null Suomen Lähetysseuralta lähes 400 000 euroa koronan vastaiseen työhön Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä

Suojavisiireitä valmistetaan Okhaldhungan sairaalassa Nepalissa.

Suojavisiireitä valmistetaan Okhaldhungan sairaalassa Nepalissa.

Ajankohtaista

Suomen Lähetysseuralta lähes 400 000 euroa koronan vastaiseen työhön Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä

Hankkeilla tuetaan terveydenhoitoa, tiedonvälitystä, hygieniaa ja ruokaturvaa.  Esimerkiksi Zimbabwessa kolme miljoonaa ihmistä saa tietoa koronaviruksesta.

Suomen Lähetysseura ohjaa tämän vuoden aikana 399 000 euroa työhön koronaviruksen hillitsemiseksi ja sen vaikutusten lievittämiseksi.

Uusia hankkeita aloitetaan parhaillaan Zimbabwessa, Nepalissa, Etiopiassa, Palestiinassa ja Kiinassa. Jo huhtikuun alussa käynnistettiin työ Tansaniassa.

Hankkeissa tuetaan terveydenhuoltoa ja tarjotaan köyhille ja syrjityille ihmisille hygieniatarvikkeita, psykososiaalista tukea, ruoka-apua sekä luotettavaa tietoa koronaviruksesta ja hygienian tärkeydestä.

– Koronavirus ja sen taloudelliset vaikutukset uhkaavat ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi heikossa asemassa. Esimerkiksi Zimbabwe on hauras valtio, jonka talous on romahtanut. Maan terveydenhoitojärjestelmä ei pysty vastaamaan kriisiin. Tuellamme noin 3 miljoonaa ihmistä saa radion, sosiaalisen median, television ja musiikin kautta tietoa koronasta. Lisäksi 10 000 ihmistä saa terveydenhoitoa ja psykososiaalista apua. Zimbabwen kirkkojen neuvoston kautta tukea ohjataan erityisesti syrjäseuduille ja naisille, lapsille ja vammaisille ihmisille, Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen kertoo.

Vammaisia ihmisiä on jouduttu kotiuttamaan erityislaitoksista koronan vuoksi.

Etiopiassa Lähetysseura lisää koronatietoisuutta radion ja paikallisten televisiokanavien kautta. Hanketta toteuttaa maailman suurimman luterilaisen kirkon eli Mekane Yesus -kirkon kehitysyhteistyöjärjestö, ja tiedotusta tehdään myös kirkon oman televisiokanavan kautta. Hankkeessa jaetaan myös hygieniatarvikkeita paikallisille terveysviranomaisille ja maaseudun köyhille ihmisille. Tuella huolletaan myös yhteisöjen vesijärjestelmiä, jotta ihmiset voivat paremmin huolehtia hygieniastaan.

Tansaniassa Lähetysseura tukee koronatietouden levittämistä radioiden välityksellä. Hankkeessa on tehty koronasta kertova neliosainen radio-ohjelma yhteistyössä Vikesin, Suomen Podcastmedian ja Tanzania Development Information Organization TADIO:n kanssa. Maaseudun ihmisille on jaettu aurinkopaneeleilla toimivia radioita ja käsisaippuaa Tanganyika Christian Refugee Servicen kautta.

Nepalissa Lähetysseura rahoittaa Okhaldhungan sairaalan valmistautumista koronapotilaiden hoitoon. Lähetysseuran tuella hankitaan hoitohenkilökunnalle suojavälineitä sekä ylläpidetään henkilöresursseja sairaalassa koronakriisin aikana. United Mission to Nepal -järjestön sairaala sijaitsee syrjäisessä Itä-Nepalissa, ja se tarjoaa terveydenhoitoa alueen köyhille ihmisille maksukyvystä riippumatta.

Palestiinalaisalueella Lähetysseura tukee vaikeassa asemassa olevia perheitä ja vammaisia ihmisiä sekä terveydenhuollon ammattilaisia. Näille ryhmille tarjotaan psykososiaalista tukea. Perheet ja lapset tarvitsevat tukea, koska perheväkivalta on lisääntynyt koronakriisin myötä. Myös vammaisia ihmisiä on jouduttu kotiuttamaan erityislaitoksista koronan vuoksi. Hankkeen yhteistyökumppani on Itä-Jerusalemin NMKY.

Sairaaloiden ylikuormittumisen vuoksi hivin kanssa elävät ihmiset ovat jääneet ilman lääkitystä.

Kiinassa Lähetysseura tukee Amity Foundationin avustustyötä, jota koordinoidaan koronapandemian alkupisteestä Wuhanista. Apu kohdistuu 1200 hiv-positiiviselle Hubein ja Hunanin maakunnissa, joissa koronasta kärsittiin pahimmin. Sairaaloiden ylikuormittumisen ja yhteiskunnan poikkeustilan vuoksi hivin kanssa elävät ihmiset ovat jääneet ilman lääkitystä ja muuta tukea.

Koronahankkeet rahoitetaan seurakuntien ja yksityisten ihmisten lahjoituksista koostuvasta Lähetysseuran katastrofirahastosta ja Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyötuella. Uusien hankkeiden lisäksi Lähetysseura huomioi koronan myös olemassa olevissa hankkeissaan. Esimerkiksi Nepalissa vammaisjärjestö Forward Looking on jakanut rahallista apua vammaisille ihmisille, Etiopiassa aids-orpojen tukihankkeessa on jaettu neuvontaa ja saippuaa kummilapsille ja Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa toimiva SAT7-satelliittitelevisiokanava on tehnyt koronasta viestiviä ohjelmia.

Suomen Lähetysseuran katastrofirahastoa tarvitaan vuoden mittaan erilaisissa hätätilanteissa. Viime vuonna siihen turvauduttiin katastrofityön koordinaattori Miia Barrowin mukaan kaksitoista kertaa. Tämän vuoksi on hyvä, että seurakunnat tukevat rahaston kautta rahoitettavia hankkeita. Tämänkertaiset tuettavat kohteet on valittu yhteistyökumppaneilta tulleiden hakemusten perusteella.

– Koronatilanteet ovat näissä maissa hyvin eri vaiheissa. Vaikka Kiinassa akuutein tilanne on ohi, tietyt erityisryhmät tarvitsevat apua. Afrikassa tautia alkaa nyt esiintyä aiempaa enemmän ja toisaalta sieltä ei ole tarpeeksi testituloksia, jotta tiedettäisiin, mikä tilanne oikeasti on. Etiopiassa ja Tansaniassa yritämme saada pikaisesti tietoa mahdollisimman monille. Tansaniassa voimme radion kautta tavoittaa jopa kymmenen miljoonaa ihmistä, Barrow kertoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.