Ruuskanen: Hyvän tekemistä on myös asettuminen vastaanottajan rooliin, koska silloin joku toinen saa mahdollisuuden auttaa ja olla hyvä

Ruuskanen: Hyvän tekemistä on myös asettuminen vastaanottajan rooliin, koska silloin joku toinen saa mahdollisuuden auttaa ja olla hyvä

Ihminen, joka on aina ystävällinen ja muita auttava, saattaa sisimmässään hautoa hyvin katkeria ja kaunaisia ajatuksia.

”Mä olen paljon ankarampi itseä kuin muita kohtaan”, hän sanoo ja katsoo minuun väsynein silmin työhuoneessani. ”Miksen mä osaa olla samalla tavalla armollinen itselle kuin olen muille”, hän jatkaa ja kertoo, kuinka paljon ajasta hänellä kuluu siihen, että hän huolehtii läheistensä hyvinvoinnista: perheensä, ystävien ja työkavereiden.

”Joskus mä mietin sitä hyvien tekojen määrää, mikä mulla on vielä edessä, ja mua alkaa uuvuttaa. Aina kun mä teen yhden jutun, niin mä huomaan jo seuraavan.”

Hän on ystävällinen, huolehtiva, herkkä, kiltti ja empaattinen.

Tällainen ihminen saattaa suuttua mitättömästä asiasta ja romahtaa, kun kaikki ei sujukaan hänen suunnitelmiansa mukaan.

Jossakin vaiheessa keskusteluissamme asetin kyseenalaiseksi, onko hän samaan aikaan itselleen ankara ja muille armollinen. Minusta oli alkanut tuntua siltä, että todellisuutta ei sittenkään ole mahdollista katsoa ikään kuin kaksilla silmillä. Tai voi se olla mahdollista, muttei ihan kokonaan. Usein nimittäin käy niin, että se sisäinen ankara katse, jolla me katsomme itseämme, hohkaa meistä myös ulospäin.

Pelkästään toisia varten ja toisia ajatteleva ihminen kerryttää sisällensä usein kaunan- ja katkeruuden tunteita. Hän saattaa hyvän tekemisen lomassa ajatella, milloin on minun vuoroni. Milloin huomataan minun tarpeeni ja huomioidaan minun tunteeni? Meissä jokaisessa lepää syvällä tarve vastavuoroisuuteen ja nähdyksi tulemiseen.

Usein itselleen armoton kantaa sisällään marttyyriutta, joka näyttäytyy ristiriitaisena käyttäytymisenä. Tällainen ihminen saattaa suuttua mitättömästä asiasta ja romahtaa, kun kaikki ei sujukaan hänen suunnitelmiansa mukaan. Hän voi olla tyrmistynyt, jos joku ei kaipaakaan hänen apuaan juuri siinä muodossa kuin hän haluaa sitä antaa. Eräs läheiseni kertoi, miten raskasta on elää ihmisen kanssa, joka pyrki täyttämään hänen tarpeensa ennen kuin hän oli edes itse tuntenut, saati ilmaissut niitä.

Omaa paikkaa ei maailmassa tarvitse lunastaa jatkuvalla itsensä syrjään asettamisella ja muiden tarpeiden tyydyttymisellä.

Jos jättää itsensä aina osattomaksi armollisuudesta tai mitätöi omat halunsa tai tunteensa, on sillä usein hintansa. Pyhimyksen sädekehä saattaa liukua kuristavaksi renkaaksi kaulan ympärille. On jatkuva paha ja kuormittunut olo, mutta ei ymmärrystä, mistä se johtuu. Pyhimyksen kuoren alla saattaa lymytä itseensä ja muihin tyytymätön ihminen.

Kuten sanoin: Hän on ystävällinen, huolehtiva, herkkä, kiltti ja empaattinen. Kaikkea tätä hän on työhuoneeni ulkopuolella. Mutta tässä huoneessa hän on nykyään vihainen. Ennen muuta itselleen. Ehkä jonain päivänä saan hänet ymmärtämään, ettei hänen tarvitse lopettaa hyvän tekemistä ja muiden huomioimista. Mutta että hänellä on elämisen ja olemisen oikeus ilman sitäkin. Omaa paikkaa ei maailmassa tarvitse lunastaa jatkuvalla itsensä syrjään asettamisella ja muiden tarpeiden tyydyttymisellä. On muitakin keinoja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi.

Voisi vaikka ajatella, että hyvän tekemistä on myös asettuminen vastaanottajan rooliin. Silloin joku toinen saa mahdollisuuden auttaa ja olla hyvä, vaikka joku toinen perheenjäsen. On varsin itsekästä olla ainoa hyvä ihminen. Arjen pyhyyttä voisi olla se, että osaa ottaa vastaan muiden tahtomaa ja tekemää hyvää.

Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi