null Kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat aamuliikenteessä kymmeniätuhansia pipareita

Hanna Helmi otti piparkakkupussin Aini Torkkelilta Tapiolan metroasemalla.

Hanna Helmi otti piparkakkupussin Aini Torkkelilta Tapiolan metroasemalla.

Ajankohtaista

Kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat aamuliikenteessä kymmeniätuhansia pipareita

Espoon, Helsingin ja Kauniaisten seurakunnat yllättivät päivän askareisiin kiirehtivät ihmiset.

Espoon, Helsingin ja Kauniaisten seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat töihin, oppilaitoksiin ja muihin päivän menoihin kiirehtiville ihmisille tiistaiaamuna piparkakkupusseja. Kussakin pussissa oli kaksi piparia ja teksti, joissa toivotettiin joulurauhaa useilla eri kielillä.

Helsingissä jaossa oli tällä kertaa 31 600 pussia, joissa oli yhteensä 62 600 piparkakkua. Juna- ja metroasemien sekä linja-autopysäkkien lisäksi piparkakkuja jaettiin muun muassa Kolmen sepän patsaalla.

Espoossa ja Kauniaisissa jaossa oli 10 700 pussia, joissa oli 21 400 piparia. Jakelupaikkoina olivat niin ikään bussipysäkit ja metro- ja rautatieasemien lähiympäristöt.

Suurin osa piparkakuista jaettiin aamuliikenteessä kello 6–9.30. Jakelu hoidettiin pysäkkien ja laitureiden läheisyydessä niin, ettei siitä ollut haittaa liikenteen sujuvuudelle.

Filippiiniläinen Rechelle Riad iloitsi Tapiolan metroasemalla saamastaan piparkakusta.

Filippiiniläinen Rechelle Riad iloitsi Tapiolan metroasemalla saamastaan piparkakusta.

Espoon Tapiolan seurakunnan vapaaehtoinen Aini Torkkeli oli jakamassa pipareita Tapiolan metrotunnelissa.

– Tässä oli sellainen hieno tilanne, kun meidän ohitsemme käveli iso joukko koululaisia. Kun avasin kassin, he poimivat sieltä mukaansa piparipussit ja sanoivat kaikki silmät loistaen kiitos. Oli ihana nähdä muutenkin iloisia kasvoja ja iloista mieltä, Torkkeli kertoo.

Tapiolan seurakunnan pappi Heidi Zitting oli puolestaan yksin liikkeellä Otaniemen urheilupuiston asemalla. Hän jakoi puolessa tunnissa kaksi isoa kassillista piparipusseja. Yhden sai mukaansa ilmeisesti töihin matkalla ollut kansanedustaja Kai Mykkänen (kok).

– Tämä oli tosi hieno juttu. Ensi vuonna meillä Tapiolassa on jaossa enemmänkin piparkakkuja, jos tempaus järjestetään jälleen, Zitting sanoo.

Vastaava tempaus on järjestetty useana vuonna aiemminkin. Joulurauhan toivottaminen aamuliikenteessä piparien kautta lähti liikkeelle yhdeksän vuotta sitten Vantaalta ja on sieltä levinnyt moniin muihin kaupunkeihin. Tänä vuonna Vantaa ei ollut mukana.

Oikaisu 3.12. kello 11.35: Pappi Heidi Zitting tapasi kansanedustaja Kai Mykkäsen, ei Jouni Mykkästä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.