Ruuskanen: Muuttaessa ja erotessa suojelemme itseämme uskomalla parempaan huomiseen
Voidakseen muuttaa tai erota pitää erkaantua paikasta, tunteista ja muistoista. Kun sumu hälvenee, kokonaisuus hahmottuu.
Muuttamiseen liittyy monesti ristiriitaisia tunteita. On luovuttava itselleen tärkeistä asioista saadakseen jotain uutta tilalle. Harvoin muuttaminen on sitä, että yksiselitteisesti lähtisimme ”huonosta paikasta” ”hyvään paikkaan”, mutta kestääksemme tällaiset ristiriitaiset tunteet meille on tyypillistä kapeuttaa havaintokykyämme. Idealisoimme helposti uutta ja mitätöimme vanhaa.
Monet meistä kokevat tällaiset ambivalentit tunteet raskaiksi ja yritämme päästä niistä nopeasti eroon. Muutin itse taannoin ja kykenin kapeuttamaan ajatteluani ja havaintokykyäni hämmästyttävällä tavalla. Huomasin kerran jos toisenkin pitäväni yksinpuheluita aiheesta, kuinka paljon etuja uudessa paikassa olikaan vanhaan verrattuna.
Eräänä iltana, eksyttyäni vanhoille kulmille, ystäväni viimein kyllästyi: ”Etkös sä ollut ihan onnellinenkin täällä? Ja tykkäsit monista jutuista.” Ystävä oli harvinaisen oikeassa. Siinä tutun puiston kulmalla alkoi itkettää. Tajusin kaipaavani ihania naapureitani, lähikahvilaa, leipomon tuoksua ja kirkonkelloja, kaikkia niitä asioita, joista olin pitänyt ja jotka olivat olleet minulle arvokkaita. Kyetäkseni muuttamaan ja lähtemään oli minun pakko hetkeksi emotionaalisesti erkaantua paikasta, josta lähdin. Se teki muutostani helpompaa ja järkeenkäypää.
Voi kunpa emme tekisi lähtöpäätöstä oikukkaan sumun sokaisemina, vaan odottaisimme kun se hälvenee.
Edellisen voi nähdä myös vertauskuvana päättyvästä ihmissuhteesta. Silloin astumme huomattavasti haavoittuvammalle alueelle. Paikalla ja taloilla ei ole tunteita, ihmisellä sen sijaan on. On julmaa, jos lähdön hetkellä riistämme sen arvon, mikä toisella ihmisellä ja yhteisellä historiallamme on. Pahimmillaan se saa muodon lauseina ”en ole koskaan rakastanut sinua” tai ”en ole koskaan ollutkaan onnellinen kanssasi”. Siinä hetkessä voikin hetkellisesti tuntua siltä, mutta usein kyse on emotionaalisesta erkaantumisesta, jolla yritämme suojella itseämme. Meihin sattuu vähemmän, jos lähdemme ”huonosta paikasta” ”hyvään paikkaan”. Se tekee lähdöstämme järkeenkäypää ja tarpeellista.
Kirjassaan Syvien pohdintojen jaosto kirjailija Jenny Offill kertoo ilmiöstä joka eron partaalla usein ilmaantuu: ”Oikukas sumu on sumua, johon syrjähyppyyn syyllistynyt mies kääriytyy, niin että hänen entinen elämänsä ja vaimonsa muuttuvat sietämättömän ärsyttäviksi, kun taas mahdollinen uusi elämä näyttäytyy kimmeltävänä unelmana.”
Eron hetkellä entisen rakastetun arvo ja yhteinen historia tulee usein mitätöidyksi. Se ei ole aina jättäjän tahallista julmuutta, vaan se voi olla sisäinen puolustusmekanismi, joka laittaa ihmisen ”tappamaan” entisen rakkauden, että voi aloittaa uuden. Tai että voi ylipäänsä lähteä.
Voi kunpa emme tekisi lähtöpäätöstä oikukkaan sumun sokaisemina, vaan odottaisimme kun se hälvenee. Silloin lähdöstämme tulee vaikeampaa, mutta myös todempaa. Jos on todella päättänyt lähteä, niin on parempi lähteä vanhaa elämää ja rakkauttaan kunnioittaen ja menetystään aidosti surren . Silloin lause voi kuulua vaikka näin: ”Rakastan sinua, mutta en samalla tavalla kuin ennen.”
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Hyvä voittaa pahan 6–0 ja muita tärkeitä viestejä
PuheenvuorotLauseista, jotka meitä ympäröivät, tulee osa meitä. Aikuisena ne voi onneksi valita itse.
