Uskontojen rooli yhteiskunnassa ja politiikassa on 2000-luvulla vahvistunut.
Asiantuntijat Tieteen päivillä Helsingissä: Uskonnot edistävät demokratiaa, kunhan ne eivät saa poliittista valtaa
Uskonto on tehnyt paluun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja politiikkaan. Erilaiset uskonnot näkyvät ihmisten arjessa. Mikä vaikuttaa siihen, että uskonto tukee eikä heikennä demokratiaa?
Vuonna 1970 koko maailman asukkaista 80,7 prosenttia kannatti jotakin uskontoa. Pari vuotta sitten luku oli 88,8 prosenttia, ja vuonna 2030 määrän arvioidaan nousevan yli 90 prosenttiin. Uskonto ei ole katoamassa mihinkään. Näin on siitä huolimatta, että lähes kaikissa pitkälle kehittyneissä teollistuneissa maissa maallistuminen on lisääntynyt varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä.
Toisaalta uskontoihin vaikuttaa modernisaatio eli yhteiskuntien nykyaikaistuminen. Se tuo usein mukanaan tuoma arvomuutoksen, jossa korostuvat tasa-arvo ja yksilöllinen valinnanvapaus. Sillä, millaisen roolin uskonnot yhteiskunnan kehityksessä ottavat, on iso merkitys sekä demokratialle että niille itselleen. Globalisoituvassa maailmassa ihmiset kohtaavat eri tavalla uskovia yhä useammin. Arjen uskontodialogi on yhteiskuntarauhan kannalta tärkeää.
Siinä pähkinänkuoressa Uskonto, rohkeus ja radikalismi? -tilaisuuden anti viimeviikkoisilla Tieteen päivillä Helsingin yliopistolla.
Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, filosofian tohtori Kimmo Ketola käsitteli uskontojen kasvua ja niiden yhteiskunnallista merkitystä. Piispainkokouksen pääsihteeri, dosentti Jyri Komulainen pohti, voiko uskonto olla yhteiskunnassa radikaali muutosvoima, ja Kirkkohallituksen uskontojen kohtaamisen asiantuntija, teologian tohtori Elina Hellqvist toi esille uskontojen välisen vuorovaikutuksen eli uskontodialogin tavoitteita.
– Näennäisen ristiriitaista kehitystä selittää yhtäältä kehittyvien maiden suurempi väestönkasvu ja toisaalta kommunismin romahduksen jälkeinen ideologinen tyhjiö Itä-Euroopassa ja joissakin Aasian maissa, selvitti Ketola.
Uskontojen poliittinen vaikutusvalta on kasvanut
Ketolan mukaan uskonto on Pohjoismaissa tullut mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun entistä monitahoisemmin.
– Pohjoismaiden parlamenteissa ja mediassa näkyy, että uskonnosta puhutaan enemmän. Uskonnon suoraa vaikutusta politiikkaan hyväksytään vähemmän kuin ennen, mutta uskonnollista moninaisuutta ja oman vakaumuksen ilmaisua puolestaan enemmän, Ketola arvioi.
Hänen mukaansa modernisaatio heijastuu uskontoihin muuttamalla uskonnon tehtävää ihmisten elämässä. Uskonto ei ole niin tärkeä instituutiona eikä oppi- ja käyttäytymissääntöjä tarjoavana järjestelmänä. Sen sijaan hengellisyys ja henkisyys yksilöllisinä valintoina korostuvat. Ihmisten arvoissa korostuvat mahdollisuus toimia omien valintojen mukaisesti. Tällöin tulee tärkeäksi tasa-arvon ehto: sama oikeus kuuluu kaikille.
Pohjoismaiden parlamenteissa ja mediassa näkyy, että uskonnosta puhutaan enemmän.
– Kimmo Ketola
Ketola arvioi, että uskonnoilla on moderneissa yhteiskunnissa vähemmän etuoikeuksia, mutta enemmän vapauksia kuin ennen. Kun uskonnollisten yhteisöjen sidoksia julkiseen valtaan on purettu, niille on tullut entistä enemmän toimintavapautta ja riippumattomuutta julkisen vallan ohjauksesta.
Maailmanlaajuisesti uskontojen poliittinen vaikutusvalta on viime vuosikymmeninä kasvanut, ja ne ovat ottaneet aktivistisemman roolin monessa yhteiskunnassa. Se, millainen tuo rooli on, vaihtelee suuresti. Kaikista uskonnoista löytyy Ketolan mukaan autoritaarista hallintoa tukevia toimijoita, mutta myös niitä, jotka ajavat yhteiskuntia ihmisoikeuksia kunnioittavaan ja demokraattiseen suuntaan.
Yhdysvaltalaistutkija Monica Toft on työtovereineen tutkinut uskontojen roolia vuosina 1972–2009 demokratisoituneissa maissa. Freedom House -järjestön luokituksiin perustuvan analyysin mukaan 78 maassa tapahtui tuolloin merkittävää demokratisoitumista. Uskonnoilla oli niissä demokraattista kehitystä tukeva rooli 48 maassa ja vastustava 29 maassa. Ketola tosin arvioi, että muutamassa maassa, kuten Turkissa, tilanne on sen jälkeen muuttunut.
Katolilaiset ovat ylisuorittajia rauhanvälityksessä
Jyri Komulaisen mukaan uskontojen negatiivista roolia monissa tapahtumissa on turha kiistää. Uskonto tarjoaa voimakkaan symbolijärjestelmän ja siihen liittyvällä lopunajan odotuksella voidaan perustella niin terrorismia kuin vaikkapa joukkoitsemurhaa. Mutta paljon useammin uskonto on tukena hyvässä niin yksilön elämässä, yhteiskunnissa kuin haettaessa ratkaisua kriiseihin.
– Uskonnollisten toimijoiden rooli on viime vuosina ollut suorastaan massiivinen sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä että rauhanvälityksessä. Katolilaiset ovat tässä ylisuorittajia. Tämä johtuu paitsi siitä, että heitä on maailmassa yli miljardi, myös katolisen kirkon sosiaalieettisestä opetuksesta, jossa korostuu yhteiskunnallisen rauhan merkitys, Komulainen sanoi.
Arkkipiispa Oscar Romero puolusti köyhiä sekä vastusti armeijan ja äärioikeiston puolisotilaallisten joukkojen väkivaltaa El Salvadorissa. Hän joutui salamurhan uhriksi 1980. Katolinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi lokakuussa 2018.
Katolisella kirkolla on asiassa myös pitkät perinteet. Komulainen kertoo, että jo italialainen munkki (1181–1226) Fransiscus Assisilainen, jonka mukaan nykyinen paavi otti nimensä, matkusti ristiretkien keskellä tapaamaan sulttaania.
Komulaisen mukaan kaikista suurista maailmanuskonnoista löytyy esimerkkejä, joissa omaa uskontoa on tulkittu radikaalisti samaan tapaan kuin katolisen kirkon vapautuksen teologiassa. Protestanttisessa kristinuskossa tunnettu esimerkki on Martin Luther King Jr., hindulaisuudessa väkivallattomuutta (ahimsa) ja totuudesta kiinni pitämistä (satyagrahara) korostanut Mahatma Gandhi. Buddhalaismunkki Thich Naht Hanh kehitti sosiaalisesti sitoutunutta buddhalaisuutta.
Islamistakin löytyy tapoja tulkita Koraania yhteiskunnallisen vapautuksen ja uskontojen rauhanomaisen yhteiselon näkökulmasta. Komulainen nosti tässä esiin intialaisen muslimin Ashgar Ali Engineerin, jonka mukaan Koraanissa keskeistä on yhteiskunnallinen vapautus ja oikeudenmukaisuus. Esimerkiksi Koraanin suura 5:48 toteaa Jumalan antaneen ihmisille mahdollisuuden kuulua eri uskontoihin koetellakseen ihmisiä ja kehottaa kilvoittelemaan hyvissä töissä.
– Totta kai kyse on aina siitä, mitä luetaan ja valitaan ohjenuoraksi. Monissa maissa juuri uskonnolliset johtajat ja henkilöt kamppailevat ihmisoikeuksien puolesta ja vallan väärinkäyttöä vastaan. Tämä on mahdollista, koska he ovat usein suojatummassa asemassa kuin monet muut: on iso kynnys ampua katolinen pappi. Toisaalta moni uskonnollinen johtaja on menettänyt henkensä toimintansa vuoksi, kuten katolisessa kirkossa viime vuonna kanonisoitu Óscar Romero (1917–1980), Komulainen sanoo.
Mitä suurempaa etäisyyttä uskonnolliset johtajat pitävät valtaapitäviin sitä todennäköisemmin uskonto tukee demokratiaa.
– Jyri Komulainen
Siihen, milloin uskonnot edistävät rauhaa ja demokratiaa ja milloin ne toimivat sitä vastaan, vaikuttaa muun muassa etäisyys valtaan. Komulainen arvioi, että mitä suurempaa etäisyyttä uskonnolliset johtajat pitävät valtaapitäviin, sitä todennäköisemmin uskonto tukee demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa.Eli jos uskonto pyrkii vallan kumppaniksi, siitä itsestään uhkaa tulla valtajärjestelmän osa, ja vapautuksen idea katoaa?
– Juuri noin. Esimerkiksi Iranin islamilainen vallankumous, jossa radikaalit uudet tulkinnat islamista johtivat korruptoituneen shaahin ajamiseen vallasta, tulikin taantumuksellinen voima uskontopoliiseineen, Komulainen mainitsee.
Siellä, missä uskonnoista kaivetaan esiin niiden myönteinen voima, uskonnot voivat toimia oikeudenmukaisuuden puolesta. Esimerkiksi buddhalaisten ja kristittyjen yhteisessä rakenteellista ahneutta vastaan suunnatussa julistuksessa muistutettiin yhdessä rukouksen ja hengellisyyden merkitysestä, myötätunnosta ja sisäisestä vahvuudesta toimia väkivallattomasti. Teksti päättyi sanoihin: ”Meidän täytyy olla rauha, jotta voimme saada aikaan rauhan.”
Tärkein uskontodialogi käydään arjessa
Kirkkohallituksen uskontodialogin asiantuntija Elina Hellqvist vei keskustelua uskontojen vuoropuhelusta lähemmäs ihmisten arkea. Hän korostaa hyväksyvän tunnustamisen käsitettä. Se on enemmän kuin toisen sietämistä tai suvaitsevaisuutta. Kyse on siitä, että tunnustetaan jokaisen ihmisen yhtäläinen ihmisarvo ja kaikille kuuluvat ihmisoikeudet. Samalla hyväksytään toisen erityislaatuisuus ja uskonnollinen identiteetti.
– Samalla lailla kuin oma uskonnollinen identiteettini on minulle tärkeä, niin myös toiselle hänen identiteettinsä on tosi ja arvokas. Arvostuksen ja kunnioituksen on oltava molemminpuolista. Uskontojen vuoropuhelussa pyrkimyksenä on kuunnella ja ymmärtää toisin ajattelevaa. Sitä kautta oppii myös ymmärtämään omaa uskoa paremmin, Hellqvist sanoi.
Samalla lailla kuin oma uskonnollinen identiteettini on minulle tärkeä, niin myös toiselle hänen identiteettinsä on tosi ja arvokas. Arvostuksen ja kunnioituksen on oltava molemminpuolista.
– Elina Hellqvist
Hänen mukaansa kaikesta uskontodialogista 95 prosenttia on tavallista arkista vuoropuhelua, jossa me tavalliset eri uskontoja edustavat ihmiset olemme tekemisissä toistemme kanssa.
– Uskontodialogi voi auttaa meitä yhteiskuntarauhan, uskonnonvapauden ja keskinäisen kunnioituksen edistämisessä. Vasta kun tutustumme, keskustelemme ja ystävystymme eri uskontoja edustavien ihmisten kanssa, opimme, mitä yhteistä ja mitä erilaista meillä on. Jos tietomme eri uskonnoista perustuvat vain siihen, mitä voi lukea kirjoista tai eri medioita seuraamalla, se jää vajaaksi. Siitä jää puuttumaan ihmisten oma kokemus eletystä elämästä ja uskonnosta osana sitä, Hellqvist sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lähivuodet näyttävät, nouseeko Iranin seuraavaksi todelliseksi johtajaksi nykyisen ajatollahin poika – vallan kriitikoilla ei ole ehdokkaita tulevissa vaaleissa
AjankohtaistaNykyjärjestelmän puolustajat pyrkivät kaikin keinoin vakiinnuttamaan valtansa.
