null Taivaan tähden: Syty pienille asioille

Hengellisyys

Taivaan tähden: Syty pienille asioille

Uskollisuus vähässä tarkoittaa jatkuvaa sitoutumista myötätuntoon ja palvelemiseen.

Voit myös kuunnella tekstin:

-:- / -:-
Minulle on helpompaa syttyä isoista kuin pienistä asioista. Ja luulen, että se on synti. Lähimmäisenrakkaudessa perusyksikkö on yksi ihminen, lähimmäinen.

Tulee mieleen Tenavien Tellu, joka sanoo kyllä rakastavansa ihmiskuntaa, muttei tykkää ihmisistä.

Ensi sunnuntain teema korostaa uskollista palvelemista myös vähässä. Se on itselleni jatkuvan kamppailun aihe. Vaatii ehkä selittämistä.

Vanha totuus on, että minne huomio suuntautuu, sinne energia seuraa. Jos huomioni suuntautuu vain isoihin haasteisiin, energiani vuotaa niihin.

Meitä kuitenkin kehotetaan olemaan uskollisia myös vähässä. Pieni on kaunista.

Arki on täynnä mahdollisuuksia palvella vähässä. Ja jos saan itseni tähän moodiin, huomaan, että se on palkitsevaa.

Mikä ilo oli kulkea tätini kanssa Itäkeskuksessa. Olihan se vähän hidasta (rollaattori), mutta ilo tuli siitä, että kerrankin minusta oli todellista apua.

Eikä yksi kerta mihinkään riitä. Uskollisuus vähässä tarkoittaa jatkuvaa sitoutumista.

Raamatussa sanotaan, että ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa. Laupeus on kadonnut käyttökielestä, mutta se tarkoittaa myötätuntoa ja hyviä tekoja.

Kysyin vaimolta, pitääkö hän minua laupiaana. Hän mietti pitkään ja sanoi: ”Ei ehkä tule ekana mieleen. Sä et oikein kerkiä.”

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Ihaninta ihmisessä

Hengellisyys



Taivaan tähden: Kova vai hyvä?

Hengellisyys


Taivaan tähden: Sumutorvi

Hengellisyys

Taivaan tähden: Toivo sille hyvää

Hengellisyys

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.