Tuula Larmalan puheessa vilisevät omat lapset, lapsenlapset ja vapaaehtoistoiminnan kautta solmitut ihmissuhteet rinnakkain. – Pisimmät suhteet ovat kuin ystävyyttä, hän sanoo.
Vapaaehtoistyö on Tuula Larmalalle tavallista ystävyyttä
Tuula Larmala on toiminut Leppävaaran seurakunnan vapaaehtoisena 40 vuotta. Vapaaehtoistyössä solmitut ihmissuhteet ovat syventyneet ystävyydeksi.
Lapset ovat olleet aina 82-vuotiaan Tuula Larmalan sydäntä lähellä. 17-vuotiaana hän päätyi harjoitteluun lastenkotiin. Kun pissavahinkoja tekevä poika sai rangaistuksena hoitajalta pissalakanat kasvoilleen, seuraavana yönä Larmala herätti pojan ja talutti vessaan. Sinä yönä pojan sänky ei ollut märkä.
Tuosta tapauksesta on kulunut aikaa 50 vuotta. Sittemmin Larmalasta on tullut neljän lapsen äiti, yksi Leppävaaran seurakunnan ensimmäisistä lastenohjaajista ja yhdeksän lapsenlapsen mummi.
Yksinäinen odottaja etsi äitihahmoa itselleen
Kun omat lapset olivat kouluiässä, Larmala aloitti seurakunnan lähimmäispalvelun vapaaehtoisena. Seurakuntaan soitti nainen, joka odotti yksin vauvaa ja etsi itselleen äitihahmoa.
– Kun tapasin naisen yhdessä diakonin kanssa, hän hyväksyi minut. Ja niin me odotimme kuin äidit ja tyttäret yhdessä, hössötimme ja kävimme ostamassa vaatteita vauvalle.
Vauvan synnyttyä Larmala meni yhdessä äidin kanssa seurakunnan äitikerhoon. Aluksi tuore äiti suhtautui kerhoon epäilevästi.
– Siellä hän ystävystyi muiden kanssa, Larmala hymyilee.
Alkuvuosina Tuula Larmala kävi usein perheessä: haki tyttöä päiväkerhosta ja kun tämä oli sairas, tuli kotiin hoitamaan, jotta äiti pääsi töihin.
Nyt perheen tyttö on 19-vuotias lukiolainen. He ovat yhä yhteyksissä.
– Tytön äiti on minulle melkein kuin yksi lapsi ja tyttö kuin lapsenlapsi. Suhteemme on nykyään ihan tavallista ystävyyttä, Larmala kertoo.
En ala heti hössöttää, vaan olen ihan luonnollisesti. Näin lapsi huomaa, että ei tuo ole hullumpi tyyppi ja tulee luokseni ja näyttää lelujaan.
Kaikki lähimmäispalvelu, nyttemmin ArkiYstävä-toiminta, alkaa diakonin järjestämällä yhteisellä tapaamisella, jossa autettava saa päättää, ottaako ehdotetun vapaaehtoisen luokseen.
– Vapaaehtoisen täytyy ymmärtää kaikenlaista elämää. Pitää osata kuunnella, se on tärkeintä.
Lapset tulevat luokse, kun ei hössötä
Lastenohjaajana 30 vuotta toiminut Tuula Larmala on aina löytänyt lasten kanssa helposti yhteisen sävelen.
– En ala heti hössöttää, vaan olen ihan luonnollisesti. Näin lapsi huomaa, että ei tuo ole hullumpi tyyppi ja tulee luokseni ja näyttää lelujaan. Näin olen aina tehnyt, hän sanoo.
Vaikeiden hetkien lisäksi hän on päässyt jakamaan myös perheiden ilonhetkiä. Hän on tuttu vieras lasten synttäreillä ja rippijuhlissa.
Sittemmin Tuula Larmala ei ole tarvinnut seurakunnan apua autettavien löytämiseen. Viimeisin vapaaehtoistyö löytyi omalta kotipihalta, vanhasta uinti- ja kuntosalikaverista. Larmala auttaa vuoden 2017 karakalliolaisiksi valittua pariskuntaa. Samaa vanhaa paria, jotka suutelevat toisiaan, kotikerrostalon seinään vuosi sitten maalatussa muraalissa.
Espoon, Kauniaisten, Helsingin ja Vantaan seurakunnissa on tarjolla monenlaisia vapaaehtoistehtäviä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun jakaa sydämestä sydämeen, kaikki saavat hyvän mielen” – Kia, Ia-Maria ja Jaakko tekevät vapaaehtoishommina kirkossa asioita, joista itse pitävät
Hyvä elämäNäin Kia Snäkä päätyi Risteysmessun bändiin, Ia-Maria Haverinen diakoniatalon ruokajakeluun ja Jaakko Hietikko esilaulajaksi seurakuntaan.
