null Tikkurilan uuden kirkon vihkiäismessu televisoidaan – samana iltana kirkosta tulee suoratoistona Reino Nordinin konsertti

Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Martin Fagerudd ja Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast odottavat innolla kirkon vihkiäisiä ja toiminnan aloittamista siellä.

Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Martin Fagerudd ja Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast odottavat innolla kirkon vihkiäisiä ja toiminnan aloittamista siellä.

Ajankohtaista

Tikkurilan uuden kirkon vihkiäismessu televisoidaan – samana iltana kirkosta tulee suoratoistona Reino Nordinin konsertti

Tikkurilan uuden kirkon vihkiäiset joudutaan viettämään sunnuntaina 24.1. ilman seurakuntalaisia. Seurakuntalaisille järjestetään avajaisviikolla opastettuja kierroksia kirkkoon.

Tikkurilan uuden kirkon kirkko­salissa kaksi pappia katselee vuosien suunnittelutyön tulosta. Tikkurilan kirkkoherraa Janne ­Silvastia ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherraa ­Martin Fageruddia hieman harmittaa, ettei kirkon vihkimiseen voi osallistua kuin koronarajoitusten sallimat maksimissaan kymmenen henkeä.

– Kansanjuhla järjestetään myöhemmin, kun se on mahdollista, Silvast sanoo.

Vaikka seurakuntalaiset eivät nyt jumalanpalvelukseen pääse, heitä voi olla sunnuntaina 24.1. kello 10 koolla paljon enemmän kuin kirkkoon mahtuisi. Messu nimittäin lähetetään suorana televisiosta.

Vuodesta 2000 alkaen uusia kirkkoja on Suomessa vihitty alle kymmenen. Tänä keväänä vihitään Tikkurilan kirkon lisäksi myös tuhopoltetun Ylivieskan kirkon tilalle rakennettu uusi kirkko.

Musiikki nauhoitetaan etukäteen

Televisiojumalanpalvelusta on suunniteltu jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta osa yksityiskohdista on vielä auki. Se on selvää, että jumalanpalveluksessa voivat olla mukana vain sen toteuttajat ja Ylen tuotantotiimi. Kameroita on useita.

– Liturgiaosuuksia varten ovat mukana kanttorit. Muuten musiikki nauhoitetaan etukäteen. Kaikki tehdään koronan vaatimien turvallisuusmääräysten mukaan, televisio-ohjaaja Janne Koivula Kirkon viestinnästä kertoo.

Koivulan mukaan televisiojumalanpalveluksia on korona-aikana lähetetty Yle TV1:ssä lähes joka viikko, osa toki uusintoina. Katsojamäärät ovat olleet tavanomaista korkeampia.

Pääsy uuteen kirkkoon on vuosien työn ja kaikkien toiveiden täyttymys.
– Kirkkoherra Martin Fagerudd

Martin Fagerudd kertoo odottavansa paitsi vihkiäisiä myös sitä, että seurakunta pääsee aloittamaan toiminnan uudessa kirkossa.

– Pääsy uuteen kirkkoon on vuosien työn ja kaikkien toiveiden täyttymys. Seurakunnallamme ei ole ollut pysyvää kotipaikkaa vuosikausiin, vaan olemme muuttaneet kymmenen vuoden aikana neljä kertaa, Fagerudd sanoo.

Messussa saarnaa kaksi piispaa

Janne Silvast ja Martin Fagerudd toimivat juhlamessussa liturgeina. Kirkon vihkimisen toimittavat ja messussa saarnaavat Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand. Kummallekin on varattu aikaa kuusi minuuttia.

– Kristillisen kirkon esikuva on ehtoollishuone eli se huone, jossa Jeesus opetuslastensa kanssa vietti ehtoollista. Kun kirkko vihitään käyttöön, siitä tehdään erikseen pyhitetty tila jumalanpalvelusta varten. Vihkiminen tapahtuu messun alussa ja sen jälkeen jatketaan normaalisti, Fagerudd kertoo.

Vihkimisessä siunataan seurakunta, kirkkotila ja siellä käytettävät esineet. Kastemalja, ehtoollisvälineet, alttari ja saarnastuoli pyhitetään käyttöönsä. Piispat pysyvät paikallaan, muut liikkuvat esimerkiksi kaatamaan veden kastemaljaan ja sytyttämään kynttilät alttarille. Myös musiikki, tornikellopeli ja kellot saavat siunauksensa.

Kaksikielisessä jumalanpalveluksessa tekstinlukijoina toimivat seurakuntaneuvostojen varapuheenjohtajat Paula Lehmuskallio ja Jan-Erik Eklöf sekä Vantaan seurakuntien yhtymänjohtaja Jukka Parvinen.

Kanttoreina paikalla ovat Tikkurilan seurakunnasta Samppa Laakso ja Vantaan ruotsinkielisestä seurakunnasta Anders Ekberg.

Samppa Laakso kertoo, että messun alussa, kelloja siunattaessa ja lopussa kuullaan tornikellopeliä eli carillonia. Sitä soittaa entinen Vantaankosken seurakunnan kanttori Sinikka Honkanen, joka on ainoa tornikellopelin soittamiseen koulutuksen saanut suomalainen.

– Uusi kirkkosali on kaunis. Vantaalaisille pyritään rajoitusten puitteissa järjestämään mahdollisuuksia tutustua kirkkoon vihkimistä seuraavalla viikolla, vaikka varsinaisia tilaisuuksia ei voidakaan vielä järjestää, kertoo Fagerudd.

Reino Nordin esiintyy mielellään kirkossa. Kuva on otettu Kallion kirkossa.

Reino Nordin esiintyy mielellään kirkossa. Kuva on otettu Kallion kirkossa.

Konsertti netissä ja tutustumiskierroksia paikan päällä

Sunnuntai-iltana 24.1. kirkon avajaiskonsertissa esiintyy Reino Nordin. Kello 18 alkavaa konserttia voi seurata suorana verkkolähetyksenä Tikkurilan kirkon Youtube-kanavalla. Kirkkoon ei oteta yleisöä. Konsertti kestää tunnin, ja sisältää pääsääntöisesti Nordinin omaa, lämminhenkistä tuotantoa.

Avajaisviikolla 25.1.–31.1. kirkkoon pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Kierrokset lähtevät tasatunnein ma 25.– la 30.1. kello 8–20 ja su 31.1. kello 12–20. Kierroksille pitää ilmoittautua ennakkoon. Ilmoittautumaan pääsee täältä. Yhdelle kierrokselle mahtuu korkeintaan kahdeksan henkeä. Kierrokset toteutetaan koronarajoitukset huomioiden, ja voimassa on vahva maskisuositus.

Tutustumiskierroksilla kerrotaan kirkon arkkitehtuurista, taiteesta ja käyttötarkoituksista. Kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto OOPEAA Office for Peripheral Architecture pääsuunnittelijana ja vastaavana arkkitehtinä Anssi Lassila ja projektiarkkitehtinä Iida Hedberg

Keskiviikosta sunnuntaihin kirkkoon on mahdollista tutustua myös ilman ennakkoilmoittautumista. Nämä kierrokset lähtevät klo 8.30–20.30 eli aina puolitunnein. Kierrokselle mahtuu kuitenkin enintään kahdeksan osallistujaa. Tämän vuoksi Vantaan seurakunnat suosittelee ennakkoilmoittautumista vaativia kierroksia.

Kirkkoon ei pääse tutustumaan omaehtoisesti tämänhetkisten koronarajoitusten ollessa voimassa. Kun viruksen uhka aikanaan väistyy, kirkon avajaisia vietetään kansanjuhlan merkeissä yhdessä kokoontuen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.