Jos psykedeelit tulevat osaksi psykiatrien arsenaalia, on todennäköistä, että yhä useammilla ihmisillä tulee olemaan syvällisiä hengellisiä kokemuksia. Tommi Vehmas ajattelee, että kirkon olisi syytä varautua siihen. Apua löytyy kristinuskon omasta traditiosta.
Psykedeelit voivat aiheuttaa mullistavia hengellisiä kokemuksia – Tommi Vehmas koki LSD-tripillä Jumalan läsnäolon ja haaveilee nyt papin ammatista
Yhdysvalloissa konservatiivisetkin kristityt pohtivat, miten suhtautua psykedeelien aiheuttamiin hengellisiin kokemuksiin. Niitä ei käytetä enää vain päihteinä, vaan myös lääketieteessä.
Kun Rod Dreher kirjoitti toukokuussa 2018 uutta blogikirjoitusta The American Conservative -sivustolle, hän osasi odottaa, että osa lukijoista vetäisee aamukahvit väärään kurkkuun.
Dreher on yhdysvaltalainen konservatiivikristitty, kirjailija ja kulttuurikommentaattori. Hänet tunnetaan etenkin vuonna 2017 julkaistusta kirjasta The Benedict Option, jossa Dreher kannustaa uskonsa tulevaisuudesta huolestuneita kristittyjä perustamaan muusta yhteiskunnasta erillisiä yhteisöjä.
Dreherin haaveilemien yhteisöjen esikuvana ovat Euroopan keskiaikaiset luostarit ja niiden isä, Benedictus Nursialainen (480–543). Kuten tuolloin, Dreherin mukaan myös tänä päivänä kristikuntaa ja yhteiskuntaa laajemminkin uhkaa barbaria ja uskon rappeutuminen.
Dreher on tyypillinen yhdysvaltalainen oikeistokonservatiivi. Se, että Hillary Clinton saatiin pidettyä poissa Valkoisesta talosta, oli Dreherin mielestä vain väliaikainen ilonpilkahdus kristilliselle Amerikalle.
Mikä Dreherin toukokuun 2018 blogikirjoituksessa sitten oli yllättävää? Otsikko kertoo kaiken: A Christian Approach To Psychedelics eli Kristillinen näkökulma psykedeeleihin.
Dreher kirjoittaa: ”Tässä tiivistelmä: Michael Pollanin uusi kirja How To Change Your Mind: What The New Science of Psychedelics Tells Us About Consciousness, Dying, Addiction, Depression, and Transcendence on loistava, ja konservatiivikristittyjen tulisi lukea se. Kyllä, luitte oikein: tämä kirja käsittelee LSD:tä ja taikasieniä, joista uskonnolliset konservatiivit voivat oppia paljon.”
Mikä ihme sai yhdysvaltalaisten konservatiivikristittyjen kultapojan innostumaan psykedeelejä käsittelevästä kirjasta?
Yksinkertaisesti: psykedeelien vaikutukset ihmisen mieleen. Ja ennen kaikkea psykedeelien vaikutukset ihmisen hengellisyyteen.
Hengellinen kokemus murtaa masennuksen
Psykedeelit, kuten LSD ja niin sanottujen taikasienien sisältämä psilosybiini, ovat käytännössä kaikkialla maailmassa laittomia huumeita. Viime vuosina monien aivotutkijoiden ja psykiatrien asenne niitä kohtaan on muuttunut. Ympäri maailmaa tehtyjen lääketieteellisten kokeiden valossa näyttää siltä, että psykedeelit saattavat toimia hämmästyttävän tehokkaina masennuslääkkeinä. Psilosybiinin käyttöä masennuslääkkeenä tutkitaan paraikaa myös Suomessa. Masennuksen lisäksi psykedeeliterapia vaikuttaa tehoavan esimerkiksi addiktioihin.
LSD:n ja psilosybiinin ei tiedetä aiheuttavan pysyviä elin- tai hermostovaurioita. Vaarattomia ne eivät kuitenkaan ole: etenkin epävakaassa mielentilassa ja turvattomassa ympäristössä käytettynä psykedeelien aiheuttamat kokemukset voivat olla järkyttäviä, jopa traumatisoivia. Psykedeelien käyttäminen saattaa myös laukaista piileviä mielenterveyden häiriöitä, kuten skitsofrenian.
Huomionarvoista on kuitenkin tämä: psykedeelit tuntuvat murtavan ihmiset masennuksen vain, jos ne saavat aikaan mystisen tai hengellisen kokemuksen.
Rod Dreherin hehkuttama Michael Pollanin kirja kertoo yksityiskohtaisesti psykedeelien uusimmasta lääketieteellisestä tutkimuksesta. Pollan on paitsi kirjailija ja journalisti, myös tietokirjallisuuden professori Harvardin yliopistossa.
Huomionarvoista on kuitenkin tämä: psykedeelit tuntuvat murtavan ihmiset masennuksen vain, jos ne saavat aikaan mystisen tai hengellisen kokemuksen.
Ja se kiinnostaa myös Dreheriä. Hän muistelee omakohtaista tapausta: ”Tunsin lukiossa miehen, joka oli kärsinyt masennuksesta kaksi vuotta ja joka ryyppäsi rankasti. Kun hän käytti ensimmäistä kertaa LSD:tä, kokemus muutti hänen elämänsä. Myöhemmin hän kuvaili ymmärtäneensä, että hänen eristäytymisen ja itsevihan tunteensa olivat illuusioita ja että maailma oli täynnä kauneutta, elämää ja rakkautta. Se vakuutti hänet siitä, että Jumala on totta.”
Jos hörhötutkasi alkoivat piipittää, et luultavasti ole ainoa. Dreher kuitenkin kehottaa panemaan ennakkoluulot hetkeksi syrjään ja perehtymään aiheeseen.
Tommi Vehmas vakuuttui psykedeelitripillään, että Jumala on totta ja että maailma on luotu.
Jumala ilmestyi LSD-tripillä espoolaisella parvekkeella
On ihailtavaa, että Rod Dreher ottaa asian noin vakavasti, tuumii Tommi Vehmas.
– Hän on selvästi miettinyt asioita pitkälle.
Vehmas on viimeistä vuotta vaille valmis teologian maisteri, ja jos Luoja ja Suomen luterilainen kirkko suovat, sen jälkeen pappi. Hän työskentelee parhaillaan kolmatta kesää kesäteologina rippileireillä.
Vehmas pelkää, että kun hän nyt avaa suunsa, hän saa heittää hyvästit pappishaaveilleen.
– Mutta ajattelen, että ihmisen pitää olla totuudellinen.
Syy siihen, miksi Vehmas hakeutui opiskelemaan teologiaa ja miksi hän haluaa papiksi, on sarja mystisiä kokemuksia vuosien takaa. Viimeisimmän ja mullistavimman niistä hän koki käytettyään LSD:tä.
– Siitä on aikaa niin monta vuotta, että rikos on vanhentunut. Korostan myös, että en kannusta ketään käyttämään psykedeelejä.
Kävi siis näin. Vehmas otti yksin kotonaan Espoossa 240 mikrogrammaa LSD:tä, jonka oli saanut tuttavaltaan. Hän kävi kävelyllä metsässä, palasi kotiin ja meni parvekkeelle. Jonkin ajan kuluttua Vehmas tunsi, että hänen mielensä nousi.
– Olin harjoittanut vuosia meditaatiota, ja hengittelin siinä rauhassa. Ajattelin, että en lähde antamaan tälle kokemukselle mitään sisältöä tai nimeämään sitä.
Kohta Vehmas näki ihmeellisen valon, mutta ennen kaikkea hän koki itse tulleensa nähdyksi.
Minä koen, että minulle ilmestyi nimenomaan se Jumala, josta kristinusko puhuu.
– Tommi Vehmas
– Aivan kaikki, mitä olin, olin ollut ja voisin vielä olla, oli paljaana sen valon edessä. Se oli helvetin pelottavaa, mutta tunsin myös suurta hämmästystä ja kunnioitusta. Ajattelin, miten kaikki on riippuvaista siitä jostain, joka on jollain tavalla persoonallinen. Minäkin riipun armon rihmastossa. Ymmärsin myös, että en voi mennä sitä valoa enää lähemmäs, Vehmas kertoo.
– Tajusin myös, että jos se jokin niin päättäisi, se voisi tuhota kaiken. Se ei vaatisi siltä mitään eikä vaikuttaisi siihen itseensä mitenkään. Mutta jos teologisella kielellä sanotaan, että Jumala on rakkaus, se jokin oli puhtaasti sitä. Se läpäisi minut ja kaiken muunkin. Se oli mullistava kokemus.
Tuon kokemuksen jälkeen moni asia muuttui Vehmaksen elämässä. Hän kertoo olleensa aiemmin sisäänpäin kääntynyt ja vihainen ihminen, mutta vihaisuus katosi. Samoin hävisi selkäydintä ravisteleva pelko olemassaolon luonteesta.
Ennen kaikkea Vehmas vakuuttui siitä, että Jumala on totta ja että maailma on luotu.
– On olemassa persoonallinen Jumala, joka rakastaa meitä. En tietenkään voi osoittaa, että se on objektiivisesti totta, mutta minun ei itse enää tarvitse rimpuilla asian kanssa, Vehmas selittää.
– Kokemuksen voi tietenkin torjua sanomalla, että sinähän olit vetänyt huumeita. Mutta se ei poista kokemuksellista varmuutta.
Vehmas ajattelee, että hänen kokemukseensa vaikutti se, että hän on kasvanut kristillisessä kulttuurissa. Esimerkiksi Imperial College London -yliopiston psykedeelitutkimuskeskuksen johtaja Robin Carhart-Harris kuvailee, että monen ihmisen psykedeelioivallukset vievät kohti buddhalaista ajattelua. Toiset psykedeelitrippi taas on saanut luopumaan uskonnollisesta uskostaan.
Vaikka kokemusten sanalliset selitykset ja kulttuuriset tulkinnat eroavat, Vehmas uskoo, että hänen kokemuksensa kumpusi jostain sellaisesta, joka on kaikissa ihmisissä myötäsyntyisesti.
– Minä koen, että minulle ilmestyi nimenomaan se Jumala, josta kristinusko puhuu. Ei minulla ole sille parempaakaan termiä.
Tässähän on kyse harhoista – eikö olekin?
Ihminen voi siis käyttää LSD:tä, kokea Jumalan läsnäolon ja alkaa uskoa tuonpuoleiseen. Eikö kyseessä ole ilmiselvästi harha?
Ei välttämättä, toteaa Rod Dreher blogissaan. Hän siteeraa professori Michael Pollania: ”On yllättävää, että suurin osa ihmisistä, joilla on ollut tällaisia kokemuksia, ei koe asiaa niin. Jopa jotkut kaikkein maallistuneimmista palaavat matkoiltaan vakuuttuneina siitä, että on olemassa jotain, joka ylittää materialistisen käsityksen todellisuudesta, jonkinlainen tuonpuoleinen.”
Dreher viittaa myös psykedeelejä tutkineeseen psykiatri Bill Richardsiin, joka painottaa, että uskonnollisten mystikkojen ja psykedeelitrippaajien kokemuksia yhdistää vakuuttuminen siitä, että koettu hengellinen todellisuus ei ole mielikuvituksen tuotetta. ”Kun menet tarpeeksi syvälle ja pitkälle tietoisuuteen, törmäät pyhään. Se ei ole jotain, jonka me ihmiset itse kehitämme; se on jotain, mikä odottaa löytämistä.”
Kokemuksesta on kuitenkin vaikea sanoa paljon sen enempää. Toinen asia, joka yhdistää mystisiä kokemuksia, on niiden taipumus paeta sanallisia kuvailuja.
Tässä kohtaa myös Dreher paljastaa tietävänsä, mistä puhuu. Hän kertoo, että Michael Pollanin kirjassa kuvaillut mystiset psykedeelikokemukset ovat hänelle tuttuja. Hän ei itse ole käyttänyt psykedeelejä, mutta hänellä on ollut elämänsä aikana neljä tai viisi mystistä kokemusta.
”Kaksi niistä oli syvällisiä, elämää mullistaneita tapahtumia. Yhdestä saatan kirjoittaa jonain päivä. Toisesta en koskaan. – – On noiden kokemusten ansiota, että minä olen uskonnollinen uskovainen.”
Eikö mystisten kokemusten tavoitteleminen psykedeelien avulla tunnu tirkistelyltä?
Maailmankuulun uskontotieteilijän Huston Smithin kokemus valottaa asiaa toisesta perspektiivistä. Smith perehtyi koko tutkijanuransa ajan maailman uskontotraditioihin ja niiden piireissä kuvailtuihin mystisisiin kokemuksiin. Hän kertoo omaelämäkerrassaan Tales of Wonder, että vasta, kun hän kokeili 1960-luvulla psykedeelejä, hän koki itse ensi kertaa sen, mitä oli tutkinut vuosikausia.
Samankaltaisista kokemuksista ovat kertoneet myös ihmiset, joilla on ollut kuolemanrajakokemuksia. Kokija saa yhteyden tuonpuoleiseen, todellisuus näkyy uudessa valossa ja materialistinen maailmankuva murenee. Vaikutukset ovat usein pysyviä.
Mutta ihan oikeasti. Millä perusteella kyseessä ei ole vain kemialliseen myrskyyn joutuneiden aivojen tuottama harha?
Michael Pollan voi vastata omasta puolestaan. Kun Pollan teki tutkimustyötä kirjaansa varten, hän kokeili itse muutamia eri psykedeelejä. Hän kertoo olleensa aiemmin tiukka materialisti ja ateisti. Psykedeelikokemukset eivät tehneet Pollanista varsinaisesti uskovaista, mutta murensivat hänen materialismiaan. Kirjansa viimeisellä sivulla Pollan kirjoittaa: ”Tuppaan yhä ajattelemaan, että tietoisuuden on pakko rajoittua aivoihin, mutta olen tästä uskomuksesta nykyään vähemmän varma kuin ennen tätä matkaa.”
Pollanin mukaan eteen aukeaa jännittävä paradoksi. Äkkiseltään sitä ajattelisi, että jos psykedeelit saavat aikaan hengellisiä kokemuksia, se osoittaisi, että hengellisyys on pohjimmiltaan materialistinen ilmiö. Mutta psykedeeliset kokemukset ovat vakuuttaneet monet siitä, että todellisuus ei voi olla ainoastaan materiaa, mikä, kuten Pollan huomauttaa, ”on uskonnollisen uskon perusta”.
Tommi Vehmas kertoo olleensa ennen vihainen ja sisäänpäin kääntynyt ihminen. Psykedeelikokemuksen myötä viha katosi. Samoin kävi selkäydintä ravistelevalle pelolle.
Onko sopivaa kurkkia Jumalan suihkuverhon taakse?
Kirkossa puhutaan nykyään myönteisesti monista asioista, jotka olivat vielä hetki sitten tabuja. Muutama vuosikymmen sitten esimerkiksi puhe seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, meditaatiosta tai joogasta saattoi herättää kauhistusta.
– Mutta kun puhutaan päihteistä, varsinkin ihmisen mieleen vaikuttavista psykedeeleistä, asia koetaan yhä pelottavana, Tommi Vehmas sanoo.
– Ongelma on myös, että meillä on kattokäsite nimeltä ”huumeet”, joka tarkoittaa kaikkea opiaateista psykedeeleihin. Kyse on kuitenkin eri aineista, joita käytetään eri tarkoituksiin.
Vehmas esittää kysymyksen. Ajatellaan, että yhtäällä on raskaan sarjan kristitty kilvoittelija, joka on 15 vuotta lukenut polvet ruvella Jeesuksen rukousta. Hän saa yllättäen mystisen kokemuksen Jumalan läsnäolosta, mikä muuttaa häntä pysyvästi. Toisaalla on kaveri, joka vetää pussillisen taikasieniä ja saa käytännössä samanlaisen kokemuksen.
– Jos molemmat päätyvät siihen, että on olemassa rakastava Jumala, miten me voimme sanoa, että yksi näistä on oikein ja toinen väärin? Vehmas kysyy.
– Jos katsomme sellaisten ihmisten aivokuvia, jotka ovat syvässä meditaatiossa tai jotka ovat käyttäneet psykedeelejä, ne ovat samanlaisia. Riippumatta siitä, onko oikeasti olemassa jokin tuonpuoleinen voima, molemmat metodit päätyvät samanlaiseen tulokseen.
Riippumatta siitä, miten mystisen kokemuksen saa aikaan, ihminen on siinä tilassa passiivinen vastaanottaja.
– Tommi Vehmas
Kirkon näkökulmasta tapauksissa tuntuisi kuitenkin olevan ero. Kristinuskon piirissä on totuttu ajattelemaan, että pyhän kokemus on jotain, jonka Jumala saattaa lahjoittaa ihmiselle, jos niin haluaa. Jos taas ihminen käyttää LSD:tä, hän on itse päätöksentekijä – ja kokemuksen lahjoittaa molekyyli.
– Molekyylihän on osa luontoa. Kristinuskon mukaan luonto taas on jotain, minkä Jumala on luonut kolminaisuuden toisen persoonan kautta, Vehmas sanoo.
Eikö mystisten kokemusten tavoitteleminen psykedeelien avulla kuitenkin tunnu tirkistelyltä? Jumala on suihkussa, ja happopäinen trippailija vetää suihkuverhon auki.
Ei se mene niin, Tommi Vehmas toteaa.
– Riippumatta siitä, miten mystisen kokemuksen saa aikaan, ihminen on siinä tilassa passiivinen vastaanottaja. Me voimme luoda olosuhteita, joissa on todennäköisempää saada kokemus pyhästä, mutta sitä ei voi käskyttää.
– Kristillisen mystiikan pyrkimyshän on saavuttaa mystinen yhteys Jumalaan. Luukku joko on auki tai ei ole.
Rod Dreher on varautuneempi. Vaikka hän innostuikin Michael Pollanin kirjasta, hän suhtautui psykedeelien aiheuttamiin hengellisiin kokemuksiin lopulta kriittisesti. ”Mitä tulee kristinuskoon ja psykedeeleihin, tässä ajatus: mystisen yhteyden kokemuksen tavoitteleminen Jumalaan psykedeelien kautta on yhtä kuin Babylonin torni”, Dreher kirjoitti Twitterissä pari päivää blogitekstinsä julkaisemisen jälkeen.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomusessa ihmiskunta alkoi rakentaa taivaaseen asti ulottuvaa tornia. Tarinan on yleisesti tulkittu kertovan siitä, kuinka ihmiset yrittävät astua omien rajojensa yli Jumalan tontille. Jumala pistikin rakennustöille stopin. Dreher jatkoi: ”Helluntai on ainoa sallittu tie mystiikkaan, koska siinä aloitteen tekijä on Pyhä Henki.” Apostolien tekojen helluntaikertomuksessa ylönousseen Jeesuksen seuraajat olivat kokoontuneet yhteen, kun Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen ja täytti heidät.
Regarding Christianity & psychedelics, this thought:
— Rod Dreher (@roddreher) May 27, 2018
Pursuing experience of mystical unity w/God via psychedelics = Tower of Babel. Pentecost (the mystical reversal of Babel) is the only licit way of mysticism, because initiated by Holy Spirit.
Kirkon tulisi varautua – onneksi keinoja on omasta takaa
Mikäli psykedeelit tulevat lähivuosina laajempaan lääketieteelliseen käyttöön, on todennäköistä, että yhä useammilla ihmisillä tulee olemaan niiden aiheuttamia syvällisiä hengellisiä kokemuksia.
Tommi Vehmas ajattelee, että kirkon olisi syytä varautua siihen.
– Jos kirkoilla ei ole siinä kohtaa asiasta mitään sanottavaa, se ei ole hyvä. Ei kai ole toivottavaa, että psykedeeliterapian läpi käyneet ihmiset ajautuvat toisten uskontojen piiriin vain, koska kirkko ei kykene selittämään heidän kokemuksiaan omalla kielellään?
Mitä kirkko sitten voisi tehdä? Kysymys on vaikea, mutta Vehmaksella on ainakin yksi vinkki. Suomen luterilaisten pappien kannattaisi perehtyä kristikunnan ikivanhaan ja valtavan syvään mystiseen perinteeseen.
– Meillä on kirkon traditiossa kaksituhatta vuotta kertomuksia tyypeistä, jotka ovat tavoitelleet mystistä yhteyttä Jumalaan ja kokeneet näitä asioita. Heillä on suoria ohjeita, miten näihin tiloihin kannatta suhtautua.
– Luterilaisessa perinteessä menetettiin ehkä jotain, kun luostarit poistettiin. Se oli mystiikan kannalta todella huono veto.
Retriitinohjaaja Pekka Y. Hiltunen pitää mahdollisena, että ihminen kohtaa psykedeelin vaikutuksen alaisena Jumalan.
Retriitinohjaaja Pekka Y. Hiltunen uskoo, että psykedeelitripillä voi kohdata Jumalan – ei kuitenkaan suosittele aineita hengellisille etsijöille
Kirkossa on tarpeellista ja ajankohtaista keskustella hengellisistä kokemuksista, myös psykedeelien aiheuttamista. Niin ajattelee retriitinohjaaja Pekka Y. Hiltunen, joka jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle Kirkkohallituksen uskontodialogin asiantuntijan työstä.
Hiltunen työskenteli vuosien 1986–2007 välillä useaan otteeseen lähetystyöntekijänä Thaimaassa. Hän on perehtynyt vuosikymmenten ajan erilaisiin hengellisen harjoittamisen muotoihin, etenkin buddhalaisuuden ja kristinuskon rajapintoihin.
Hiltunen kertoo tavanneensa itsekin vuosia sitten miehen, joka kertoi kohdanneensa Jeesuksen psykedeelitripillä.
– Kun kuuntelin häntä, pidin hänen kertomustaan aitona. Yleensä psykedeelien aiheuttamat kokemukset ovat kuitenkin panteistisia, samastumista olevaisuuteen tai kosmokseen.
Hiltunen ajattelee, että ihmisten mystiset kokemukset – ovat ne sitten mietiskelyn tai aineiden aikaansaamia – ovat psykologisessa mielessä samantapaisia kautta maailman. Siinä, mitä kokemuksista seuraa ja miten ne tulkitaan, on kuitenkin eroja.
Hän tuntee itse useita ihmisiä, jotka ovat käyttäneet psykedeelisiä aineita. Hän osti itsekin LSD:tä villissä hippinuoruudessaan, mutta ei lopulta uskaltanut kokeilla sitä.
– Niistä tuntemistani kavereista, jotka käyttivät näitä aineita, osa joutui pitkäkestoiseen psykoosiin, jotkut sairastuivat pysyvästi mieleltään. Yksi tuttavani taas koki, että kaiken takana on myötätunto, ja päätyi lopulta buddhalaiseksi. Uskon kyllä, että hänen kokemuksessaan oli jotain aitoa, Hiltunen kertoo.
– Yksi sukulaispoikani taas sai ainematkallaan panteistisen kokemuksen, mutta ei tehnyt siitä itselleen oppia. Hän pitää sitä vain yhtenä mahtavana kokemuksena, joka hänellä on ollut. Ehkä kokemuksien ja niiden seuraamusten erot johtuvat kunkin ihmisen mielen rakenteista ja kyvystä integroida kokemuksensa johonkin tulkintaperinteeseen, sekulaariin tai uskonnolliseen.
Hiltunen joka tapauksessa uskoo, että on mahdollista, että ihminen todella kohtaa psykedeelin vaikutuksen alaisena Jumalan.
– Jos Jumala on sellainen kuin me ajattelemme, hänhän läpäisee olevaisuuden. Jos ihminen vielä kokee tarvitsevansa sovitusta kohtaamansa Jumalan edessä, alkaa olla kyse kristillisestä kokemuksesta.
Keskeistä on jälleen se, miten ihminen tulkitsee kokemuksensa. Yksi voi kokea yhteyttä luontoon ja aavistaa sen takana Jumalan. Toinen taas pitää luontoa itseään perimmäisyytenä.
– Useissa uskontotraditioissa ajatellaan, että tuonpuoleisessakin on tasoja. Ihminen voi näin ajatellen olla yhteydessä fysikaaliseen maailmaan, alempiin tai korkeampiin henkiolentoihin tai kaiken takaa löytyvään perimmäisyyteen, Jumalaan.
Niin tai näin, Hiltunen ei suosittele psykedeelikokeiluja ihmisille, jotka kaipaavat uskonnollisia kokemuksia. Kukaan ei voi taata, mihin silloin päätyy.
Psykedeelien käyttöön psykiatrisessa hoidossa Hiltunen suhtautuu myönteisemmin.
– Ajattelen kuitenkin, että ohjaajan tulee olla hirveän taitava kyetäkseen tarpeen tullen palauttamaan ihmisen arkitajuntaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Jokin minua ja luomakuntaa sillä hetkellä katsoi ja kosketti” – Monella on kokemuksia siitä, että Jumala tulee lähelle
HengellisyysKeskiajan mystikoilla oli Jumalaan nautinnon ja kärsimyksen sävyttämä rakkaussuhde. Nykyään Jumala voi koskettaa popkonsertissa tai messussa, unessa tai unettomana yönä tai vaikka metromatkalla.
