null Vantaalla konservatiivinen Sanasta Elämään jatkaa suurimpana valtuustoryhmänä – koko Vantaan ääniharava luotti somen voimaan

Vantaalla konservatiivinen Sanasta Elämään jatkaa suurimpana valtuustoryhmänä – koko Vantaan ääniharava luotti somen voimaan

Vantaan äänestysprosentti oli jälleen matala. Sen nosto vaatisi, että seurakuntavaalien teemat koettaisiin merkityksellisiksi, sanoo Tikkurilan kirkkoherra.

Konservatiiviseksi luonnehdittu Sanasta Elämään -ryhmä jatkaa Vantaan Yhteisen kirkkovaltuuston eli seurakuntien ylimmän päättävän elimen suurimpana ryhmänä. Se sai seurakuntavaaleissa 16 paikkaa, saman verran kuin edellisissä vaaleissa. Yhteensä Vantaan seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa on 51 paikkaa. 

Mistä se kertoo, että Vantaalla konservatiivinen ryhmä menestyy, keskusvaalitoimikunnan puheenjohtaja, Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast?

– Tässä on paljon seurakuntakohtaisia eroja, vaihtelevuutta. Ei ole vain yhtä Vantaan todellisuutta, vaikka kirkkovaltuusto koko Vantaata edustaakin, Silvast sanoo.

Toiseksi suurimman ryhmän yhteiseen kirkkovaltuustoon sai muun muassa kokoomuslaisia ja perussuomalaisia listoilleen kerännyt Kokoava seurakunta, joka sai 10 paikkaa. Uudistushenkinen Tulkaa kaikki -ryhmä kasvatti paikkojensa lukumäärää yhdellä. Nyt sillä on 9 paikkaa.

Sosialidemokraattinen seurakuntaväki sai valtuustoon yhden lisäpaikan, ja sillä on nyt 7 paikkaa. Avoin seurakuntaväki sai 4 paikkaa, mikä on 2 vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Hämeenkylän huominen sai 2 paikkaa. 

Yhteiseen kirkkovaltuustoon valituista naisia on 31 ja miehiä 20. Edellisissä vaaleissa valittiin 36 naista ja 15 miestä.

Myös seurakuntaneuvostoissa Sanasta Elämään sai eniten paikkoja, 24. Toiseksi eniten luottamushenkilöitä on Tulkaa kaikki -liikkeellä, 20. Kokoava seurakunta sai 15 paikkaa ja Sosialidemokraattinen seurakuntaväki 13. Avoin seurakunta ja Hämeenkylän huominen saivat kumpikin 8 paikkaa. 

Luottamuselimiin valittiin neljä alle 20-vuotiasta. Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin 18-vuotias Eeva Öystilä ja 19-vuotias Filip Godlewski Rekolan seurakunnan Tulkaa kaikki -listalta. Godlewski on myös Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Hakunilan seurakuntaneuvostoon valittiin 18-vuotias Emil Hamström (Avoin seurakunta) ja Korson seurakuntaneuvostoon 18-vuotias Benjamin Puskala (Tulkaa kaikki). Seurakuntavaaleissa jo 16 vuotta täyttäneet saavat äänestää.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti Vantaalla oli 8,4. Äänestämässä kävi 8 082 vantaalaista seurakuntien jäsentä. Vantaan seurakuntien äänestysprosentti laski edellisistä vaaleista 0,6 prosenttiyksikköä, kun se viime vaaleissa vuonna 2018 oli 9 prosenttia.  Ahkerimmin äänestettiin Hämeenkylän seurakunnassa (10,6), vähiten äänestäjiä oli Tikkurilan seurakunnassa (7,2). 

– Ainahan sitä toivoo, että se voisi olla enemmän, mutta sitten kun katson, ketkä on ehdokkaita, niin he ovat motivoituneita ja moniosaajia. Olen kiitollinen heistä, mutta totta kai se, että yhä useampi tulisi uurnille, ilahduttaisi, Janne Silvast sanoo. 

Pitää löytyä teemoja, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi ja ihmisiä, jotka haluavat lähteä viemään asioita eteenpäin.

Vantaan äänestysprosentti on Suomen matalinta tasoa sekä seurakuntavaaleissa että kuntavaaleissa. Onko äänestysprosentin nosto Vantaalla mahdoton tehtävä? Janne Silvast ei pidä sitä mahdottomana, mutta se vaatii työtä ja paikallisesti tärkeäksi koettuja vaaliteemoja.

– Minulla ei ole mitään viisasten kiveä tässä, mutta ajattelen, että merkityksestä kaikki lähtee. Pitää löytyä teemoja, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi ja ihmisiä, jotka haluavat lähteä viemään asioita eteenpäin. Työntekijöiden täytyy virkansa puolesta hoitaa tiettyjä asioita kuten viestintää, mutta kaikki lähtee tietysti ehdokkaista.

Ääniharava yllättyi ja aikoo kääriä hihat

Koko Vantaan ääniharava seurakuntavaaleissa oli Vantaankosken seurakunnassa ehdolla ollut terveydenhoitaja, työkykykoordinaattori ja aluevaltuutettu Ulla-Maija Kopra. Sosiaalidemokraattisen seurakuntaväen ehdokaslistalla ollut Kopra nousee yhteiseen kirkkovaltuustoon 176 äänellä. Hänet valittiin myös seurakuntaneuvostoon 109 äänellä. 

Myyrmäessä asuva Kopra oli ehdolla seurakuntavaaleissa ensimmäistä kertaa.

– Tällainen äänimäärä oli aikamoinen yllätys. Tätä pitää hetki sulatella, Kopra sanoo.

Ulla-Maija Kopra on ollut ehdolla kuntavaaleissa ja aluevaaleissa, joissa tuli myös valituksi. Seurakuntavaaleihin hän lähti, koska ajatteli, että myös kirkossa voi ajaa hänelle tärkeitä asioita kuten hyvinvointia ja terveyttä, sosiaalisesti heikossa asemassa olevien ihmisten ja vanhusten asiaa. Kirkon työ on tuttua ruohonjuuritasolta, esimerkiksi Vantaan Yhteisen pöydän kautta. Kopra työskentelee Työttömien Keskusjärjestössä ja Terveydeksi 2.0 -hankkeessa, jossa työttömät saavat terveyteen ja sosiaalipalveluihin liittyvää palveluneuvontaa.

Ulla-Maija Kopra arvelee, että suureen äänimäärään saattaa olla syynä ainakin se, että hän on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, Facebookissa ja Instagramissa, ja tehnyt vaalityötä myös niissä. Hän aikoo jatkaa somen hyödyntämistä kirkollisena päättäjänä toimiessaan.

– Myös viidakkorumpu on varmasti toiminut. Olen ollut Vantaan kaupungilla töissä ja ehdolla kuntavaaleissa ja aluevaaleissa, joten kasvot ja nimi ovat varmasti sieltäkin jääneet mieleen joillekin.

Uutta roolia kirkollisena päättäjänä Kopra odottaa innolla.

– Olen sellainen konkretian ihminen, joka tykkää kääriä hihat, tehdä ja toimia.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: