Raulo: Ehtoollisen jälkeen tajusin, että syödessäni hapanleipää syön myös ihmistä
Ihminen sairastuu, jos hän kadottaa yhteyden juuriin, kulttuuriin ja luontoon. Onneksi esimerkiksi hapanleivän bakteerit pitävät meidät kiinni elämässä.
Sunnuntaina menen kirkkoon. Haluan vain hiljentyä ja käydä ehtoollisella, mutta tietysti anglikaanikirkon messussa on taas kerran veikeitä osallistavia tempauksia, joissa pitää katsoa muita silmiin ja olla läsnä.
Tällä kertaa sunnuntaikoulun lapset ovat askarrelleet hellyttäviä lammaskortteja, joissa on kysymyksiä Jumalalle. Saan käteeni kortin, jossa killisilmäinen karitsa ajattelee ajatuskuplassaan: ”Voiko vegaani käydä ehtoollisella, kun Jeesus on kerran lihaa?” Nauran takarivissä ääneen niin, että tunnen sisäisen suomalaisen kirkkomummoni mulkaisevan minua vihaisesti.
Messun jälkeen kahvilla kerron papille hassusta lammaskortista. Olemme samaa mieltä siitä, että kysymys on nerokas. Sitä paitsi se, onko leipä vegaanista, on kuuma kysymys ehtoollisen ulkopuolellakin: Eräissäkin biologien joulujuhlissa ajauduin väittelemään anarkovegaani-hippien kanssa siitä, onko hiiva tarpeeksi ”kasvi” kasvissyöjille.
Kun lapsi päiväkodin pihalla sitten mättää hiekkakakkua suuhun, sitoo hän maaperän bakteerien kautta koko sisäisen fysiologiansa ympäröivään ekosysteemiinsä.
Hapanleipä mutkistaa asioita entisestään. Perinteinen hapanjuuri on mikrobiyhteisö, joka on suurelta osin peräisin ihmisen omasta ihomikrobiomista, siis omista symbioottisista bakteereistamme, omista soluistamme. Ja se elää. Itsestään kasvava Elävä Leipä onkin koko juutalaiskristillisen kulttuurimme alkujuuri, sillä on ruokittu kasvavat sivilisaatiot ja sen taikavoimaan nojaa runsas uskonnollinen symboliikka.
Bakteeriyhteisöt ovat taianomainen asia. Ne ovat näkymättömiä ja silti niiden voima on jatkuvasti läsnä elämässämme. Kun stressaannumme, sisäiset bakteerimme purkavat stressireaktion ja palauttavat rauhan kehoomme ja säätelevät mielialaamme. Kun suutelemme, tulemme osaksi toisiamme näiden bakteerisolujen kautta.
Kun ihmisvauva syntyy, äidin maidossa on valtava määrä ravinteita, joita ei ole tarkoitettu vauvalle itselleen, vaan joilla äiti ruokkii vauvan sisällä eläviä maitohappobakteereja, jotta nämä puolestaan suojelisivat lasta. Kun lapsi päiväkodin pihalla sitten mättää hiekkakakkua suuhun, sitoo hän maaperän bakteerien kautta koko sisäisen fysiologiansa ympäröivään ekosysteemiinsä. Ja kun leivomme juurileipää, sekoitamme taikinaan osan itseämme, että se eläisi ja kasvaisi ja tuottaisi meille ruokaa.
Kaikkein urbaaneimmissa ympäristöissä mikrobien puutteeseen heränneet hipsterit koettavat elvyttää vanhan kansan bakteeri-kulttuureita kohisemalla leipäjuurien ja kotitekoisten hapanmaitotuotteiden terveellisyydestä.
Jos kadotamme yhteyden juuriimme, kulttuuriimme ja luontoon, sairastumme. Eristäydymme asumalla yhä urbaanimmissa ympäristöissä mutta myös antibiooteilla, keisarinleikkauksilla, antibakteerisilla puhdistusaineilla, ja syömällä ”kuollutta” bakteeritonta ruokaa. Kaikkein urbaaneimmissa ympäristöissä mikrobien puutteeseen heränneet hipsterit koettavat elvyttää vanhan kansan bakteeri-kulttuureita kohisemalla leipäjuurien ja kotitekoisten hapanmaitotuotteiden terveellisyydestä. Eräältä mikrobiologiystävältä kuulin, että New Yorkissa urbaaneilla perheenäideillä on ongelma. Trendikäs hapanleipätaikina ei nouse millään, koska sen vaivanneet kädet ja ympäröivä keittiö ovat liian puhtaat.
Kirkosta kotiinpäin kävellessäni ajattelen ehtoollista. Siinä kiteytyy mielestäni hyvin uskonnollisen kokemuksen askelmat: Lapsen mieli uskoo, että leipä on todella Jeesuksen lihaa, rippikoululainen ehkä ymmärtää, että kyseessä on symboli. Olen aina ajatellut, että kolmas askel on se, kun ehtoollisen merkitys itselle kirkastuu, symboliikan tasot menettävät merkityksensä ja leipä muuttuu lihaksi, koska sen merkitys on liha. Mutta ehkä on neljäskin askel: se, kun huomaat, että olet huomaamattasi syönyt ihmistä osana leipää alusta asti.
Aura Raulo on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Raulo: Ihminen elää litteässä maailmassa, joka naurattaisi delfiiniä – siksi näemme Jumalasta vain varjon
PuheenvuorotIhmisen mieli toimii kuin litistyskone. Kun yritämme ymmärtää jotain, riisumme siltä ulottuvuudet.