null Ennakkoäänestys käynnistyi vilkkaammin kuin edellisissä seurakuntavaaleissa – helppous, äänestyspaikat ja halu vaikuttaa saivat äänestämään

Ajankohtaista

Ennakkoäänestys käynnistyi vilkkaammin kuin edellisissä seurakuntavaaleissa – helppous, äänestyspaikat ja halu vaikuttaa saivat äänestämään

Kirkko ja kaupunki kävi jututtamassa ihmisiä Espoon, Vantaan ja Helsingin äänestyspaikoilla.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen. Äänestyspaikkojen sulkeuduttua kävi ilmi, että äänestys alkoi pääkaupunkiseudulla vilkkaasti. Helsingissä äänestäjiä oli 3460 eli neljännes enemmän kuin viime vaaleissa ja myös enemmän kuin vuoden 2010 poikkeuksellisen vilkkaissa vaaleissa.

Myös Vantaalla äänestäjiä oli nyt liikkeellä selvästi enemmän kuin viime kerralla. Äänensä kävi antamassa 1107 äänestäjää, kun heitä vuoden 2014 vaalien ensimmäisenä päivänä oli 886. Espoossa äänesti 2044 henkeä, missä on 5,5 prosentin nousu edellisvaaleihin verrattuna.

Ennakkoäänestyspaikoilla käyvät äänestämässä myös ulkopaikkakuntalaiset, joiden äänet lähetetään kotipaikkakunnille ääntenlaskentaa varten. Heitäkin äänestäjissä oli, mutta suurin osa äänestäjistä oli kuitenkin espoolaisia, helsinkiläisiä ja vantaalaisia. Ensimmäisen päivän perusteella vaikuttaa siltä, että äänestysprosentti pääkaupunkiseudulla nousee – jäsenet haluavat ottaa kantaa kirkon asioihin.

Kirkko ja kaupunki kävi aistimassa ensimmäisen äänestyspäivän tunnelmia kolmella äänestyspaikalla eri kaupungeissa. Äänestämisen helppous ja hyvin valitut äänestyspaikat vaikuttivat äänestyshetkeen.

”Äänestän kaikissa vaaleissa – nyt ensi kertaa näissä”

Tikkurilan Dixi-keskuksen Vantaa-info oli Myyrmannin kauppakeskuksen lisäksi Vantaan vilkkain äänestyspaikka. Sen vaalitoimitsijoilla riitti töitä siitä lähtien, kun äänestyspaikka aukesi kello 9. Parin ensimmäisen tunnin aikana äänestäjiä ehti käydä yli 60 ja päivän saldoksi tuli lopulta yli 200 äänestäjää.

Vaalitoimitsijoita oli tiistaina aamupäivällä paikalla neljä Tikkurilan seurakunnasta ja yksi Vantaan ruotsinkielisestä seurakunnasta. Eija Salmenkivi oli yksi heistä.

– Olin toimitsijana myös viime vaaleissa, silloin äänestyspaikka oli Olotilassa. Nyt on käynyt selvästi enemmän väkeä. Tasaisesti naisia ja miehiä ja myös eri-ikäisiä äänestäjiä. Suurin osa on ollut Tikkurilasta, mutta olen auttanut myös savonlinnalaista äänestäjää. Hän oli lähdössä junalla jonnekin ja ajatteli käydä samalla äänestämässä, Salmenkivi kertoo.

Minulle oli jo kaksi viikkoa sitten selvää, ketä äänestän.
– Esko Pölönen

Kello lähentelee yhtätoista ja sisään astuu iso joukko ihmisiä. Osa haluaa hoitaa muita asioita Vantaa-infossa, mutta suurin osa myös äänestää. Joku tulee uusimaan matkakorttia ja tarttuu samalla tilaisuuteen. Tikkurilan seurakunnan jäsen Esko Pölönen on 71-vuotias, mutta silti ensikertalainen äänestäjänä.

– Olen ollut ikäni seurakunnan jäsen, ja äänestän aina kaikissa vaaleissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kirkon vaaleissa. Sain Kirkko ja kaupungista tietoa vaaleista ja lisäksi seurakunnasta tiedotteen. Minulle oli jo kaksi viikkoa sitten selvää, ketä äänestän. Valitsin ehdokkaani hänen näkyvyytensä takia, sillä hän on tunnettu ja pystyy vaikuttamaan asioihin, kertoi Pölönen.

Pölösen mukaan monet asiat seurakuntavaaleissa ovat hänelle tärkeitä, mutta Tikkurilassa vaaleissa kannattaa nyt äänestää myös tulevan kirkon vuoksi. Luottamushenkilöt vaikuttavat siihen, millaista toimintaa kirkossa on. Äänestyshetken paikan hän valitsi siksi, että aikoo samalla reissulla käydä myös kaupoilla. Dixi-keskuksen äänestyspaikka oli siksi helppo valinta ja äänestäminen mutkatonta.

”Pitää saada omanhenkisten ihmisten asiat kuuluviin”

Kauppakeskus Sellossa Espoossa ennakkoäänestäjiä käy puoliltapäivin tasaiseen tahtiin ja päivän mittaan heitä kertyy noin neljäsataa. Leppävaaran seurakunnan vaalilautakunnan sihteeri Kaisa Yletyinen sanoo, että ilahduttavan moni ohikulkija on pysähtynyt ja päättänyt äänestää nähtyään äänestyspaikan.

– Paljon kiitosta on tullut siitä, että pystyy äänestämään samalla kun hoitaa muitakin asioita. Äänestäminen onnistuu, kunhan on kirkon jäsen ja mukana on kuvallinen henkilökortti. Ajokortilla pärjää hyvin. Postissa tullut kirje nopeuttaa prosessia, mutta välttämätön se ei ole. Meillä on täällä tietokone, mistä voi katsoa ehdokkaita, ja lisäksi Kirkko ja kaupungin vaaliliite sekä pääkaupunkiseudun ehdokkaat myös kansioista selattavissa, selvittää Yletyinen.

Halusin äänestää, koska seurakunnassa pitää saada omanhenkisten ihmisten asiat kuuluviin.
– Ulla Fagerström

Ulla Fagerström, 38, Espoon Järvenperästä pysähtyi äänestämään, koska luki tutun helsinkiläisen kirkkoherran Facebook-seinältä, että henkilötodistus riittää. Ennakkoäänestys on hänestä hyvä, koska varsinaisena vaalipäivänä ei välttämättä muistaisi aktivoitua, mutta nyt äänestäminen onnistui helposti.

– Halusin äänestää, koska seurakunnassa pitää saada omanhenkisten ihmisten asiat kuuluviin. Arvostan seurakunnan tekemää perhetyötä ja nuorisotyötä ja asiaan vaikutti myös tasa-arvoinen avioliittokanta. Hain näillä perusteilla ensinnäkin listaa ja sitten sieltä sopivaa henkilöä. Sain apua vaalikoneesta. Minulla on tapana äänestää vaaleissa. Ei voi nillittää jälkeenpäin, jos ei itse ole kantanut vaaleissa korttaan kekoon, sanoo Fagerström.

Mikko Ahvenainen, 30, Espoon Lintuvaarasta kertoo puolestaan äänestäneensä henkilöä, jonka hän tuntee ja joka on samantyylinen kuin hän itse.

– Olen ollut aikoinani seurakunnan toiminnassa mukana isosena ja myös kesätöissä Leppävaaran seurakunnassa. Olen opiskellut sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi, vaikka en olekaan tehnyt sitä työtä. Satun tuntemaan ehdokkaan, jota äänestin.

Ahvenaisen mukaan avain seurakuntavaalien äänestysprosentin nousuun ja yleensä kirkon kiinnostavuuden nousuun on rippikoulussa. Hän arvelee, että erilaisissa vaaleissa moni nuori jättää äänestämättä, koska uskoo, ettei äänellä ole merkitystä. Itse hän ajattelee kuitenkin toisin, äänestäminen on tärkeää.

Espoon Sellossa äänesti enimmäkseen Leppävaaran seurakunnan ja muiden Espoon seurakuntien jäseniä, mutta myös muualla Suomessa asuvia.

Espoon Sellossa äänesti enimmäkseen Leppävaaran seurakunnan ja muiden Espoon seurakuntien jäseniä, mutta myös muualla Suomessa asuvia.

Narinkkatorilla äänestettiin paviljongissa ja juotiin vaalikahvit

Helsingissä monipuolisten äänestyspaikkojen joukossa on myös Kampin Narinkkatori. Sinne, Kampin kappelin lähelle, on äänestäjiä varten pystytetty vaalipaviljonki ja kahvilateltta.

Tuomiokirkkoseurakunnan vaalilautakunnan sihteeri Henna Markkanen kertoi, että seurakunnalla on vaalien aikana työvuoroissa lähes 150 ihmistä, joista 90 Narinkkatorilla. Vaalit ovat siis iso operaatio ja esimerkiksi Narinkkatorin äänestyspaikka palvelee myös muuta Suomea. Äänestäjiä on ollut muun muassa Turusta, Tampereelta, Kotkasta ja Kuopiosta – ja toki Vantaalta ja Espoosta.

Olin kyllä päättänyt äänestää, mutta kahvikoju pysäytti tekemään sen tänään.
– Antero Toikka

Enimmäkseen äänestämässä Helsingissä kävivät kuitenkin helsinkiläiset. Ensimmäisenä päivänä heitä oli jo 3300. Yksi heistä oli munkkivuorelainen Antero Toikka, 27, joka lähti äänestämään pääkaupungissa käymässä olleen jyväskyläläisen ystävänsä Ville Laaksosen, 23 kanssa.

– Olin kyllä päättänyt äänestää, mutta kahvikoju pysäytti tekemään sen tänään. Minulle kirkon työ on tärkeää ja siksi koen, että äänelläni on väliä. Tein netissä vaalikoneen ja katsoin sieltä kärkipäähän tulleiden vastauksia. Eniten sellaisia, jotka liittyvät oppiin ja kirkon työn fokukseen, kertoo Toikka.

– Katukuvassa ja muutenkin on näkynyt, että vaalit ovat tulossa. Minulla oli ehdokas mielessä, tiesin hänen ajatusmaailmansa. Tarkistin vain Jyväskylän listoilta numeron, selvittää Laaksonen.

Töölön seurakunnan jäsen Riitta Haapa-Aho, 33 ja Malmin Tapulikaupungissa asuva Tiina Keränen, 32, kulkivat paviljongin ohi ja päättivät äänestää. Keräsen 1-vuotias Kerttu-tytär oli hengessä mukana.

– Olen Karkkilassa töissä pappina, joten oli itsestäänselvää, että äänestän. Etsin ensisijaisesti sopivaa ehdokaslistaa, josta katsoin suhtautumista ajankohtaisiin kirkkopoliittisiin kysymyksiin. Vaalikone vaikutti aika paljon. Yksittäisistä ehdokkaista merkitystä oli sillä, missä ehdokas asuu, sillä Töölö ja Meilahti ovat yhdistymässä ja valitsin oman alueen ehdokkaan, kertoo Haapa-aho.

Keränen kertoi äänestäneensä tuttua, samanhenkistä ehdokasta.

– Iloinen yllätys tällä äänestyspaikalla oli vaalipulla, Keränen tuumii hymyssä suin.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin 10.11. asti. Äänestyspaikkoja on runsaasti eri puolilla pääkaupunkiseutua. Varsinainen äänestyspäivä on 18.11.

Vaaleissa valitaan pääkaupunkiseudulla ehdokkaat sekä yhteisiin kirkkovaltuustoihin että paikallisten seurakuntien seurakuntaneuvostoihin. Äänestää saavat kirkon jäsenet. Jos et tiedä, mihin seurakuntaan kuulut, se selviää ennakkoäänestyspaikalla.

Lisätietoja vaaleista saa seurakuntien verkkosivuilta ja seurakuntavaalien verkkosivulta. Sieltä löytyy myös vaalikone.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.