null Sammeli Juntusesta tuli herätysliikeväen piispaehdokas Espooseen

– Lyonin piispasta Irenaeuksesta lähtien kirkkoa ovat pitäneet koossa kolme tekijää, eli Raamatun kaanon, uskontunnustus ja piispallinen seuraanto, sanoo Sammeli Juntunen.

– Lyonin piispasta Irenaeuksesta lähtien kirkkoa ovat pitäneet koossa kolme tekijää, eli Raamatun kaanon, uskontunnustus ja piispallinen seuraanto, sanoo Sammeli Juntunen.

Ajankohtaista

Sammeli Juntusesta tuli herätysliikeväen piispaehdokas Espooseen

Sammeli Juntunen on useita teologisia kirjoja kirjoittanut kirkkokriitikko, joka ei vihi homopareja.

Savonlinnan kirkkoherra, dosentti Sammeli Juntunen, 54, on asettumassa ehdolle Espoon hiippakunnan piispanvaaliin. Asiasta kertoi Seurakuntalainen.fi.

Juntunen on useita kirkollista teologiaa käsitteleviä kirjoja kirjoittanut kirkolliskokousedustaja ja tunnettu kirkkokriitikko, jonka mielestä kirkko on vaarassa kadottaa perustarkoituksensa.

– Kirkon tehtävä on olla Kristuksen ruumis maailmassa ja pitää esillä Jumalan pelastavaa armoa. Kirkon tehtävä on olla Pyhän Hengen työväline, Juntunen sanoo.

– Se ei ole pelkkää tekemistä vaan olemista. Jeesuskin kutsui opetuslapsiaan olemaan kanssaan ja lähetti heidät julistamaan evankeliumia. Kirkko on Jumalan instituutio, joka koostuu näkyvästä ja näkymättömästä kirkosta, jolloin siinä on mukana hengellinen puoli.

Juntunen ei kannata homoparien avioliittoon vihkimistä.

– Olen kirkolliskokouksen päätöksen kannalla, jonka mukaan ei löytynyt perusteluja muuttaa kirkon avioliittokäsitystä.

Juntunen arvostaa piispan virkaa, mutta ei halua, että virkaa hoitavan henkilön oma persoona korostuu liikaa.

– Lyonin piispasta Irenaeuksesta lähtien kirkkoa ovat pitäneet koossa kolme tekijää, eli Raamatun kaanon, uskontunnustus ja piispallinen seuraanto, Juntunen sanoo.

Piispallinen seuraanto eli niin sanottu apostolinen suksessio tarkoittaa Raamatun apostoleista asti juontuvaa piispojen virkaan vihkimisen ketjua.

Tähän mennessä Espoon hiippakunnan piispanvaaliin ovat asettuneet ehdolle Leena Huovinen, Kaisamari Hintikka ja Juhani Holma.

Espoon hiippakunnan piispanvaali järjestetään 8. lokakuuta. Mahdollinen toinen kierros käydään 1. marraskuuta. Piispa vihitään virkaansa 10. helmikuuta 2019.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.