null Mitä nolompia tunnustuksia, sitä vapauttavampaa on nauraa niille yhdessä, uskoo Päiväkirjaklubia vetävä Eeva Vekki

Eeva Vekin koomikonura sai alkunsa Tikkurilan teatterin Vernissalta.

Eeva Vekin koomikonura sai alkunsa Tikkurilan teatterin Vernissalta.

Hyvä elämä

Mitä nolompia tunnustuksia, sitä vapauttavampaa on nauraa niille yhdessä, uskoo Päiväkirjaklubia vetävä Eeva Vekki

Päiväkirjaklubilla teiniajat heräävät henkii ja ainutlaatuisiksi luullut kokemukset osoittautuvat yhteisiksi.

”Röökin poltto pitäis lopettaa ja alkoholin käyttöä vähentää”, kirjoitti Noin viikon studio -tv-ohjelman käsikirjoittaja ja juontaja Eeva Vekki 14-vuotiaana päiväkirjaansa. ” Juon, sekaannun poikiin, olen joskus moraaliton, hultiton, olen suudellut tyttöä ja polttanut paukut ja mitä vielä. Ja 8,8 keskiarvo. Osa sais varmaan slaagit. Cool!”

Viisi vuotta sitten Vekki keksi Risto K. Järvisen kanssa tuoda Suomeen päiväkirjaklubin konseptin. Koomikkokollegat olivat istuneet kahvilassa ja selanneet nuoruudenpäiväkirjojaan.

– Ei herra mun vereni, me sanottiin. Nämä ovat niin kauheita ja niin noloja, että ne on pakko lukea ääneen.

Ensimmäisellä Päiväkirjaklubilla lavalle pakotettiin kaikki Vekin ja Järvisen ystävät, joiden tiedettiin pitäneen päiväkirjaa. Seuraaviin riitti jonoksi asti tulokkaita niistä, jotka olivat toisia kuunneltuaan innostuneet noloutensa paljastamisen vapauttavaan riittiin.

Armoa teini-ikää kohtaan

Päiväkirjaklubilla teiniajat heräävät henkiin. Ainutlaatuisiksi luullut kokemukset osoittautuvat yhteisiksi. Omalle ehdottomuudelleen, noloudelleen ja hulluudelleen voi jakamisen hurmassa nauraa.

– Samastumisen pinta on valtava, Eeva Vekki sanoo.

– Se myötätunto, joka herää: Ai vitsi mä oon ollu samanlainen. Kun teininä on luullut olevansa ihan yksin, kaikki ovatkin olleet ihan yhtä kujalla.

Nämä ovat niin kauheita ja niin noloja, että ne on pakko lukea ääneen.

Nuorena pää on täynnä ideoita, miten haluaisi elää, mutta elämässä on sietämättömiä rajoitteita kuten vanhemmat ja koulu. Jos Vekki jotakin uskoo teini-iän päiväkirjoihin näin syvälle sukeltaneena oppineensa, niin armoa omien lastensa tulevaa teini-ikää kohtaan.

– Vanhemmuus on viime vuosikymmeninä kehittynyt ja muuttunut. Ennen pantiin kolmivuotiaat keskenään pihalle. Ensimmäisellä interrail-reissullani soitettiin kaverini Matin kanssa vuoroviikoin kotiin. Nykyään yhteys on toisella tasolla.

Edes päiväkirjalle ei välttämättä voi uskoa asioita sellaisinaan. Vaikeimmista asioista saatetaan kertoa koodikielellä. Toisaalta päiväkirja saattaa olla ainoa paikka, jossa voi räiskäyttää tunteet näkyviin, kiroilla ja olla karski, kun muualla pitää esittää kilttiä ja kunnollista. Vekin päiväkirjassa ollaan samalla sivulla seksin puutteessa ja käydään mummin kanssa jouluostoksilla.

Some ei korvaa päiväkirjaa

Päiväkirjan pitämisen tapa on muutoksessa, mutta ei Eeva Vekin mukaan katoamassa. Nuorimmat klubille lukijoiksi ilmoittautuvat kertovat kirjoittavansa suoraan pädille tai puhelimeen.

– Mutta kun joku sanoo, että sosiaaliseen mediaan kirjoitettaisiin päiväkirjaa, olen eri mieltä. Somessa kirjoitetaan toiselle. Se on enemmän kirjeenvaihtoa kuin päiväkirjaa, jota ei koskaan tarkoiteta toisten silmille.

Toisten silmät ovat itse asiassa päiväkirjanpitäjän pahin vihollinen.

– Järvisen Risto piti päiväkirjaansa vaatekaapin irtolattian alla, koska pelkästään sellaisen kirjoittajaksi paljastuminen olisi ollut pojalle kamalinta, mitä 1980-luvun Keravalla olisi voinut tapahtua.

Päiväkirja saattaa olla rehellinen, vaikka vääristäisi kokonaisuutta. Vekille päiväkirja ei ole ollut vain dokumentaatiota vaan myös henkireikä.

– Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen kirjoittanut silloin, kun voin huonosti.

Päiväkirjamerkintöjä nolompia ovat nuorena kirjoitetut runot

Eeva Vekki aloitti päiväkirjan kirjoittamisen seitsemänvuotiaana ja lopetti, harmikseen, jo 25-vuotiaana. Nyt tuntuu kuin uudelleen aloittaminen vaatisi puuttuvien vuosien kerimistä kokoon.

– Päiväkirjahan on keskustelukumppani. Sen kuuluu tietää, mitä on tapahtunut ja tapahtuu. Pienempänä aloitin aina tervehdyksellä, ”Rakas päiväkirja”, ”Yo!”

Päiväkirjahan on keskustelukumppani. Sen kuuluu tietää, mitä on tapahtunut ja tapahtuu.

Jotkut onnettomat ovat polttaneet nuoruuden päiväkirjansa. He voivat hakea helpotusta menetykseensä kuuntelemalla muiden päiväkirjatekstejä. Korjaamon Päiväkirjaklubilla noloja merkintöjä luetaan edelleen kerran kuukaudessa. Yli sadan hengen sali on aina loppuunmyyty.

Jokainen ilta päättyy runoon, kuten Risto K. Järvisen ja Eeva Vekin kokoama, juuri ilmestynyt Päiväkirjaklubi-kirjakin. Nuorena kirjoitetut runot kun ovat ihan nolointa kaikesta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.