päälle kerrostuneita uudempia paikkoja tämän reitin varrella riittää. Kävelemäni Kirkkotien asfaltti peittää keskiaikaista tienpohjaa. Pyhän Katariinan kirkko, jonne tie johtaa, on rakennettu 1400-luvulla, mutta sitä ennen paikalla on ollut puinen kirkko jo ainakin 1200-luvulla. Sitäkin ennen paikka on ollut pyhä: arkeologisissa kaivauksissa nykyisen hautausmaan ja pappilan väliseltä alueelta on löydetty ristiretkien aikainen ruumiskalmisto ja viikinkiaikainen polttokalmisto.
Niin kuin nimikin kertoo, kirkko on omistettu pyhälle Katariina Aleksandrialaiselle, mahdollisesti 200–300-lukujen taitteessa eläneelle marttyyrille. Saattaa olla, että tätä keskiajalla varsin suosittua pyhimystä ei ole koskaan ollutkaan, mutta se ei ole estänyt legendojen syntyä.
Tarinat kertovat neidosta, joka oli sekä kaunis että älykäs ja päälle päätteeksi hurskaskin. Tavalliset miehet eivät kelvanneet hänelle sulhaseksi, mutta näyssä ilmestynyt Kristus-lapsi kihlasi hänet. Katariina sai joukon aikansa oppineimpia miehiä kääntymään kristinuskoon ja joutui itse kidutetuksi ja lopulta surmatuksi.
Kun lähden kirkolta, kellot soittavat saattoväkeä koolle viereiseen siunauskappeliin. Reitti vie minut Nummen kylän läpi Aurajoen rantaan ja kulkee Halistenkoskelle.
Kohisevaa koskea voisi katsella ja kuunnella vaikka kuinka kauan. Sen ääni on tyynnyttävä ja jotenkin ikuinen. Reittiopasta selailemalla selviää, ettei koskea ole ollut tässä aina. Se syntyi maan kohoamisen myötä joskus yli tuhat vuotta sitten.
Koski on kääntöpaikka, josta Helenan polku jatkaa takaisin päin joen toista rantaa pitkin. Fasaanikukko kävelee hetken samaan tahtiin pellon reunaa kuin matkakumppanina, kunnes keksii kiinnostavampaa tekemistä. Tienvarren penkkiin on kirjoitettu seuraava viesti universumilta: ”Antaudu”. Eksymisen vaaraa ei näissä maisemissa ole, joten voin pitää puhelimen taskussa ja vain seurailla ympäristöä.
Tuuli pyyhkii ihoa. Välillä kuuluu kellojen ääni Pyhän Katariinan kirkon suunnasta. Linnut laulavat taukoamatta.
Olen varannut reppuun sekä sadeviitan että hellehatun, rakkolaastareitakin. Millekään niistä ei ole tarvetta, vaan ne ovat turhaa painoa. Jospa tämä taas kerran muistuttaisi minulle, että jatkuva jossittelu ja ennakointi tekee matkasta ja elämästä yleensäkin raskaampaa. Kun kaikkeen varautuu, tulee myös vieneeksi itseltään mahdollisuuden yllättyä.
Vaelluksella ei välttämättä tapahdu mitään, Annastiina Papinaho huomautti jutellessamme. Pyhiinvaelluksen mielentilaan ei ehkä pääse heti, mutta muutamankin tunnin matka aistit avoinna, luontoa ihmetellen ja omalle keskeneräisyydelle ja elämälle antautuen voi riittää. Joskus pelkkä liike tekee hyvää.
Pellon toisella puolella kohoaa iso supermarket ja, kyllä, tuon tuolla täytyy olla Maarian kirkko. Ennen kirkot ovat hallinneet ympäristöään ihan toisella tavoin. Mitään muuta niin komeaa ja korkeaa ei ole näissä maisemissa ollut.
Jos odottaa, että pyhiinvaellus Suomessa olisi jonkinlainen keskiajan tai edes läheisemmän historian teemapuisto, pettyy varmasti. Kivikirkot ovat kokeneet vuosisatojen varrella monia isompia ja pienempiä muodonmuutoksia. Niitä on korjattu, laajennettu ja sisustettu. Jotkut ovat palaneet ja rakennettu uudelleen. Vielä enemmän on tietysti muuttunut kirkkojen ympäristö.
Mutta pyhiinvaeltajan ei kuulukaan etsiä näennäisen autenttisia, viehättäviksi kuviksi taipuvia paikkoja ja maisemia. Tarkoitus on lähestyä pyhää, eivätkä sen kohtaamista estä automarketit, pellonreunaan nousseet lähiöt eivätkä muoviset työmaa-aidat.
Koroistenniemi Aurajoen ja Vähäjoen risteyksessä on taas yksi kadonnut paikka. Tai eihän niemi ole mihinkään kadonnut, mutta sen menneestä loistosta muistuttaa vain raunioille pystytetty valkea risti. Tälle paikalle rakennettiin 1230-luvulla piispankirkko ja siirrettiin alun perin Nousiaisissa sijainnut piispanistuin. Muutaman vuosikymmenen jälkeen piispanistuin muutti taas, tällä kertaa parin kilometrin päähän nykyiselle paikalleen Tuomiokirkkoon.
Monilla pyhiinvaelluksilla on tietty kohde, jokin pyhä paikka. Se voi olla jonkun pyhimyksen hauta tai muu hänen henkilöhistoriaansa liittyvä paikka. Annastiina Papinahon mukaan määränpää voi olla myös matka itse: se, mitä matkasta avautuu, ja yhteys, jota voi kokea itseensä, mahdollisiin matkakumppaneihin, pyhään ja luomakuntaan.
Pyhiinvaelluksen avainsanat
* Kiireettömyys
* Vapaus
* Huolettomuus
* Hengellisyys
* Jakaminen
* Yksinkertaisuus
* Hiljaisuus
Hans-Erik Lindström, Vadstenan pyhiinvaelluskeskuksen perustaja
Maarian kirkossa universumi lähettää seuraavan viestin – oikeastaan monta. Viestit ovat kuvina kirkon seinissä ja katossa, ja niiden merkitystä voi vain arvailla. Rykelmä sydämenkuvia on kuin rakastuneen teinin kynästä lähtöisin. Solmut, punokset, spiraalit, labyrintit, ruudukot ja ristit tuntuvat kertovan, että tässä kirkossa ollaan arvoitusten ja mysteerin äärellä. Jotkut kuvioista ovat sellaisia, ettei niille edes ole nimeä.
Tämän tyyppisiä maalauksia kutsutaan usein primitiivisiksi. Niitä eivät ole maalanneet aikansa ammattimaalarit vaan kirkon rakentajat, joiden taidoissa ja tietämyksessä on saattanut olla toivomisen varaa. Erikoisia kuva-aiheita on myöhemmin tulkittu maagisiksi symboleiksi, joiden tarkoitus on mahdollisesti ollut karkottaa pahoja henkiä. Yhtä hyvin niitä voisi ajatella kuvallisina rukouksina.
Helenan polku kulkee vielä ensin Vähäjoen ja sitten Aurajoen vartta takaisin Tuomiokirkolle. Pidempi reitti, myös Aurajokea seuraileva Pietarin polku, olisi käynyt Liedossa asti. Vastaavia päiväretkelle sopivia pyhiinvaellusreittejä on viime vuosina perustettu eri puolille Suomea. Osa kulkee historiallisissa maisemissa, toisissa taas pääosassa on luonto.
Annastiina Papinaho arvioi, että vuosittain Suomessa järjestetään satoja eri pituisia vaelluksia. Lisäksi monet suomalaisetkin lähtevät Euroopan pitkille vaellusreiteille. Pyhiinvaellusinnostukselle on Papinahon mukaan monia syitä.
Pitkät, useamman viikon, pyhiinvaellukset voivat olla tietoinen irtiotto arjesta ja tilan ja ajan ottamista oman elämän kysymyksille. Korona ja Ukrainan sota ovat horjuttaneet monen turvallisuudentunnetta ja saaneet etsimään merkityksellisyyttä elämään.
Pyhiinvaellus jalkaisin, pyöräillen tai vaikka meloen on myös kestävä ja kohtuullinen matkustamisen tapa, joka voi tuoda toivoa ympäristökriisin ahdistamille. Se ei ole matkaa vain historiaan vaan myös kohti tulevia sukupolvia.
Turun tuomiokirkko on avoinna joka päivä klo 9–18. Pyhiinvaelluskeskus Turun tuomiokirkossa päivystää kesällä ma–ti klo 10–16, ke klo 12–18 ja to–pe klo 9–16.
Pyhän Katariinan kirkko on avoinna 5.8. asti ma–pe klo 12–17 (ei 24.6.).
Maarian kirkko on avoinna 29.7. asti ma–pe klo 12–18 (ei 24.6.).
Lue lisää aiheesta pyhiinvaellussuomi.fi sekä Ilari Aalto, Annastiina Papinaho, Larissa Riihihuhta ja Usva Torkki: Valo askeleillani – Pyhiinvaelluksella Suomessa (Kirjapaja 2022).
Ohjattuja lyhyitä pyhiinvaelluksia pääkaupunkiseudulla
Helsinki
Kirkkovaellus ke 6.7. Lähtö Matteuksenkirkolta klo 12, ensimmäinen etappi Mikaelinkirkko, sitten Vartiokylän kirkko ja paluu Matteuksenkirkolle n. klo 15. Pysähdymme kirkoilla ruumiin ja sielun lepohetkiin. Matkaa n. 8 km. Omat eväät mukaan.
Pyhiinvaellus ti 12.7. klo 11 Hermannin Diakoniatalon Varustamossa, Hämeentie 73. Kävellään tutuissa paikoissa ja pysähdytään ruumiin ja sielun lepohetkiin sekä Paavalin kirkolla.
Pyhiinvaellus Uutelan poluilla ke 13.7. Lähtö Matteuksenkirkolta klo 12 bussilla Uutelaan. Luontopolkuja ja rantoja pitkin kiertävällä vaelluksella syvennytään Luojan luomistyön ihmeisiin. Omat eväät ja sopivat jalkineet mukaan, osa maastosta on epätasaista ja kallioista. Ilmoittautumiset yhteiskuljetusta varten Ulla Lumijärvi p. 050 3800998 tai ulla.lumijarvi@evl.fi. Voit tulla myös lähtöpaikalle Uutelantie 30, Helsinki.
Pyöräpyhiinvaellus Östersundomiin su 28.8. Pyhiinvaellus alkaa lähtijöiden siunaamisella messussa Vartiokylän kirkolla klo 11 ja pyörien selkään kiivetään kirkkokahvien jälkeen eli n. klo 12.30. Rantoja ja pyöräteitä pitkin kulkeva vaellusreitti on 10 km suuntaansa. Östersundomin kirkolla rukous ja evästauko.
Vantaa
Luontopyhiinvaellus messuun su 24.7., 21.8. ja 25.9. Vantaanjoen vartta Myyrmäen Virtakirkolle. Lähtö klo 8 Vanhalta Viilatehtaalta (Kuninkaantie 28). Messu Virtakirkossa (Rajatorpantie 8) alkaa klo 10. Mukaan omat eväät sekä säänmukainen vaatetus. Toteutuu säästä riippumatta. Matka on noin 6 km. Lisätietoja: Kari Koivula p. 0400 605955 tai suti.koivula@gmail.com
Pyhiinvaellus kirkolta kappelille su 4.9. klo 8.00 Myyrmäen Virtakirkolta Seutulan kappelille messuun. Matka on n. 13 km.
Katso myös https://menokone.kirkkojakaupunki.fi/
Pyhiinvaellusreittejä
Espoo
Nuuksion pieni luontopyhiinvaellus Espoossa on 2,3 kilometrin mittainen reitti, jonka alku ja loppu ovat Suomen luontokeskus Haltian edessä. Matkan varrella on seitsemän pysäkkiä, joihin liittyy sekä luontotietoa että hengellisiä harjoituksia.
Helsinki
Helsingissä on neljä valmista, eri pituista pyhiinvaellusreittiä eri puolilla kaupunkia. Matkaeväitä elämään on 1,3 kilometrin mittainen reitti Vuosaaressa Uutelan luonnonsuojelualueen rannoilla.
Pysähtymisen ja hiljentymisen polku kiertää Seurasaaressa luonnon ja historiallisten rakennusten keskellä. Sen pituus on 3 kilometriä.
1,5 kilometrin mittainen Ajopuun polku kulkee Mustasaaren ja viereisen Hevossaaren rantoja.
Lauttasaaren pyhiinvaellus alkaa kirkolta ja kiertää rantoja pitkin saaren ympäri takaisin kirkolle. Matkaa kertyy 12 kilometriä.
Vantaa
Vantaan vanha kirkkotie kulkee Linnaisten kartanosta Pyhän Laurin kirkolle. 15,5 kilometriä pitkän, historiallista Kuninkaantietä seurailevan reitin voi kulkea omatoimisesti jalkaisin tai pyörällä. Kirkkotiellä järjestetään myös ohjattuja vaelluksia.
Sipoonkorven kansallispuistossa kulkee noin kuuden kilometrin pituinen metsämeditaatioreitti, jonka teemana on Havahtumisia elämän polulla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keskiajan ihmisille pyhimykset olivat läheisiä auttajia, ja työtkin rytmitettiin pyhimyskalenterin mukaan
HengellisyysUskonnollinen ja kristillinen ajattelu läpäisi keskiajalla koko elämänpiirin, kertoo arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto. Hän kokeili seurata keskiajan vuodenkiertoa askareineen ja juhlapyhineen.
Pyhiinvaellus onnistuu myös Itä-Helsingissä – yhdellä vaelluksella voi kokeilla meditatiivista valokuvausta
Ajankohtaista Hengellisyys
Suvivirren sunnuntaina pyhiinvaelletaan Nuuksiossa
Hengellisyys
