null Vapaaehtoiset partioivat viikonloppuna, kun nuoret juhlivat koulun päättymistä

Koulujen päättäjäisviikonloppu saa nuoret liikkeelle muun muassa rannoille. Auttamisoperaatio auttaa heikossa kunnossa olevia nuoria.

Koulujen päättäjäisviikonloppu saa nuoret liikkeelle muun muassa rannoille. Auttamisoperaatio auttaa heikossa kunnossa olevia nuoria.

Ajankohtaista

Vapaaehtoiset partioivat viikonloppuna, kun nuoret juhlivat koulun päättymistä

Pääkaupunkiseudulla nuorten auttamisoperaatiossa koulujen päättäjäisviikonloppuna on mukana yli sata auttajaa.

Pääkaupunkiseudun auttamisoperaatioissa ovat mukana Espoon ja Helsingin seurakuntien Saapas-toiminta, Espoon, Kauniaisten ja Helsingin kaupunkien nuorisotoimi sekä eri järjestöjä, kuten Aseman Lapset. Helsingissä mukana on noin 80 ja Espoossa noin 40 auttajaa.

– Helsingissä on mukana vapaaehtoisia ja työntekijöitä sekä meiltä Snellusta että Itä-Helsingin Saappaasta, kertoo Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyön ohjaaja Sanna Parkkinen.

Helsingissä nuorten auttajat liikkuvat kaupungin keskustassa koko illan. Sen lisäksi osa kiertää autoilla ja moottoripyörillä lähiöissä ja rannoilla.

– On vaikea etukäteen arvioida, missä nuoret kokoontuvat tällä kertaa. Aiemmin uimarannat ovat olleet suosittuja hyvällä säällä, sanoo Parkkinen.

Samoilla linjoilla on Helsingin auttamisoperaation johtaja Mirja Silajärvi kaupungin nuorisopalveluista.

– Yhtään ei tiedetä, mitä on odotettavissa. Vuosaaren ranta ja Pikkukoski ovat yleensä nuorten suosimia paikkoja. Alaikäiset, joita me autamme, voivat hyvin jäädä myös kotinurkille, arvioi Silajärvi.

Hänen mukaansa poliisin toimet vaikuttavat nuorten liikkeisiin. Nuoret hakeutuvat helposti syrjäisiin paikkoihin, sillä he tietävät, että poliisi kaataa alaikäisten juomat maahan.

Koulujen päättäjäisyönä on tärkeää liikkua kaveriporukoissa. Ketään ei saa jättää yksin.

– Nuoriso-ohjaaja Agim Ukic

Kaveria ei saa jättää yksin

Espoon auttamisoperaatiosta vastaava nuoriso-ohjaaja Agim Ukic Espoon Nuorisopalveluista toivoo, että nuoret juhlivat maltilla ja välttävät alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä.

– Koulujen päättäjäisyönä on tärkeää liikkua kaveriporukoissa. Ketään ei saa jättää yksin, Agim Ukic sanoo.

Hän kehottaa kaikkia varovaisuuteen tulen kanssa. Juuri nyt maasto on erittäin kuivaa ja syttymisherkkää. Myös tupakantumpit pitää sammuttaa kunnolla eikä niitä saa heittää huolimattomasti maastoon.

– Metsäpalovaroituksen vuoksi nuotioita ei saa tehdä mihinkään, Ukic muistuttaa.

– Espoon seurakunnista auttamisoperaatioon osallistuu neljä erityisnuorisotyöntekijää ja kahdeksan Espoon Saappaan vapaaehtoista, Leppävaaran seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Maija Kumpulainen kertoo.

Nuorten auttamis- ja palveluoperaatio alle 18-vuotiaille nuorille järjestetään koulujen päätösiltana lauantaina 2.6. klo 18 alkaen.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Saapas-katupartio etsii vapaaehtoisia – tarvitaan sekä mutsihahmoja, isovanhempia että nuoria

Ajankohtaista

Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyön katupartio tarjoaa nuorille mahdollisuuden keskustella luotettavan aikuisen kanssa.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.