Fossiilinen energia on rikkonut jotakin, mitä yhteiskuntafilosofit kutsuvat jatkuvuuden hallinnaksi.
Ekologinen kriisi on ihmismielen kriisi – öljyn varassa elävä ihminen on pienentynyt sisäisesti
Filosofi Tere Vadénin mukaan ilmastonmuutos nostaa eteemme kysymyksiä, joihin tekniikka ei vastaa. Teologi Pauliina Kainulainen irrottautuu kulutuskulttuurista kristillisten mietiskelyperinteiden avulla.
”Mitä me halutaan? – Ilmastotekoja!” Nuorten ilmastolakkolaisten viesti kiteytyi suoraan kysymykseen ja vastaukseen syyskuun lopussa. Eduskuntatalon eteen kokoontui tavallisena arkiaamuna 5 000 – 6 000 mielenosoittajaa. Saman viikon aikana miljoonat ihmiset vaativat päättäjiltä nopeita ilmastotoimia yli sadassa maassa.
– Tunnistamme kyllä sen, että nykyistä menoa jatkamalla tulevaisuutta ei enää ole. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että tarvittavan muutoksen suuruus ja laatu eivät ole jäsentyneet kunnolla muille kuin pienelle vähemmistölle, joka on perillä luonnontieteistä, sanoo Bios-tutkimusyksikössä työskentelevä filosofi Tere Vadén.
Työkseen ekologisen kriisin seurauksia pohtiva Vadén pohjustaa ajatustaan samoilla ilmastotutkimuksen tuloksilla, joista 16-vuotias ruotsalainen Greta Thunberg puhui syyskuussa Yhdysvaltojen kongressille ja YK:n huippukokoukseen kokoontuneille maailman huippupoliitikoille.
Vakavan ilmastokriisin vaara on tunnettu vähintään 30 vuoden ajan. Osaamme luetella ekokatastrofin keskeiset syyt: fossiilisten energianlähteiden käytön, luontoa kuormittavan maankäytön, globaalin väestönkasvun ja kulutuksen kasvun henkeä kohden.
Miten on mahdollista, että kaikki jatkuu ennallaan?
Vadén kiinnittää huomiota siihen, että pystymme laskemaan luotettavasti valtion tai yksittäisen ihmisen hiilibudjetin. Tiedämme, miten pystyttää tuulimyllyjä ja kiinnittää aurinkopaneeleja. Pohdimme omia kulutustottumuksiamme kriittisesti.
Me jäämme historiankirjoihin naurettavan lyhyenä maailmanhistorian jaksona, jota voi verrata vandaalien valtakuntaan. – Filosofi Tere Vadén
Muutoksen tiellä on kuitenkin suuria kysymyksiä, joihin meillä ei ole vastauksia. Filosofi tarttuu nuorten mielenosoittajien kysymykseen "Mitä me halutaan?"
– Mitä haluaisin elämältä tulevaisuudessa, jos en olisikaan länsimainen kuluttaja, vaan jotakin aivan muuta, mikä on yhtä kaukana omasta tilanteestani kuin neuvostoihmisen tai keskiajan kristityn elämä?
Tällaisten kysymysten pohtimisella on Vadénin mukaan kiire.
– Tiedämme nyt, että 1800-luvun puolivälissä alkanut tekninen kulttuuri kestää enintään 200 vuotta. Vuoteen 2050 mennessä tämä loppuu tavalla tai toisella. Monet inhimilliset kulttuurit ovat pystyneet selviytymään tuhansia vuosia. Me jäämme historiankirjoihin naurettavan lyhyenä maailmanhistorian jaksona, jota voi verrata germaaniheimo vandaalien valtakunnan ikään.
Käytämmekö öljyä vai käyttääkö se meitä?
Viime vuosina Tere Vadén on pohtinut toista suurta kysymystä: mikä on luonut yhteiskunnan, jossa elämme? Vadén hahmottelee vastausta kuvittelemalla vieraan sivilisaation edustajan, joka tarkkailee kulttuuriamme avaruudesta.
Kuvitteellisen avaruusolennon katse seuraa öljyn matkaa kaikkialle maailmaan: ensin tuhansia kilometrejä pitkien öljyputkien läpi, sitten valtamerten yli valtavissa tankkereissa. Lopulta öljy on joka paikkaan tunkeutuvan muoviteollisuuden raaka-ainetta ja polttoainetta, joka liikuttaa autoja ja maatalouskoneita.
Ihmiskunnan käyttämästä energiasta 80 prosenttia tuotetaan yhä fossiilisten polttoaineiden avulla.
– Käytännöllisesti katsoen kaikki länsimaisen kulttuurin liike ja tuotanto ovat öljyn muuttumista joksikin muuksi. Lihaa syödessämme syömme fossiilisia polttoaineita, koska lihantuotannossa yhden ruokakalorin tuottaminen vaatii kymmeniä kaloreita fossiilista energiaa, Vadén sanoo.
– Jatkamme elämää öljyn ehdoilla, vaikka tiedämme, että fossiilisten polttoaineiden käyttö vie yhteiskunnan kuilun reunan yli. Kuvitteellinen tarkkailija saattaisi kysyä, kumpi käyttää kumpaa, käytämmekö me öljyä vai öljy meitä?
Öljy on Vadénin mukaan upea, mutta samalla petollinen asia. Sen ansiosta käytettävissämme on valtava määrä vapaata energiaa ja työtä. Sen turvin länsimainen ihminen elää huumassa, jossa kuvittelemme, että voimme tehdä mitä tahansa.
Fossiilinen energia on rikkonut jotakin, mitä yhteiskuntafilosofit kutsuvat jatkuvuuden hallinnaksi.
Kaikkia kulttuureja, jotka elävät tasapainossa luonnon kanssa, yhdistää Vadénin mukaan yksi asia. Yhteisöt pysyttelevät lähellä sitä aineen ja energian kiertoa, johon niiden olemassaolo perustuu. Ihmiset ovat suoraan tekemisissä ruoan tuotannon ja jätteiden kanssa.
Öljyn ansiosta länsimaisen kulttuurin ei ole tarvinnut välittää olemassaolonsa aineellisista ehdoista. Vadénin mukaan olemme eläneet kuplassa, jota antiikin filosofian käsite hybris kuvaa pelottavan osuvasti. Olemme ylimielisiä, tyhmänylpeitä ja perusteettoman voimantunteen vallassa kuin humaltunut nuorisojoukko.
– Luulemme olevamme tosi taitavia, mutta itse asiassa menestymisemme perustuu satunnaiseen luonnonhistorialliseen seikkaan. Ilmastonmuutoksen edessä osaamistasomme on osoittautunut kovin huonoksi. Tämä asia ei ole vielä kunnolla jysähtänyt ihmisten tietoisuuteen.
Öljyn ansiosta länsimaisen kulttuurin ei ole tarvinnut välittää olemassaolonsa aineellisista ehdoista.
Uudenlaisen elämäntavan ainekset ovat olemassa
Antiikin filosofien mukaan hybriksen valtaan joutunut ihminen päätyy helposti loukkaamaan toisia, koska on menettänyt kyvyn antaa heille arvoa.
– Jos kuuntelemme esimerkiksi Amerikan mantereen alkuperäiskansojen, perinnekulttuurien ja feministien esittämää kritiikkiä, heidän mielestään kulttuurissamme on vahva luontoa nöyryyttävä, loukkaava ja ylimielinen piirre, Tere Vadén sanoo.
Länsimaisella kulttuurilla on Vadénin mukaan edessään väistämättä syvä nöyrtyminen. Hän näkee, että uudenlaisen elämäntavan ainekset ovat jo olemassa. Ne ovat kuitenkin niin marginaalissa, että katseen tarkentaminen niihin on vaikeaa. Vadén mainitsee omavaraisuuteen pyrkivät pienyhteisöt ja pitkään kestäneet ei-länsimaiset perinnekulttuurit.
– Miljoonat ihmiset elävät jo nyt fossiilitalouden ulkopuolella eivätkä tavoittele aineellisia mukavuuksia, hän sanoo.
Kun pohdimme ekologisen kriisin vaatimaa elämänmuutosta, taustalla jyrisee kysymys siitä, miksi elämme ja olemme täällä. – Filosofi Tere Vadén
Edessä häämöttävä murros vertautuu Vadénin mielessä Rooman valtakunnan hajoamiseen. Uudenlaiset taidot levisivät vähitellen Eurooppaan feodaaliherrojen maatiloilta ja kristillisistä luostareista. Lopulta syntyi uusi hallinto, joka oli aivan toisenlainen kuin Rooman keskitetty hallintomalli.
Aiemmin suuret yhteiskunnalliset murrokset ovat kestäneet useita sukupolvia, mutta nyt aikaa on vain vuosikymmen tai kaksi.
– Tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä maapallon ekologisesta tilasta, mutta muutoksen onnistuminen vaatii ratkaisujen löytämistä paikallistasolla. Uusien elintapojen edistämisessä olisi omiaan keskiajan luostarilaitoksen kaltainen verkosto, jossa juurille menevä henkisyyden harjoittaminen yhdistyisi keittiöpuutarhan viljelyyn, Vadén pohtii.
Taustalla on kysymys siitä, miksi olemme
Henkisyyden harjoittaminen on Vadénin mukaan tarpeen siksi, että öljyn varassa elävä länsimainen ihminen on huomaamattaan pienentynyt sisäisesti. Samalla olemme ajautuneet moraaliseen kiipeliin, josta ei ole helppoa ulospääsyä.
– Muutamia poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta emme voi tehdä muutosta yksin. Emme voi hypätä yksin ulos ympäristöstä, johon olemme kasvaneet, vaan tarvitsemme siihen ihmisyhteisön tukea. Toisaalta eettinen rehellisyys edellyttää sitä, että emme päästä yksilöä vastuusta, Vadén sanoo.
Vadén vertaa fossiilisesta energiasta irrottautumista uskonnolliseen kääntymiseen tai valaistumiseen, jonka avulla ihminen vapautuu päihteistä.
Laskennallinen tieto henkilökohtaisesta hiilibudjetista ei riitä. Muutokseen tarvitaan myös uudenlaisia malleja, myyttejä ja symboleita, jotka kiteyttävät sen, mihin suuntaan olemme menossa. Niitä löytyy Vadénin mukaan uskonnollisista traditioista.
– Kun pohdimme ekologisen kriisin vaatimaa muutosta, taustalla jyrisee kysymys siitä, miksi elämme ja olemme täällä. Elämme kulutuskulttuurissa, koska se tarjoaa elämäämme merkityksiä. Nyt pitäisi osata luopua siitä ja elää jonkin muun vuoksi. Tässä pohdinnassa uskonto ja taide ovat paljon ratkaisevammassa asemassa kuin luonnontieteet.
Mekanistinen maailmankuva rikkoi vanhan luontosuhteen
Ekologinen kriisi on keskeisiltä osin ihmismielen kriisi. Siksi riittävä ja olennainen muutos ei synny vain vihreän teknologian kehittämisestä, vaan siihen vaaditaan ihmisen mielen muuttumista. Näin ajattelee Enonkosken luostariyhteisön pappi ja teologian tohtori Pauliina Kainulainen, joka pohtii ihmisen luontosuhdetta tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Suuren järven syvä hengitys.
– Näyttää todennäköiseltä, että edessä on vakava ekologinen romahdus, mutta meidän pitää jatkaa kamppailua sen lieventämiseksi. Ei ole vaihtoehto jäädä tumput suorina seuraamaan, mitä luonnolle tapahtuu, eikä ole mielekästä seurata sitä yksin, Kainulainen sanoo.
Hän etsii vastauksia ekologiseen kriisiin kahdesta suunnasta: kristillisestä mietiskelyperinteestä, johon sisältyy korkeatasoista tietoa ihmismielestä, sekä vanhasta suomalaisesta maailmankuvasta.
Jatkamme luonnon tuhoamista osittain siksi, että työelämä vie meistä mehut, emmekä enää jaksa paneutua muuhun. – Teologi Pauliina Kainulainen
Suomalaisten luontosuhde on Kainulaisen mukaan rikkoutunut, kun vanha suomalais-ugrilainen maailmankuva on joutunut syrjään. Nykyaika toi sen tilalle mekanistisen maailmankuvan, joka on hallinnut läntistä maailmaa lähes 400 vuotta. Siinä luonto ymmärretään pohjimmiltaan koneen kaltaiseksi ja siihen suhtaudutaan resurssina.
– Mielemme oirehtivat sitä, että olemme menettäneet jotakin. Uskon, että Suomen korkeat riippuvuus-, väkivalta- ja itsemurhatilastot kertovat osaltaan luontosuhteemme vaurioitumisesta, hän sanoo.
Menetys tuli Kainulaista vastaan konkreettisesti vuonna 2006, kun kansainväliset kaivosyhtiöt tulivat hänen kotiseuduilleen Kontiolahden ja Enon rajalle etsimään uraania. Yhtäkkiä paikallisyhteisölle elintärkeät pohjavedet ja marjametsät olivat uhattuina. Jos uraanikaivos toteutuisi, sen jätteet säteilisivät radioaktiivisina tuhansia vuosia.
Kristillisissä mietiskelyperinteissä pyritään sisäiseen vapauteen ja riippumattomuuteen.
Kolonialismi on mieleen kohdistuvaa riistoa
Pauliina Kainulainen liittyi Pohjois-Karjalan uraanikaivoksia vastustavaan liikkeeseen. Nopeasti kasvava kansanliike kokosi yhteen lähialueen maanviljelijöitä, teatteri- ja taideväkeä, seurakunta-aktiiveja, yliopistotutkijoita ja luonnonsuojelijoita.
Kamppailu jatkui epätasaisena vuoteen 2013 saakka. Lopulta kaivosyhtiö ilmoitti yllättäen vetäytyvänsä valtauksiltaan uraanin hinnan alentumisen vuoksi. Kainulaiseen vaikutti erityisen voimakkaasti se, että ministeriön virkamiehet taivuttelivat kuntapäättäjiä uraanin louhinnan kannalle.
– Olimme siis ihan itse antamassa oman maaperämme rikkaudet kansainvälisten yhtiöiden käsiin lyhytnäköisten taloudellisten etujen vuoksi. Kokemus avasi silmäni sille, millaista on joutua kolonialismin uhriksi.
Kainulainen on perehtynyt kolonialismiin tutkimalla Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiaa ja syventymällä alkuperäiskansoihin kuuluvien kristillisten teologien ajatteluun.
– Monien tutkijoiden mukaan kolonialismi on syvimmältään mielen kolonisaatiota. Siksi alkuperäiskansojen kamppailussa olennaista on vapautuminen kulttuurisesta alemmuudentunteesta, joka johtuu siitä, että ihminen on riistetty irti omilta mailtaan, omasta kielestään, kulttuuristaan ja hengellisyydestään.
Toisin kuin monet alkuperäiskansat, suomalaiset eivät ole joutuneet luopumaan esimerkiksi omasta kielestään ja maastaan. Kainulaisen mukaan olemme kuitenkin menettäneet ikivanhan luontosuhteemme, yhteyden eläimiin ja luonnon pyhyyden tajun. Hän uskoo, että tämä menetys on avannut portit luonnon kestämättömälle hyväksikäytölle.
Kohtuullisuuden kulttuuri löytyy vain sukupolven päästä
Kotoperäiseen suomalaiseen kulttuuriin on Pauliina Kainulaisen mukaan sisältynyt merkittävää tietoa ihmisen ja luonnon suhteesta. Yhtenä esimerkkinä on kohtuullisuuden ihanne, johon myös Kainulaiselle tärkeän Kohtuusliikkeen nimi viittaa.
Kohtuusliike syntyi syksyllä 2009, kun uraanikaivoksia vastustaneet ihmiset alkoivat yhdessä pohtia ympäristöongelmien perimmäisiä syitä. Jäljet johtivat ylikulutukseen ja jatkuvaan, rajattoman talouskasvuun.
– Meitä edeltäneet sukupolvet osasivat elää tasapainossa luonnon kanssa ja ottivat luonnosta vain sen, mitä elämiseen tarvittiin. Tämän elämäntavan uudelleen löytäminen auttaisi meitä irtautumaan kertakäyttökulttuurista, Kainulainen sanoo.
Samasta kulttuurisesta pohjavirtauksesta hän löytää tasavertaisen ja kunnioittavan sukulaissuhteen eläimiin.
– Vanhan luontoyhteyden katoaminen näkyy metsien kovakouraisissa avohakkuissa ja siinä kärsimyksessä, jota eläimet kokevat teollistuneen eläintuotannon liukuhihnoilla.
Kotoperäisen kulttuurin aatteelliset juuret ovat Kainulaisen mukaan paljon 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kansallisromanttista aikaa syvemmällä menneisyydessä. Henkilökohtaisella tasolla paluu yhden tai kahden sukupolven päähän saattaa kuitenkin riittää.
– Kohtuullisuuden kulttuuri hiipui 1960- ja 70-lukujen edistysuskossa, mutta uskon, että se on vielä palautettavissa. Esimerkiksi omassa lapsuudenkodissani ruokaa ei heitetty hukkaan, eikä jätettä juurikaan syntynyt, Kainulainen sanoo.
Elämänarvot keikahtavat Jeesuksen vertauksissa
Syvällinen elämänmuutos edellyttää Pauliina Kainulaisen mukaan sitä, että varjelemme mielemme toimintakykyä. Aivomme tarvitsevat rauhoittumisaikaa, jotta pystyisimme keskittymään kokonaisuuksiin. Siksi Kainulaisen kesällä ilmestyneen kirjan alaotsikko on Luontosuhde ja kokonainen mieli.
– Jatkamme luonnon tuhoamista osittain siksi, että työelämä vie meistä mehut, emmekä enää jaksa paneutua muuhun. Toinen mieltämme hajottava asia on mobiiliteknologia, joka tuo netin kaikkialle ja rasittaa aivojamme jatkuvalla ärsykepommituksella.
Irti päästäminen vertailusta ja arvostuksen saamisen tarpeesta osuu suoraan kulutuskulttuurin ytimeen. - Teologi Pauliina Kainulainen
Kainulainen varjelee omaa mieltään kieltäytymällä älypuhelimesta ja rajoittamalla sosiaalisen median käytön minimiin. Viimeisten 25 vuoden ajan hän on tavoitellut sisäistä keskittymistä myös meditoimalla.
Jeesuksen opetuksiin perustuvien mietiskelyperinteiden avulla Kainulainen on kohdannut kaksi suurta ekologisen mielenmuutoksen vastustajaa, mukavuudenhalun ja pelon.
– Mietiskelyperinteissä pyritään sisäiseen vapauteen ja riippumattomuuteen. Irti päästäminen vertailusta ja arvostuksen saamisen tarpeesta osuu suoraan kulutuskulttuurin ytimeen. Henkisen vapauden etsiminen on vaativaa, mutta siinä kohdataan Pyhän Hengen voima ja Jumalan valtakunnan rikkaus.
Jeesus vertasi Jumalan valtakuntaa muun muassa kauppiaaseen, joka etsi arvokkaita helmiä. Löydettyään etsimänsä hän myi kaiken mitä omisti ja osti helmen. Kainulainen mainitsee myös Jeesuksen opetuksen, jonka mukaan irti päästäminen omasta egosta johtaa elämän löytämiseen: ”Joka kadottaa oman elämänsä, löytää sen.”
– Se, mitä Jeesus opetti, on ajankohtaista nyt. Noissa teksteissä puhutaan syvästä transformaatiosta eli sisäisestä muutoksesta. Ihmiselle avautuu yllättäen niin arvokas ulottuvuus, että hänessä tapahtuu elämänarvojen keikahdus.
Filosofi Tere Vadénin mukaan 1800-luvun puolivälissä alkanut tekninen kulttuuri kestää enintään vuoteen 2050.
Fakta: Ilmastokatastrofin väistämisellä on kiire
• Ihmisen tähän mennessä aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat nostaneet maapallon keskilämpötilaa noin yhdellä asteella. Tällä hetkellä maapallo lämpenee 0,2 astetta vuosikymmenessä.
• Lähes kaikki maailman maat ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimukseen, jonka tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu alle kahdessa asteessa. Samalla luvattiin pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. Lämpenemisen vertailukohtana pidetään esiteollista aikaa ennen vuotta 1850.
• Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) arvion mukaan jo kahden asteen lämpeneminen kiihdyttäisi merkittävästi lajien sukupuuttoa sekä vaikuttaisi dramaattisesti maailman ruoantuotantoon ja puhtaan veden saatavuuteen.
• Monien tutkijoiden mukaan kahden asteen lämpeneminen voi aiheuttaa ketjureaktion, jossa maapallon itsesäätelyjärjestelmät pettävät ja lämpeneminen alkaa vahvistaa itseään mahdollisista päästörajoituksista riippumatta. Lopulta edessä olisi maapallon elinkelpoisuuden romahtaminen.
• IPCC:n mukaan maapallon lämpeneminen voidaan vielä rajoittaa 1,5 asteeseen. Tavoite vaatii nettopäästöjen pudottamista nollaan vuoteen 2050 mennessä. Nettopäästöjen nollaaminen tarkoittaa sitä, että ihmiskunta tuottaa vain sen verran hiilidioksidipäästöjä kuin meret, maaperä ja metsät kykenevät sitomaan.
• Tyytyminen tähän mennessä tehtyihin vähennyssitoumuksiin nostaisi maapallon keskilämpötilaa kolme astetta vuoteen 2100 mennessä. Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko aikoo olla hiilineutraali vuonna 2030.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkon ilmastoasiantuntija: Dubain ilmastokokous onnistui ylittämään etelän ja pohjoisen välisen palomuurin
AjankohtaistaKirkon edustajat lobbasivat YK:n ilmastokokouksessa fossiilipäästöistä luopumisen ja eniten kärsivien alueiden tukemisen puolesta.
