– Tehokkaimmat toimijat ääriliikkeitä vastaan ovat usein niitä, jotka ovat itse irtautuneet siitä, sanoo Antti Pentikäinen.
Sota palaa, jos rauhaa ei seuraa tahto elää yhdessä – Antti Pentikäinen lähtee elämänsä tärkeimpään työtehtävään
Kun nykyinen sotien aika päättyy, tarvitaan uusia keinoja, jotta rauha jäisi pysyväksi. Niitä etsii Kirkon Ulkomaanavusta toimivapaalla oleva Antti Pentikäinen.
Yli puolet kaikista rauhansopimuksista kaatuu ensimmäisen viiden vuoden aikana. Sitten viha ja väkivalta palaavat usein entistä pahempana. Tämän ikävän faktan täräyttää pöytään Kirkon Ulkomaanavun toimivapaalla oleva toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.
Pentikäinen saapuu haastatteluun valtioneuvoston linnassa pidetystä palaverista. Hän on käynnistämässä projektia, josta toivoo myös Suomen valtiovallan innostuvan.
– Olen kertonut ulkoministeri Timo Soinille ja pääministeri Juha Sipilälle, että Suomella olisi nyt mahdollisuus olla yksi maailman johtavia uranuurtajia sovintoprosessien kehittämisessä. Tällä olisi konkreettisia vaikutuksia siihen, miten saisimme rauhansopimukset kestämään. Toivon, että Ulkoministeriö osallistuu uuteen hankkeeseen, sanoo Pentikäinen.
Pentikäinen aloittaa syksyllä työn yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston tutkimushankkeessa, jossa selvitetään, miten sovintoprosessien vaikuttavuutta voisi lisätä. Aiemmin talvella hänet valittiin perustamaan sovintoprosesseja kehittävää yhteistyöhanketta, missä myös YK on mukana.
Pentikäinen etsii hyviä malleja totuus- ja sovintoprosesseille. Hän aikoo kirjoittaa aiheesta kirjan, mutta tarkoitus on ennen muuta viedä malleja käytäntöön. Pentikäinen uskoo, että työllä on kiire, sillä elämme murrosaikaa.
– Sovintoprosessien puuttuminen tai niiden epäonnistuminen johtaa konfliktien uusiutumiseen. Nyt eletään sotien aikakautta, mutta kun tulee jälleen rauhan aika, tarvitaan työkaluja, etteivät konfliktit palaa vihan, epäluulon ja käsittelemättä jääneiden asioiden takia. Jotta näin ei kävisi, pitää uuden toimintatavan opettelu tehdä nyt.
Pentikäinen pitää uutta työtehtäväänsä uransa tärkeimpänä. Hän iloitsee siitä, että Kirkon Ulkomaanapu on mukana hankkeessa, osin rahoittaa sitä ja on myöntänyt hänelle toimivapaata ensi kevääseen. Hän arvelee, että hanke voisi kiinnostaa myös muita kirkollisia järjestöjä, kuten Suomen Lähetysseuraa. Sillä kun on kokemusta konfliktien sovittelutyöstä ruohonjuuritasolla.
– Tällä hankkeella tulee olemaan linkitys myös seurakuntien työhön. Seurakunnissa tehdään hyvää työtä muun muassa pakolaisten parissa ja erilaisten jännitteiden lieventämiseksi. Siinä tarvitaan samaa osaamista kuin sovintoprosesseissa, sanoo Pentikäinen.
Uskontojen pitää tutkia omaa sisintään, kuten myös meidän ihmisten.
– Antti Pentikäinen
Uskontojen on kamppailtava vihaa vastaan
Pentikäisen mukaan rauhanvälitys onnistuu vain, jos sovinto ulottuu paikallistasolle ja ihmisten mieliin. Hän on kolmen viime vuoden ajan toiminut Uskontojen ja perinteisten rauhanvälittäjien verkoston johtajana, mutta luovutti tämän tehtävän keväällä seuraajalleen ja ystävälleen Mohamed Elsanousille. Tämä työ on antanut Pentikäiselle arvokasta kokemusta.
– Alkuperäiskansoilla on parantajia ja uskonnollisilla yhteisöillä sielunhoitajia ja teologeja, joilla on annettavaa sovinnon rakentamisessa. Kyse on uskontojen ytimestä: onko se vihaa ja epäluuloa vai sovinnon etsimistä ja uuden alun rakentamista. Kun uskontojohtajat ottavat jälkimmäisen roolin, sillä on iso merkitys.
– Uskontoja käytetään monissa kriiseissä vihan lietsomiseen, mutta niiden on kamppailtava tätä ilmiötä vastaan, koska vihan välineenä uskonto vaurioituu. Olen itse koulutukseltani teologi ja pohdin välillä, mitä Jumala haluaisi sanoa ihmisille juuri nyt. Uskon, että hän haluaisi meidän tappelevan vähemmän tai ei ainakaan hänen nimissään. Uskontojen pitää tutkia omaa sisintään, kuten myös meidän ihmisten.
Pentikäisen mukaan pitää kysyä, millaista maailmaa me haluamme ja mikä on kutsumuksemme.
– Tähän sovintoa rakentavaan työhön tarvitaan nyt tekijöitä ja tukijoita.
– Olen itse koulutukseltani teologi ja pohdin välillä, mitä Jumala haluaisi sanoa ihmisille juuri nyt, miettii Antti Pentikäinen.
YK:n rauhanvälitys on kriisissä
Uusia, ruohonjuuritasolle ulottuvia menettelytapoja tarvitaan, sillä perinteinen, YK:n johtama rauhanvälitys on Pentikäisen mukaan nyt syvässä kriisissä.
– Näyttää ikävä kyllä siltä, että kriisistä ei ole tällä hetkellä ulospääsyä. Yksi syy tähän on, että turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet eli suurvallat käyttävät veto-oikeuttaan peittelemättömämmin kuin koskaan aikaisemmin, toteaa Pentikäinen.
Veto-oikeutta voidaan käyttää hyvinkin kyynisesti. Pentikäinen mainitsee esimerkkinä Etelä-Sudanin, jossa on käynnissä sisällissota ja etninen puhdistus. Maahan ei ole saatu asevientikieltoa, koska Venäjä on estänyt sen veto-oikeudellaan.
– Osa turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenmaista myy sinne omia vanhoja asevarastojaan. Niin tekee ainakin Venäjä, mutta varmaan on muitakin, sanoo Pentikäinen.
Pentikäisen mukaan traagiseksi tilanteen tekee, että Etelä-Sudan itsenäistyi pitkän sodan jälkeen, mutta ajautui jo muutama vuosi sen jälkeen sisällissotaan. Siinä jakolinja kulkee heimojen välillä. Tässä sodassa on tapettu jopa 300 000 ihmistä. Viimeisin konflikti puhkesi Pentikäisen mukaan pitkälti valheista ja huhuista.
– Sovintoprosessin puuttuminen on todettu yhdeksi pääsyyksi, miksi tilanne oli niin räjähdysaltis.
Pentikäisen mukaan YK:n rauhanvälitystoiminnan kriisiin vaikuttaa myös se, että maailmanjärjestön työntekijät eristäytyvät usein paikallisyhteisöistä. Syynä ovat sekä turvallisuus että mukavuudenhalu. Lentokentän läheisyydestä ei kuitenkaan synny kovin selvää kuvaa paikallisista toimijoista.
– Kun YK näistä lähtökohdista neuvottelee poliittisten tai aseellisten ryhmien välille rauhaa, vaikutukset jäävät usein heikonlaisiksi.
Sovintoprosessi ei onnistu ilman totuuden selvittämistä.
Luottamusta on rakennettava ruohonjuuritasolla
Pentikäisen mukaan YK keskittyi jo ennen nykyistä jännitteistä kansainvälispoliittista tilannetta liikaa valtioiden välisten rakenteiden luomiseen ja kokouksiin. Pelkät sopimukset eivät riitä, vaan tarvitaan luottamuksen rakentamista ruohonjuuritasoa myöten.
Etelä-Afrikan totuus- ja sovintoprosessi alkoi niin hyvin, että siitä syntyi Pentikäisen mukaan innostus, jossa vastaavia prosesseja haluttiin ottaa muuallakin käyttöön. Suurin osa YK:n missioista pyrkii sovintoprosessiin, mutta siitä, miten siihen päästään, ei ole yhtään selvää ohjetta. Tai sitten sovinnon tekeminen on lopetettu liian aikaisin. Niin tapahtui myös Etelä-Afrikassa.
– Princetonin hankkeen tehtävä on luoda valtioille ja yhteisöille erilaisia malleja, miten tällainen prosessi ulottuu sopimuksesta ihmisten ja yhteisöjen elämään. Parhaat sovittelijat tulevat lopulta yhteisöjen sisältä. Oleellista on myös kuulla eri osapuolten tarinat. Ruandassa tämä saatiin toimimaan kansanmurhan jälkeisessä sovintotyössä.
Uskonnollisilla ja perinteisillä johtajille, kuten klaanien päälliköillä, on yhteisöissään arvostettu asema. Ei vain kristinuskosta, vaan muistakin uskonnoista, löytyy oppeja, joilla sovintoa voidaan tukea. Esimerkiksi Somaliassa järjestettiin kesäkuussa anteeksiantamuksen päivä, jossa suomalaisen toimittajan Wali Hashin johdolla käsiteltiin anteeksiantamusta islamin pohjalta.
Pentikäisen mukaan rauhanvälittäjän lähtökohtaoletus on, että mikään ryhmä ei ole vain yksi kokonaisuus, vaan ikään kuin sipuli, jossa on erilaisia kerroksia. Niinpä esimerkiksi jonkun terroristijärjestön alueella tai vaikutuspiirissä voi olla heimoja ja ryhmiä tai yksilöitä, jotka voisivat olla irrotettavissa siitä.
– Tehokkaimmat toimijat ääriliikkeitä vastaan ovat usein niitä, jotka ovat itse irtautuneet siitä. Terroristijärjestöt ovat kyynisten ja väkivaltaisten rikollisten käsissä. Niiden vaikutus torjutaan parhaiten silloin, kun ympärillä oleva yhteisö toimii väkivaltaa ja terroria vastaan.
Kaikesta ei Pentikäisen mukaan tietenkään pidä neuvotella eikä rankaisemattomuus ole ratkaisu.
– Sovintoprosessi ei onnistu ilman totuuden selvittämistä. On tärkeää saada selvyys, mitä on tapahtunut, mutta ihmisiä kuultaessa kokemuksellinen totuus riittää lähtökohdaksi. Rajanvedon anteeksiannon ja tuomioiden välillä pitää vastata uhrina olleen yhteisön oikeustajua. Ilman oikeuden toteutumista ihmisten on vaikea luottaa uuteen alkuun.
Pentikäinen uskoo, että vielä joskus Syyrian sodassakin tulee aika, jolloin syylliset saadaan vastuuseen, koska todistusaineistoa on kerätty tarpeeksi ja komentosuhteet on selvitetty.
Saamelaisille on tapahtunut asioita, joiden käsittely on minusta välttämätöntä.
Saamelaisia on koulutettu sovittelijoiksi
Kaikki konfliktit eivät ole sotia, vaan kyse voi olla vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja jatkuneesta johonkin kansaan tai kansanryhmään kohdistuneesta nujertamisesta. Yksi esimerkki, ja mahdollinen sovitteluhankkeen malli, löytyy Suomesta.
Pentikäinen veti kevään aikana Lapin ja Oulun yliopistojen kanssa pilottikurssia paikallisille sovittelijoille. Sovittelijoiden pitäisi pystyä toimimaan yhteisösovittelijoina, jos saamelaiset päättävät aloittaa sovintoprosessin Suomen valtion kanssa. Samalla tavalla toimittaisiin sitten muuallakin maailmassa – sovittelijoita tuetaan koulutuksella. Tästä on saatu erittäin hyvää palautetta osallistujilta, ja koulutuksen jatkoa toivotaan.
– Vaikka olen tuntenut saamelaisia ja käynyt paljon Lapissa isäni kanssa, minulle on ollut yllätys sen taakan suuruus, mitä he kantavat. Saamelaisille on tapahtunut asioita, joiden käsittely on minusta välttämätöntä niin valtion, saamelaisten, Lapin kaikkien asukkaiden kuin muiden suomalaisten kannalta. Myös kirkolla on tässä peiliin katsomisen paikka, Pentikäinen sanoo.
Pentikäinen mainitsee esimerkkinä saamelaislasten viemisen kodeistaan asuntoloihin kouluun. Asuntoloissa heitä pyrittiin vierottamaan omasta kulttuuristaan, ja niissä esiintyi kiusaamista ja väkivaltaa. Osa kantaa katkeria muistoja sydämessään, vaikka on myös niitä, joita asuntola on auttanut elämässä eteenpäin köyhistä oloista.
Pentikäinen on jo aiemmin pyrkinyt tuomaan valtion ja saamelaisten käyttöön parasta mahdollista kansainvälistä osaamista. Hänen mukaansa sovintoprosessien alkuun liittyy aina epävarmuutta ja epäluottamusta. Itse hän pitää prosessia välttämättömänä, mutta sen käynnistäminen on ennen muuta saamelaisten käsissä.
Antti Pentikäinen aloittaa syksyllä uuden työn Princetonin yliopiston hankkeessa. Tavoitteena on löytää sovittelumalleja. Nyt suuri osa rauhansopimuksista kaatuu uuteen vihan kierteeseen.
Me emme valitse Yhdysvaltain presidenttiä
Kun maailmantilanne on mikä on, niin mitä ajatuksia herättää Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tuleva tapaaminen Helsingissä?
– Minusta presidentti Sauli Niinistön toiminta on tässä erittäin tärkeää. On riskin arvoista, että Suomi yrittää tukea vuoropuhelua suurvaltojen välillä ja Euroopan kanssa. Poliittinen tilanne on Yhdysvalloissa niin jännittynyt, että Trumpilla on siellä vaikeuksia viedä eteenpäin uudistuksia Venäjä-suhteissa. Suomi voisi auttaa siinä, jos selkeä yhteinen suunta löytyisi, pohtii Pentikäinen.
Hän kertoo presidentti Martti Ahtisaaren antamasta opetuksesta, kun moni epäili Yhdysvaltain presidenttinä ollutta George W. Bushia.
– Ahtisaari sanoi, että me emme valitse Yhdysvaltain presidenttiä. Me teemme töitä heidän kanssaan. Sitä paitsi presidentti Barack Obamakin teki monia massiivisia virheitä, muun muassa Syyriassa.
Pentikäinen ymmärtää Venäjän kokemusta aliarvostetuksi ja loukatuksi tulemisesta kylmän sodan jälkeisinä vuosina, jolloin se oli erityisen heikko. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi hyväksyä Venäjän toisten valtioiden koskemattomuuteen kohdistuvia toimia.
Maailmassa on monia kriisejä, jotka voivat johtaa suursotaan tai uuteen pakolaiskriisiin. Pentikäinen nostaa esille Iranin, Saudi-Arabian ja Israelin vastakkainasettelun. Toinen esimerkki on Libya, jonka kautta iso osa Eurooppaan tulevista pakolaisista ja siirtolaisista kulkee.
Jaa tämä artikkeli:
