Saippuaa voi valmistaa esimerkiksi oliviiöljystä, eläinrasvasta, palmuöljystä tai vaikka vuohenmaidosta.
Saippua on ihmiskunnan suuri pelastaja – jo raamatunkääntäjä Mikael Agricola tunsi saippuan, mutta kaiken kansan hygieniatuote siitä tuli vasta paljon myöhemmin
Saippua on suojannut monelta taudilta ja kuolemalta.
Puhdasta vettä ja saippuaa – koronakevät opetti, kuinka itsestäänselvyyksiä voi alkaa arvostaa, varsinkin jos joutui kauppareissulla tuijottamaan tyhjää saippuahyllyä.
Saippua syntyy, kun rasvoja tai öljyjä keitetään emästen kanssa. Sen teho perustuu siihen, että saippua rikkoo asioita molekyylitasolla ja vie lian ja virukset veden mukana iholta viemäriin. Myös käsidesin sisältämä alkoholi rikkoo viruksen, mutta ei vie likaa pois ihon pinnalta yhtä tehokkaasti.
Ensimmäinen saippua valmistettiin todennäköisesti noin 2800 eKr Mesopotamiassa, nykyisen Irakin alueella. Erään teorian mukaan saippua syntyi ikään kuin vahingossa, kun jumalille uhrattiin eläimiä ja niiden rasvaan sekoittui tuhkaa. Ennen saippua keksimistä pesu oli hoitunut pelkällä vedellä, tai jos sitäkään ei ollut, hiekalla tai virtsalla. Nimensä saippua sai kelteiltä. He kutsuivat tuotetta nimellä ”saipo”.
Vanhassa testamentissa on paljon erilaisia puhtaussäännöksiä, mutta monet niistä liittyvät johonkin muuhun kuin itsensä pesemiseen. Jeremiaan kirjassa saippua mainitaan, mutta todennäköisesti sillä tarkoitetaan potaskaa, tuhkasta saatavaa emästä. Useamman kerran Raamatussa mainitaan lipeä eli natriumhydroksidi, vahva emäs. Maailman kuuluisimpia käsien pesijä on Pontius Pilatus, joka pesi kätensä julkisesti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi tuomitseminen jälkeen osoittaakseen, että on syytön tämän kuolemaan. Tarina ei kerro, oliko Pilatuksella käytössään saippuaa, mutta tuskin.
Saippua oli pitkään ylellisyystuote
Euroopassa saippuaa alettiin valmistaa 600-luvulla. Siitä tuli tärkeä tuote kylpylöissään viihtyneille roomalaisille. Saippuantuotannossa kunnostautuivat erityisesti Italian Savonna ja Ranskan Marseille. Ruskeat ja vihertävät oliiviöljypohjaiset marseillesaippuat tunnetaan eri puolilla maailmaa yhä.
Saippuateollisuus laajeni nopeasti, mutta pitkään suomalaiset valmistivat saippuaa myös kotona.
Teollinen saippuatuotanto alkoi 1600-luvulla. Ison harppauksen saippuateollisuus otti 1700-luvulla, kun ranskalainen kirurgi Nicolas Leblanc keksi, kuinka saippuan valmistuksessa voitaisiin käyttää teollisesti tuotettua soodaa eli natriumkarbonaattia. 1700-luvulla alettiin myös ymmärtää, että lialla ja sairauksilla on yhteys. Monissa maissa saippua oli kuitenkin vielä pitkään ylellisyystuote, jota verotettiin ankarasti.
Palasaippuan pinta on niin emäksinen, ettei se ole hyvä kasvualusta bakteereille.
Suomessa ensimmäiset maininnat saippuasta ovat 1500-luvulta. Sitä käytettiin ainakin Juhana-herttuan hovissa Turun linnassa. Mikael Agricola käytti saippua-sanaa raamatunkäännöksessään. Maan ensimmäinen saippuatehdas aloitti toimintansa Säkkijärvellä vuonna 1820. Saippuateollisuus laajeni nopeasti, mutta pitkään suomalaiset valmistivat saippuaa myös kotona. Se oli helppoa: meillä ei ollut oliiviöljyä, mutta eläinrasvaa maatalousyhteiskunnassa riitti.
Palasaippua on taas pop
Nykyään suurin osa suomalaisista pesee kätensä nestemäisellä saippualla, mutta myös palasaippuat ovat tehneet uutta tulemista. Ne ovat riittoisia, eikä pakkausjätettä synny juurikaan. Ilmavasti säilytettynä palasaippua on myös hygieeninen: se on niin emäksistä, että se ei ole hyvä kasvualusta homeille, bakteereille eikä viruksille.
On vaikea sanoa, moneltako kuolemalta ja tautitartunnalta saippua on ihmiset säästänyt, mutta sen merkitys on kiistatta suuri. Onpa se tainnut siistiä myös kielenkäyttöä. Ainakin vanhempi sukupolvi muistaa hyvin, kuinka tehokas uhkaus suun peseminen saippualla oli.
Kirjoituksessa on käytetty lähteenä mm. Rauno Lahtisen kirjaa Saippuaa! Puhtauden ja kauneuden historiaa mainoksissa (Otava 2006).
Juttua korjattu 16.9. klo 10.05 Pontius Pilatus pesi kätensä tilanteessa, jossa Barabbas vapautettiin ja Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi, ei Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
1700-luvulla pappi saattoi pitää saarnan perunoista – näin Etelä-Amerikan tuliaisesta tuli suomalaisten arkiruokaa
Hyvä elämäPeruna oli tervetullut lisä keripukista ja tuoreen ruoan puutteesta kärsineen kansan ruokavalioon.
