null Väite: Muinaiset juutalaiset polttivat alttarilla marihuanaa

Vanhan testamentin uskonnonharjoituksen yksi olennainen osa oli uhrisuitsutus.

Vanhan testamentin uskonnonharjoituksen yksi olennainen osa oli uhrisuitsutus.

Ajankohtaista

Väite: Muinaiset juutalaiset polttivat alttarilla marihuanaa

Arkeologit löysivät alttarilta ikivanhoja jäänteitä kannabiksesta. Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livsonin mukaan muinaisessa juutalaisuudessa alttaripalvelusta ei saanut suorittaa päihteiden vaikutuksen alaisena.

Israelilaiset arkeologit ovat löytäneet todisteita siitä, että muinaiset juutalaiset polttivat alttarilla marihuanaa eli kannabista. Negevin autiomaasta hieman pohjoisemmassa sijaitsevassa Aradissa 800-luvulta lähtien eKr. sijainneen linnoituksen alttarikaivauksista talteen otetusta karstasta on löytynyt eläimen lantaa sekä kannabiksen kemiallisia yhdisteitä, kannabinoideja.

Tämä viittaa siihen, että alttarin päällä olisi uhrisuitsutuksessa poltettu kannabistuotteita.

Asia levisi eri medioihin, kuten Jerusalem Postiin ja BBC-kanavalle, kun israelilaiset tutkijat Eran Arie, Baruch Rosen ja Dvory Namdar julkaisivat toukokuussa tutkimustuloksensa tieteellisessä arkeologisessa Tel Aviv -aikakauslehdessä.

Helsingissä löytö otettiin vakavasti

Tutkijat Joanna Töyräänvuori ja Kirsi Valkama Helsingin yliopistosta suhtautuvat löytöön vakavasti. Teologia.fi-sivuston artikkelissaan he toteavat: ”Arien, Rosenin ja Namdarin tutkimus on merkittävä siinä, että ensimmäistä kertaa voidaan osoittaa mitä alttarien päällä uhrattiin. Vanhassa testamentissa on varsin selvää, että Herralle mieluisa tuoksu on oleellinen osa hänelle alttarilla uhrattavia antimia.”

Eri aikoina eri aineet on kuitenkin koettu eri tavoin huumaaviksi.
– Simon Livson

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun muinaiseen juutalaisuuteen on liitetty kannabis. Jo vuonna 2013 lääkäri ja entinen Israelin armeijan upseeri Yosef Glassman, joka on myös virallinen mohel eli henkilö, jolla pätevyys suorittaa ympärileikkaus, selitti Haaretz-lehdessä, että 1500-luvulta peräisin olevassa Shulchan Aruch -lakikokoelmassa puhutaan kannabiksesta nimeltä mainiten. Haaretzin jutun mukaan Glassman itse uskoi, että kannabis on pyhä yrtti.

Uhritoimituksessa ei saanut olla kännissä

Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson ei ole tutustunut israelilaisten arkeologien tuoreeseen tutkimukseen. Hän kuitenkin korostaa, että muinaisessa juutalaisuudessa alttarin uhripalvelusta suorittava pappi ei voinut koskaan ollut päihtynyt.

– Pappi ei saanut olla kännissä eikä juoda viiniä. Hänen piti olla täysin keskittynyt ja selvä. Kun Raamatun Aaronin kaksi vanhinta poikaa kuoli uhripalveluksessa, tätä on rabbiinisessa perinteessä tulkittu muun muassa niin, että he olisivat olleet päihteiden vaikutuksen alaisena, Livson sanoo.

– Eri aikoina eri aineet on kuitenkin koettu eri tavoin huumaaviksi. Jos kahvi keksittäisiin nyt, se luultavasti luokiteltaisiin huumausaineeksi.

Livson muistuttaa, että eri aineilla on myös kulttuurista riippuen erilainen asema.

– Esimerkiksi jemeninjuutalaisilla on edelleen Israelissa tapana kasvattaa takapihoillaan khatpensasta, jonka molekyylirakenne on amfetamiinin sukulainen. Jos länsimaalainen ihminen söisi khatia, vaikutus olisi aivan toisenlainen kuin jos joku kahdeksankymppinen jemeninjuutalainen sitä söisi, Livson toteaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.