Sovinnosta halutaan kansalaistaito – Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lähetysseura yhdessä asialla
Diakonissalaitoksen erityisasiantuntija Antti Pentikäinen on ollut ideoimassa #Sovinto-hanketta ja vastaa sen kehittämisestä.

Diakonissalaitoksen erityisasiantuntija Antti Pentikäinen on ollut ideoimassa #Sovinto-hanketta ja vastaa sen kehittämisestä.

Sovinnosta halutaan kansalaistaito – Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lähetysseura yhdessä asialla

Työtä jännitteiden purkamiseksi ja sovinnon eteen aiotaan tehdä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lähetysseura ovat sopineet yhteistyöstä #Sovinto-hankkeen käynnistämiseksi. Tavoitteena on edistää yksilöiden ja yhteisöjen halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina Suomessa ja kansainvälisesti. Mukaan kutsutaan myös muita asiaan perehtyneitä toimijoita.

– Helsingin seurakuntayhtymä haluaa yhteistyökumppaneidensa kanssa parantaa valmiuksia työstää syvälle yhteisöjen sisälle tai välille kasautuneita jännitteitä ennen kuin ne kärjistyvät lisää. Rauhan ja sovinnon edistäminen tapahtuu ihmisten tullessa yhteen saavuttamaan parempaa, perustelee Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki.

Perustajakumppaniensa kautta #Sovinto osallistuu kansainvälisiin sovitteluprosesseihin, kehittää vertaissovittelun menetelmiä ja edistää vuorovaikutusta suomalaisten ja kansainvälisten toimijoiden välille.

Kukin kumppani rahoittaa hanketta 50 000 eurolla

Kumppanit pyrkivät kehittämään yhdessä toisiaan täydentävää ja tukevaa osaamista tutkimusyhteistyön, parhaiden käytäntöjen jakamisen, vertaisoppimisen ja konkreettisten sovintohankkeiden kautta. Menetelmät ja toimintamallit perustuvat tutkimukseen sovittelun merkityksestä yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä ja rauhan vakiinnuttamisessa.

Kukin perustajaorganisaatioista on lupautunut rahoittamaan hanketta 50 000 eurolla ensimmäisen vuoden aikana. Lisäksi toimintaa rahoitetaan keräystuotoilla ja muulla rahoituksella. Sovintotyötä toteutetaan yhdessä kumppaneiden ja verkostojen kanssa.

Diakonissalaitoksella on kokemusta erilaisten yhteisöjen vastakkainasettelujen purkamisesta.

– Olli Holmström

Perustamisvaiheessa kumppaniksi on nimetty Mary Hoch Center for Reconciliation George Mason yliopistosta ja Al Amana -uskontodialogikeskus Omanista. George Mason yliopiston tutkimusprofessori ja Diakonissalaitoksen erityisasiantuntija Antti Pentikäinen on ollut ideoimassa #Sovinto-hanketta ja vastaa sen sisällöllisestä kehittämisestä.

– Kansainvälisessä sovintotyössä painopisteenä on tukea ja rahoittaa paikallisia sovintohankkeita ja vahvistaa sovittelijoiden voimavaroja. Kotimaassa tavoitteena on sovittelukoulutuksen laajentaminen. Suunnitelmissa on myös, että viime toukokuussa muusikko Jukka Leppilammen johdolla järjestetty Helsingin Senaatintorille tuhansia ihmisiä koonnut Sovinnon päivän konsertti saa jatkoa, Pentikäinen kertoo.

Sovinnon tahto auttaa kaikkia voimaan paremmin

Diakonissalaitos toimii ainakin aluksi hankkeen kotipesänä.

– Diakonissalaitoksen yhteisöjen rakentamisen ja psykotraumatologian asiantuntemusta voidaan hyödyntää sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Lisäksi meillä on paljon kokemusta erilaisten yhteisöjen vastakkainasettelujen tai arjen ristiriitatilanteiden purkamisesta esimerkiksi dialogisten menetelmien avulla, Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.

Hänen mukaansa sovinnon pitäisi olla kansalaisoikeus, -taito ja -velvollisuus.

Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan Rolf Steffansonin mukaan sovinnon edistäminen on keskeisessä roolissa Suomen Lähetysseuran työssä.

– Tuomme kansainvälisessä sovinnon- ja dialogityössä karttuneen osaamisen suomalaisten toimijoiden yhteiseen käyttöön, Steffansson toteaa.

Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä pitää sovintoliikettä tärkeänä

– Ilman sovinnon tahtoa ja osaamista myös tilanne Suomessa voi kärjistyä. Tarvitsemme yhteistyötä sovinnon puolesta. Kun sovinnosta tulee tavoite perheissä, kouluissa, työpaikoilla ja yhteisöissä, pystymme ratkaisemaan erimielisyyksiä ja voimme kaikki paremmin, Heikkilä vakuuttaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi