null Uskontojen uhrien tukijärjestö julkaisi artikkelin kirkon hengellisestä väkivallasta – eniten yhteydenottoja lestadiolaisen liikkeen piiristä

Lestadiolaisen liikkeen ehkäisykielto loukkaa Uskontojen uhrien tuki ry:n mukaan naisten itsemääräämisoikeutta ja oikeutta päättää omasta kehostaan.

Lestadiolaisen liikkeen ehkäisykielto loukkaa Uskontojen uhrien tuki ry:n mukaan naisten itsemääräämisoikeutta ja oikeutta päättää omasta kehostaan.

Ajankohtaista

Uskontojen uhrien tukijärjestö julkaisi artikkelin kirkon hengellisestä väkivallasta – eniten yhteydenottoja lestadiolaisen liikkeen piiristä

Evankelis-luterilainen kirkko ei ole puuttunut sisällään tapahtuvaan hengelliseen väkivaltaan kovin tehokkaasti, arvioidaan Uskontojen uhrien tuki ry:n sivulla julkaistussa artikkelissa. Kirkon hengellistä väkivaltaa ei ole aiemmin nostettu esiin järjestön julkaisuissa.

Lestadiolaistaustaiset henkilöt hakeutuvat eniten Uskontojen uhrien tuki ry:n (UUT) vertaistuen piiriin evankelis-luterilaisen kirkon sisältä. Tieto käy ilmi artikkelista, joka julkaistiin keskiviikkona järjestön nettisivulla.

UUT saa evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyviä yhteydenottoja myös muista kirkon herätysliikkeistä tulevilta sekä henkilöiltä, jotka eivät ole olleet minkään herätysliikkeen vaikutuspiirissä. Jos lestadiolaisuudesta tulevia yhteydenottoja ei huomioida, kirkko on yhteydenottojen määrällä mitattuna järjestöä neljänneksi eniten työllistävä uskonnollinen yhteisö.

Ehkäisykielto on artikkelin mukaan yksi merkittävimmistä ihmisoikeuksiin liittyvistä epäkohdista lestadiolaisessa liikkeessä. UUT:n mukaan ehkäisykielto loukkaa naisten itsemääräämisoikeutta ja oikeutta päättää omasta kehostaan. Kielto saattaa myös johtaa traagisiin seurauksiin.

On vaarana joutua tilanteeseen, jossa seurakunnan piiriin hakeutuva ei tiedä, millaisen luterilaisuuden kanssa hän on tekemisissä.

Artikkeli mainitsee ehkäisykiellon seurauksina toistuvat raskaudet, synnytykset ja jopa parikymmentä vuotta jatkuvan pienten lasten vanhemmuuden sekä sen, että vanhempien fyysinen ja psyykkinen terveys ei aina riitä suuresta lapsikatraasta huolehtimiseen. Toisinaan myös lapset joutuvat kohtuuttomien taakkojen kantajiksi huolehtiessaan suuresta sisarusten joukosta.

Kirkon konservatiivien ”ongelmallinen” seksiopetus

Uskontojen uhrien tuki ry:n artikkeli ottaa kantaa myös evankelisen herätysliikkeen ja viidesläisyyden piirissä esiintyvään opetukseen, joka rajaa seksuaalisuuden vain avioliittoon. Tällainen opetus on artikkelin mukaan ongelmallista yksilönvapauden näkökulmasta, koska näin opettavat uskonyhteisöt puuttuvat jäsentensä seksuaalioikeuksien toteutumiseen.

Tiukan yhteisön sisällä seksuaalisuudesta saatava tieto voi olla negatiivisesti värittynyttä tai kokonaan vaiettua, artikkeli toteaa. Artikkelin mukaan herätysliikkeiden konservatiivisesta seksuaalietiikasta voi seurata myös avioliittoon painostamista. UUT:n artikkelissa ei kuitenkaan suoraan väitetä, että evankelisen liikkeen tai viidennen liikkeen piirissä olisi tapahtunut avioliittoon painostamista.

Rippileirille osallistuva nuori voi joutua tilanteeseen, jossa konservatiivinen ohjaaja kertoo homoseksuaalisuuden olevan synti, jonka Jumala ankarasti tuomitsee.

Rippileirille osallistuva nuori voi joutua tilanteeseen, jossa konservatiivinen ohjaaja kertoo homoseksuaalisuuden olevan synti, jonka Jumala ankarasti tuomitsee.

Uskontojen uhrien tuki ry. pitää evankelis-luterilaisen kirkon sisäistä moniäänisyyttä ja sirpaleisuutta riskinä hengelliselle väkivallalle altistumisen kannalta.

Jos kirkon sisällä vaikuttavat herätys- tai muut liikkeet eivät ole ennestään tuttuja, seurakunnan piiriin hakeutuva ei välttämättä tiedä, millaisen luterilaisuuden kanssa hän on tekemisissä, artikkeli toteaa. Käytännöt ja suhtautumistavat voivat vaihdella myös työntekijän vakaumuksen mukaan.

Esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kannalta turvalliset tilat ovat artikkelin mukaan kirkon sisällä harvassa siitä huolimatta, että monet paikallisseurakunnat järjestävät myös sateenkaari-ihmisille suunnattuja jumalanpalveluksia.

Rippileirille osallistuva nuori voi joutua tilanteeseen, jossa vanhoillislestadiolainen tai muu konservatiivinen rippikoulun vetäjä kertoo nuorille homoseksuaalisuuden olevan synti, jonka Jumala tuomitsee ankarasti.

Hyvätkään suositukset eivät riitä

Uskontojen uhrien tuki ry:n julkaisemassa artikkelissa käsitellään myös evankelis-luterilaisen kirkon puuttumista hengelliseen väkivaltaan. Arvio tästä toiminnasta on kriittinen: ”Kirkko ei ole järin tehokkaasti puuttunut kirkon sisällä tapahtuvaan hengelliseen väkivaltaan.”

Vuonna 2018 evankelis-luterilaisessa kirkossa julkaistiin Turvallinen seurakunta -ohjeistus, joka sisältää UUT:n laatiman listauksen hengellisen väkivallan ominaispiirteistä. Vuonna 2020 julkaistussa Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut -asiakirjassa pohditaan, millä konkreettisilla toimenpiteillä hengelliseen väkivaltaan voitaisiin puuttua. Seurakuntiin on nimetty myös häirintäyhdyshenkilöitä.

Nämä asiakirjat sisältävät artikkelin mukaan hyviä ohjeita, mutta ongelmaksi jää se, että ne ovat suositusluonteisia muun kuin lainsäädännön osalta. Tehokkaaseen hengelliseen väkivaltaan puuttumiseen tarvittaisiin kirkon työntekijöitä velvoittavia ohjeistuksia ja käytäntöjä.

Evankelis-luterilaisella kirkolla olisi UUT:n arvion mukaan mahdollisuus vaikuttaa hengellisen väkivallan ehkäisyyn myös oman piirinsä ulkopuolella. Artikkeli peräänkuuluttaa erityisesti johtavassa asemassa olevien kirkon työntekijöiden ja toimijoiden vastuuta hengellisen väkivallan vastaisessa työssä.

”Jos evankelis-luterilainen kirkko ei instituution tasolla asetu puolustamaan sen piirissä hengellistä väkivaltaa kokeneita, hengellisellä väkivallalla voidaan katsoa olevan kirkon hiljainen hyväksyntä”, artikkeli linjaa.

– Avioliittoon ei tulisi painostaa, koska se loukkaa ihmisoikeuksia ja avioliittoon pakottaminen on rikos, Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila sanoo.

– Avioliittoon ei tulisi painostaa, koska se loukkaa ihmisoikeuksia ja avioliittoon pakottaminen on rikos, Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila sanoo.

”Meiltä on kyselty, miksei sivuillamme käsitellä luterilaista kirkkoa”

Mikä sai Uskontojen uhrien tuki ry:n julkaisemaan kirkkoa koskevan kannanoton juuri nyt, toiminnanjohtaja Joni Valkila?

– Sivuillamme käsitellään yksityiskohtaisemmin joitakin uskonyhteisöjä. Ei ole ihan helppo tehtävä valita, mitä yhteisöjä pitäisi käsitellä yksityiskohtaisemmin, mutta evankelis-luterilaista kirkkoa on perusteltua käsitellä, koska se on suuri uskonnollinen yhteisö, jossa esiintyy myös hengellistä väkivaltaa. Meiltä on myös kyselty, miksi sivuillamme ei käsitellä kirkkoa.

– Luterilaisen kirkon kohdalla asiat ovat siinä mielessä hyvin, että kirkolla on ohjeistus, jonka avulla hengellistä väkivaltaa pyritään ehkäisemään. Kirkosta löytyy kuitenkin myös tiukempia näkemyksiä ja kontrolloivampia yhteisöjä. Lisäksi hengellistä väkivaltaa voi tapahtua myös yhteisöissä, jotka eivät ole erityisen tiukkoja ja kontrolloivia.

Evankelista herätysliikettä ja viidesläisyyttä käsittelevässä kohdassa sanotaan, että konservatiivisesta seksuaalietiikasta voi seurata avioliittoon painostamista. Onko UUT kohdannut näistä tai muista kirkon liikkeistä tulevia ihmisiä, joita on painostettu avioliittoon?

– Olemme kohdanneet useista yhteisöistä tulevia ihmisiä, joita on painostettu avioliittoon. Nämä kirkon herätysliikkeet ovat tunnettuja konservatiivisesta seksuaalietiikasta, joka johtaa usein tällaisiin ilmiöihin kuten avioliittoon painostamiseen ja ihmisoikeuksiin kuuluvien seksuaalioikeuksien loukkaamiseen. Avioliittoon ei tulisi painostaa, koska se loukkaa ihmisoikeuksia ja avioliittoon pakottaminen on rikos. 

– Evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on tiukkoja ja kontrolloivia yksilöitä sekä sukuja, perheitä ja piirejä, joissa avioliittoon painostamista tapahtuu. Kesällä 2021 Helsingin Sanomat teki jutun avioliittoon painostamisesta uskonyhteisöissä. Siinä vanhoillislestadiolaisuus mainitaan yhtenä esimerkkinä yhteisöstä, jossa painostamista esiintyy.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.