null Sukuselvitysten ruuhka on saatu purettua – Helsingissä on palattu jo normaaliin

Sukuselvityksen teossa menee Helsingissä nyt reilu viikko, mikä on normaali aika. 

Sukuselvityksen teossa menee Helsingissä nyt reilu viikko, mikä on normaali aika. 

Ajankohtaista

Sukuselvitysten ruuhka on saatu purettua – Helsingissä on palattu jo normaaliin

Myös Espoossa ja Vantaalla tilanne on jo helpottanut.

Helsingin seurakuntien keskusrekisteri on saanut purettua sukuselvitysjonot, jotka pahimmillaan venyivät 12 viikkoon. Espoossa ja Vantaalla jonotusajat olivat vielä pidemmät. Nyt tilanne on niissäkin normalisoitunut.

– Sukuselvityksen teossa menee Helsingissä nyt reilu viikko, mikä on normaali aika. Espoossa aika on nyt noin viisi viikkoa ja Vantaalla reilu viikko, kertoo rekisteripäällikkö Emilia Launonen Helsingistä.

Jonojen taustalla oli kirkonkirjojen pidon uudelleen organisointi. Sillä tähdätään siihen, että sukuselvityksiä laadittaisiin yksittäisten seurakuntien sijaan keskitetysti alueellisissa keskusrekistereissä.

Näin sukuselvityksiä tarvitsevat ihmiset saavat ne yhdestä paikasta. Aiemmin selvityksiä piti kysyä jokaisesta seurakunnasta, jonka alueella henkilö oli asunut sen jälkeen, kun hän täytti viisitoista vuotta. Uudistuksen tarkoitus oli ja on parantaa palvelua.

– Suurin syy ongelmiin oli, että muutos tapahtui niin eri aikaan eri seurakunnissa ja keskusrekistereissä. Nyt mukana ovat lähes kaikki seurakunnat paria pientä seurakuntaa lukuun ottamatta ja systeemi toimii niin kuin sen pitikin, Launonen sanoo.

Hänen mukaansa ruuhkat olivat niin suuria, että isot keskusrekisterit joutuivat palkkaamaan lisää väkeä. Lisäksi ne auttoivat toisiaan, kun tilanne jossain helpotti. Esimerkiksi Helsinki on auttanut Espoota, jossa jono oli jopa 23 viikon pituinen.

– Saimme itse aikaisemmin apua ja pystyimme auttamaan, kun tilanne meillä helpotti. Sukuselvitysjonon lisäksi myös sukututkimusten jonoa on saatu lyhennettyä. Se on meillä nyt kahden viikon mittainen, Launonen selvittää.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.