null Tikkurilan kirkon purkaminen alkoi – työtä voi seurata livekamerasta

Kaivinkone repii Tikkurilan vanhan kirkon päätyseinää.

Kaivinkone repii Tikkurilan vanhan kirkon päätyseinää.

Ajankohtaista

Tikkurilan kirkon purkaminen alkoi – työtä voi seurata livekamerasta

Tikkurilan kirkon purkaminen etenee sisätiloista ulkorakenteisiin. Purkaminen muuttaa alueen liikennejärjestelyjä.

Tikkurilan kirkon korttelin purkutyöt ovat edenneet kirkon sisätiloista kirkkorakennuksen purkamiseen. Vanhan kirkon purkaminen alkoi eilen.

Kirkon jälkeen seuraavaksi käynnistyy Unikkotien puoleisen Seurakuntien talon purkaminen todennäköisesti marraskuun viimeisellä viikolla. Asematien puoleisen entisen pankin rakennuksen ja kirkon kellotapulin purkutyöt puolestaan alkavat joulukuun alkupuolella, noin viikolla 50.

Purkutöiden arvioidaan valmistuvan lopullisesti kesän 2019 aikana eli ne vievät aikaa. Tikkurilan uuden kirkon rakentaminen alkaa helmikuussa 2019, ja se otetaan käyttöön syksyn 2020 aikana.

Tikkurilan kirkon työmaata ja purkamista voi seurata kortteliin asennetusta livekamerasta. Kirkkolive on toteutettu Vantaan kaupungin kuntalaispalveluiden, Vantaan kaupunginmuseon, Vantaan seurakuntien ja Vantaan kulttuuriympäristölinjausten yhteistyönä. Kirkkolive näkyy YouTubessa. Myös korttelin rakentaminen on tarkoitus striimata siellä.

Purkaminen muuttaa liikennejärjestelyjä

Työt aiheuttavat joitakin muutoksia korttelin ympärillä liikkumiseen. Unikkoparkin maanalaiset parkkitilat ovat pois käytöstä samoin kuin suuri osa pihakannen parkkipaikoista. Kirkon korttelin viimeisetkin parkkipaikat poistetaan käytöstä marraskuun viimeisellä viikolla.

Vehkapolulla on jo alkanut kaukolämpölinjan siirto, joka kestää joulukuun alkupuolelle. Vehkapolku kapenee noin seitsemästä kymmeneen metriä työn ajaksi, mutta Tikkurin kauppakeskuksen seinustan puolella jalankulku on mahdollista lyhyitä katkoja lukuun ottamatta.

Siirtotyö vaikuttaa määräajaksi myös Unikkotien liikenteeseen.

Asematien liikenne on myös muuttunut. Kirkon korttelin matkalla tonttiin rajautuva jalkakäytävä on eristetty työmaa-alueeksi ja katu kaventunut noin kolmelle metrillä.

Unikkotien liikenteelle tapahtuu muutos marraskuun viimeisellä viikolla. Kirkon korttelin puoleinen jalkakäytävä poistuu käytöstä ja bussipysäkki siirtyy eri sijaintiin.
 

Korjattu juttuun 16.11., että Kirkkolive näkyy jatkossa vain YouTubessa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Seurakuntavaaleissa saa antaa äänensä mieleiselleen ihmiselle

Ajankohtaista

Sinikka Savola työskentelee tänä vuonna vaalitoimikunnassa.


Tapiolan kirkon peruskorjaus etenee

Ajankohtaista


Tikkurilan kirkko saadaan purkaa

Ajankohtaista


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.