null Seurakunnan tiloissa kävi Triplan avajaisissa tuhansia ihmisiä – ”Kakkua on tilattu lisää”

Fokuksessa on toimintaa kaikenikäisille.

Fokuksessa on toimintaa kaikenikäisille.

Ajankohtaista

Seurakunnan tiloissa kävi Triplan avajaisissa tuhansia ihmisiä – ”Kakkua on tilattu lisää”

Fokuksen toiminnasta vastaava pappi Auvo Naukkarinen kertoo, että ovet ovat kaikille avoimet.

Kauppakeskus Triplan avajaisissa on ollut väkeä tungokseen asti. Kävijöitä on riittänyt myös Töölön seurakunnan tilassa Fokuksessa.

– Täällä on päivän mittaan käynyt tuhansia ihmisiä. Tarjoamme kahvia ja kakkua kello 16 asti. Kakkupaloja on jouduttu tilaamaan lisää. Ihmisiä jonottaa ovella ja lapset tekevät enkelitaidetta isossa salissa, kertoo Fokuksen toiminnasta vastaava pappi Auvo Naukkarinen.

Samaan aikaan kun parikymmentä työntekijää palvelee ihmisiä, salissa asennetaan vielä valkokankaan videotykkiä paikalleen. Tila on yhtä aikaa työmaa ja täysillä toiminnassa.

– Paikalla on myös kaksi työntekijää Pipliaseurasta. Heidän kanssaan voi katsella VR-laseilla kolmiulotteisia virtuaalinäkymiä Palestiinasta Uuden testamentin kertomusten tapahtumapaikoilta. Juttelin juuri parin musliminaisen kanssa, jotka kysyivät, saako tänne tulla ja halusivat kokeilla laseja. Vastasin, että totta kai saatte tulla. Eri kulttuurien kohtaaminen ja uskontodialogi ovat hyvästä, Naukkarinen sanoo.

Onko tilassanne sijaa myös köyhille ja kipeille, elämän rikkomille?

– Kyllä. Tämä on seurakunnan tila ja tarkoitettu kaikille. Jos on elämässä rikkinäisyyttä ja ongelmia, niin tervetuloa ja katsotaan, mitä voimme asioille tehdä. Vaikka varsinainen diakoniavastaanotto on Mechelininkadulla, diakoniatyöntekijät käyvät myös täällä ja heidän kanssaan voi sopia tapaamisesta vastaanotolle. Voi olla, että täällä pidetään myös iltavastaanottoja.

– Täällä on pappi, jonka kanssa voi puhua asioistaan ja keskiviikkoisin perheneuvonnan pop up -vastaanotto. Perheneuvonnalla on täällä myös kaksi työhuonetta erikseen sovittuja tapaamisia varten.

Lapset tekivät avajaisissa enkelitaidetta.

Lapset tekivät avajaisissa enkelitaidetta.

Fokus on ainakin vuodenvaihteeseen asti auki joka päivä kello 9–21. Sen jälkeen tilannetta arvioidaan tarpeen mukaan. Myös toimintaa muutetaan sen mukaan, mitä tarvitaan. Nyt alkuun tilassa on paljon musiikkitilaisuuksia. Seurakunnan nuorisotyö on myös läsnä. Yhteistyötä tehdään muun muassa kaupungin nuorisotoimen ja Aseman lasten kanssa.

– Vakituisesti paikalla on ainakin minä ja kauppakeskuspappi, emäntä sekä kaksi vahtimestaria. Yhteensä 17 ihmisellä on tilan avaimet, Naukkarinen kertoo.

Ensi kevääksi Naukkarinen on suunnitellut luentosarjaa, jossa tieteen ja teologian huipputason asiantuntijat pohtivat vaikeita ja haastaviakin kysymyksiä. Tarkoitus on olla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti liikkeellä kysymyksillä, jotka kiinnostavat ja koskettavat tämän päivän ihmisiä.

Tilassa on avoin kahvila. Toiminnasta kerrotaan lisää Fokuksen verkkosivuilla.

 

Toista video

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.