Vaittinen: Raja menestyneiden ja menettäneiden välillä on häilyvä
Myllypurossa sadat jonottavat ruokaa. Se muistuttaa siitä, ettei mikään ole itsestään selvää eikä vain omaa ansiota.
Monesti työmatkallani vaihdan metroon Myllypurossa. Metroasemalle virtaa ihmisiä ruokakassien kanssa. Näkyy helpottuneita kasvoja, iloisia ilmeitä. Joku näyttää siltä, että voimat tai rahat eivät ole riittäneet hammaslääkärikäyntehihin. Nainen kertoo toiselle, että sai uudet lääkkeet, mutta ei pysty vielä hakemaan niitä. Yksi ontuu niin pahasti, että kulkeminen on hidasta. Toinen auttaa, kantaa leipäpussia. On monen ikäisiä: vanhuksia, nuoria aikuisia, opiskelijoita, pieniä lapsia aikuisten kanssa. Tavallisia ihmisiä.
Eräänä aamuna havaitsen metrohallin ikkunoista valtavan pitkän jonon, joka jatkuu melkein silmänkantamattomiin. Terveysasemalleko noin jonotetaan, ihmettelen. Kunnes tajuan, että tässä on Myllypuron ruoanjakelu. Uskollisesti vapaaehtoiset jakavat ruokaa sadoille ja sadoille, joita elämä ei aina ole kohdellut silkkihansikkain.
Ruokajono on siellä myös sadesäällä, viistorännässä, pakkasessa, tuulessa ja tuiverruksessa. Monet seisovat kumaraisina odottaen, että saisivat jokapäiväisen leipänsä. Toiset ahkeroivat jakaen ruokaa, aamu aamulta.
Aika harvoin taitavat monien vauraiden menestyjien ja maan hiljaisten tiet aidosti kohdata.
Samaan aikaan kun toiset jonottavat räntäsateessa hävikkiruokaa, toiset matkustavat merkkipuvuissaan töihin luksusautoilla. Kenties autuaan tietämättöminä siitä, että aivan lähellä joidenkin lähimmäisten arjen todellisuus näyttää varsin erilaiselta. Todelliselta taistelulta leivänsyrjästä, henkiin jäämisestä.
Aika harvoin taitavat monien vauraiden menestyjien ja maan hiljaisten tiet aidosti kohdata. Niin, että olisi oikeasti aikaa dialogiin.
Jokaiselle, joka ajattelee, että köyhyys on ihmisen omaa syytä ja rikkaus taas ansiota, suosittelen viikkoa vapaaehtoisena ruoanjaossa ja yhteisöruokailuissa. Siellä kuulee tarinoita ihmisyydestä. Siitä, että mikään ei ole lopulta itsestään selvää. Avioero, vakava sairastuminen, vammautuminen, potkut, läheisen kuolema, konkurssi, läheisen velkaantuminen, monisukupolvinen velkaisuuden kierre… Syitä tilapäiseen tai jatkuvaan ahdinkoon on niin monta kuin on ihmisiäkin.
Kunpa jokainen ymmärtäisi, miten hauras on raja menestyksen ja menetyksen välillä. Pohjimmiltaan kuka tahansa meistä voisi pudota yhteiskunnan turvaverkon hauraimpaan kulmaan.
Millainen olisi yhteiskunta, jos kohtuus toteutuisi kaikilla elämän osa-alueilla? Jos he, joilla on aivan liikaa, antaisivat heille, joilla ei ole mitään.
En voi olla miettimättä, että ehkäpä nämä ruokajonojen hännänhuiput, jotka nyt joutuvat jonottamaan jokapäiväistä leipäänsä, astelevat kerran ylväsryhtisinä portista - ensimmäisinä.
Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Ystävien seurassa ollaan olennaisen äärellä
HengellisyysEhkä Jeesus jossain vaiheessa totesi, että mieleenpainuvat puheet on pidetty. Sitten hän pyysi oppilaansa syömään.
Vaittinen: Jeesus ei syntynyt sisustusjutun keskelle
Puheenvuorot