null Seurakunta tuo koivuvihdat ja telttasaunan uimarannalle Espoossa

Espoonlahden seurakunta tuo kahdelle kaupungin rannalle telttasaunan sekä monenlaista tekemistä. Mukana kesämenossa on seurakunnan työntekijöitä: Siiri Salonen (vas.), Laura Malme, Jukka Lehti, Juhana Malme ja Heikki Lehti.

Espoonlahden seurakunta tuo kahdelle kaupungin rannalle telttasaunan sekä monenlaista tekemistä. Mukana kesämenossa on seurakunnan työntekijöitä: Siiri Salonen (vas.), Laura Malme, Jukka Lehti, Juhana Malme ja Heikki Lehti.

Ajankohtaista

Seurakunta tuo koivuvihdat ja telttasaunan uimarannalle Espoossa

Tänä kesänä ei tarvitse olla miljonääri tai klubin jäsen päästäkseen saunomaan Espoossa meren äärellä.

Puukiuas suhahtaa mehevästi, kun kauhallinen löylyvettä osuu kuumille kiuaskiville. Kuuman kostea höyrypilvi nousee saunan kattoon ja laskeutuu hitaasti kylpijöiden päälle. Aah, saattaa kuulua kylpijöiden joukosta. Joku todennäköisesti luovuttaa, laskeutuu lauteilta alas ja kipaisee meriveteen.

Tänä kesänä ei tarvitse olla miljonääri tai klubin jäsen päästäkseen saunomaan Espoossa meren äärellä. Riittää, kun on oikeaan aikaan oikeassa paikassa: 12. kesäkuuta Kivenlahden Tyrskyrannassa tai 26.6. Soukan Klobbenilla. Kummallakin kerralla löylyt nautitaan Espoonlahden seurakunnan rantahiekalle pystyttämässä telttasaunassa.

– Olemme merellinen seurakunta ja omistamme hienon puukiukaan ja telttasaunan. Ajattelimme yhdistää nämä asiat ja hyödyntää niitä. Eikä teltassa saunominen ole läheskään kaikille tuttua, kertoo Espoonlahden seurakunnan vastaava nuorisotyönohjaaja Juhana Malme.

Seurakunnan telttasaunan lauteille mahtuu nauttimaan löylyistä kerralla jopa kymmenen henkeä. Partiolaiset, jotka ovat käyttäneet sitä, ovat rakentaneet lisälauteet ja saaneet tuplattua henkilömäärän.

– Pystytämme saunan lähelle vesirajaa, jotta siitä on helppo pulahtaa mereen. Koivusta tehdyt vihdat teemme valmiiksi, kertoo Malme.

– Haluamme tuoda hyvää mieltä ja tulla tutuiksi rannalla olijoille. Teemme rennon rantatapahtuman, jossa voi myös jutella sekä pelata esimerkiksi mölkkyä, petankkia ja heitellä frisbeetä.

Saunapaku ja pappi biitsillä -tapahtuma toteutetaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Tapahtuman nimi viittaa pakettiautoon, jolla tarvikkeet kuljetetaan rannalle sekä pappiin, joka on mukana tapahtumassa.

Ensimmäisellä kerralla 12.6. pappina on Jukka Lehti ja 26.6. Heikki Lehti. Jälkimmäisellä kerralla tapahtumaan sisältyy myös pop-up-pyhäkoulu.

Haluamme tuoda hyvää mieltä ja tulla tutuiksi rannalla olijoille. - Juhana Malme

Jukka Lehti pitää tärkeänä, että seurakunta on siellä missä ihmiset ovat. Pappina hän on mieltynyt ajatukseen, että saa käydä monenlaisia keskusteluja rannalla olijoiden kanssa paljain varpain.

– Olen huomannut, että syvällisimmät keskustelut esimerkiksi rippileirillä saatetaan käydä saunan lauteilla. Kiinnostavia keskusteluja on varmasti luvassa telttasaunassakin, sanoo Jukka Lehti.

Hänellä on mukana kitara, jolla säestää yhteislauluja. Niitä on luvassa ainakin riparilaulukirjasta. Illan mittaan on ohjelmassa myös iltahartaus.

Tapahtumapaikat valikoituivat Malmen oman paikallistuntemuksen perusteella. Toisen hän halusi lähelle Soukkaa ja toisen lähelle Kivenlahtea.

– Meidän seurakuntamme alueella on monta mahdollisuutta rantatapahtumalle. Jos tämä onnistuu hyvin, ensi kesänä voimme laajentaa toimintaa useampaan paikkaan, sanoo Juhana Malme.

Nyt rannat on valittu siten, että kenen tahansa on helppo tulla saunomaan vaikka kävellen. Malmen mukaan tämä on saunomista pop-up-tyyliin.

Seurakunnan tempaus täyttää selkeän aukon Espoon tarjonnassa: ilmainen saunomismahdollisuus meren rannalla keskellä kaupunkia.

Elokuussa on kolmas Saunapaku ja pappi biitsillä -tapahtuma. Silloin paikkana on Hanikan virkistyskeskus, jonka toiminnasta vastaa nyt Espoon diakoniasäätiö. Sinne ei viedä telttasaunaa, vaan käytetään paikan omaa saunaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.