null Vantaan seurakunnat antavat 30 000 euroa Syyrian pakolaisten auttamiseen

Äiti pitelee lasta sylissään pakolaisleirillä kymmenen kilometrin päässä Hasakan kaupungista.

Äiti pitelee lasta sylissään pakolaisleirillä kymmenen kilometrin päässä Hasakan kaupungista.

Ajankohtaista

Vantaan seurakunnat antavat 30 000 euroa Syyrian pakolaisten auttamiseen

Yhteisen kirkkoneuvoston myöntämä summa ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta maan sisäisille pakolaisille.

Arviolta 200 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Koillis-Syyriassa sen jälkeen, kun Turkki aloitti hyökkäyksen Syyria kurdialueille. YK:n mukaan noin 1,65 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa.

Kirkon Ulkomaanapu tukee avustustyötä Hasakassa, jossa on nyt noin 75 000 maansisäistä pakolaista majoitettuna kouluihin, muihin julkisiin rakennuksiin sekä paikallisiin perheisiin.

Pakolaisista kaksi kolmasosaa on majoitettuna paikallisiin yhteisöihin ja loput leireille, jotka sijaitsevat Hasakan kaupungin hallinnollisella alueella. Leireillä asuu YK:n mukaan noin neljätuhatta perhettä.

Ulkomaanapu auttaa pakolaisia varautumaan talveen toimittamalla yhteistyöjärjestönsä kautta huopia, telttakankaita, hygieniatarvikkeita ja vesisäiliöitä.

Vantaan seurakuntayhtymässä kuluvan vuoden talousarviossa ulkomaiseen katastrofiapuun on varattu 60 000 euroa, josta aiemmin on myönnetty avustusta 20 000 euroa. Kirkon Ulkomaanavulle esitettiin myönnettäväksi 20 000 euroa.

Yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Jan-Erik Eklöf esitti, että tukea nostetaan 30 000 euroon. Kirkkoneuvosto päätti korotuksesta yksimielisesti.

Espoon seurakunnat myönsi marraskuussa samaan kohteeseen 20 000 euron avustuksen.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vantaan seurakunnilta apua Kambodžan tulvauhreille

Ajankohtaista

Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yhteensä 30 000 euroa katastrofiapua useaan eri kohteeseen Suomen Lähetysseuran kautta.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.