Ihmisyyteen kuuluu omatunto ja oikeus elää kuunnellen omatuntonsa ääntä. Uskonnonvapaus liittyy tähän.
Vapaus uskoa ja olla uskomatta – Suomalaisille itsestäänselvyys, mutta 5,5 miljardilla ihmisellä ei sitä ole
Suomessa kansanedustajat voivat pohtia paneelikeskustelussa koulujen uskonnonopetusta. Suurelle osalle maailman asukkaista tämä olisi luksusta, sillä heillä uskonnonvapautta joko ei ole tai se on hyvin rajoitettua.
Maailman väestöstä 76 prosenttia ei nauti todellisesta uskonnonvapaudesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 5,5 miljardia ihmistä ei voisi kuvitellakaan elävänsä yhteiskunnassa, jossa käydään paneelikeskustelua uskonnon- ja katsomuksenvapauden rajoista.
Arvio uskonnonvapauden tilanteesta on pääsihteeri Ganoune Diopin. Hän johtaa maailman vanhinta uskonnonvapauden puolustamiseen keskittynyttä järjestöä nimeltä The International Religious Liberty Association. Järjestön päämaja on Yhdysvalloissa ja sen tausta on Adventtikirkon 1800-luvulla käymässä kamppailussa oman uskonnonvapautensa puolesta. Järjestö on YK:n yhteistyökumppani.
Järjestö ilmoittaa tehtäväkseen puolustaa yhtä lailla sekä vapautta uskoa että olla uskomatta. Uskonnonvapauden määritelmän se ottaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta ja ihmisoikeussopimuksista.
YK:n ihmisoikeuksien julistus 18. artikla
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
Pääsihteeri Diop osallistui 6.2. eduskunnan kirjastossa pidettyyn seminaariin. Seminaarin teemana olivat uskonnonvapauden rajat ja se oli osa YK:n yhteisymmärrysviikon ohjelmaa.
Diopin mukaan ihmisoikeuksia haastavat nyt sekä totalitaariset hallitukset että jotkut akateemiset kriitikot, jotka katsovat, etteivät ihmiset usko ihmisoikeuksiin, koska maailmassa on niin paljon pahaa.
Kuitenkin juuri julmat sodat, 16 miljoonaa kuolonuhria vaatinut ensimmäinen ja 60 miljoonaa kuollutta vaatinut toinen maailmansota, johtivat Yhdistyneiden kansakuntien perustamiseen.
– YK:n peruskirjan mukaan sen toiminnassa on kolme peruspilaria: rauha ja turvallisuus, kehitys ja ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien julistus, joka viime vuonna täytti 70 vuotta, on maailmanlaajuisesti hyväksytty. Uskonnonvapaus mainitaan 132 maan perustuslaissa, mainitsi Diop.
Suomen perustuslaki 11. pykälä
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Ihmisoikeusjulistuksessa määritelty ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus ei hänen mukaansa ole mikä tahansa ihmisoikeus. Se on perusta muille, koska se liittyy ihmisyyden olemukseen.
– Ilman tätä vapautta ihminen ei voi olla täydesti ihminen. Ihmisyyteen kuuluu omatunto ja oikeus elää kuunnellen omatuntonsa ääntä. Uskonnonvapaus liittyy ihmisen oikeuteen olla ihminen, kiteytti Diop.
Eri uskonnot nousevat julkiseen keskusteluun usein ihan muista syistä kuin uskonnon itsensä takia.
– Elina Vuola
Uskontoa ei pidä yli- eikä aliarvioida
Uskonnonvapaus on keskeistä myös siksi, että uskonnoilla on maailmassa iso yhteiskunnallispoliittinen rooli ja paljon merkitystä miljardeille ihmisille. Helsingin yliopiston globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professori Elina Vuola puhui seminaarissa uskontojen ymmärtämisen tärkeydestä.
Vuolan mukaan uskonnon merkityksen kasvu on todellinen ilmiö ja samalla asia, johon vaikuttaa toimittajien ja tutkijoiden aiempaa suurempi kiinnostus uskontoa kohtaan. Eri uskonnot nousevat julkiseen keskusteluun usein ihan muista syistä kuin uskonnon itsensä takia, kuten maahanmuuton, naisten aseman tai seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi.
– On tärkeää, että toimittajat nostavat asioita julkiseen keskusteluun, koska usein se näyttää olevan ainoa mahdollisuus muutokseen. Samalla on tärkeää, ettei uskonnoista anneta liian yksiulotteista kuvaa, korosti Vuola.
Hänen mukaansa yksikään uskonto ei ole yhtä kuin niiden piirissä tapahtuneet rikokset. Hän lisäsi, että kaikissa uskontoperinteissä on perusteltu – ja yhä perustellaan – esimerkiksi naisen alisteista asemaa mieheen nähden. Kysymys on patriarkaalisesta vallankäytöstä.
Vuola muistutti, että uskonnot eivät ole pysyviä, vaan niiden oppien tulkinnat ja käytännöt ovat erilaisia eri puolilla maailmaa ja erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa. Kaikki muutos ei johdu ulkoisista paineista, vaan uskonnot kehittyvät sisäisesti. Niiden sisällä on ryhmiä, jotka pyrkivät uudistuksiin, esimerkiksi parantamaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa.
– Tämä jää helposti huomaamatta niin sellaiselta feministiseltä uskontokritiikiltä, joka ilman erotteluja pitää kaikki uskontoja yksinomaan patriarkaalisina kuin niiltä fundamentalisteilta, jotka pitävät kiinni patriarkaalisesta uskontulkinnasta. Kapea käsitys uskonnosta ja sen merkityksestä yhdistää.
Meidän on pystyttävä osoittamaan arvostusta ihmisille, vaikka olisimmekin eri mieltä.
– Sari Essayah
Vuolan mukaan uskontoa ei pidä monimutkaisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ilmiöiden selittäjänä sen paremmin yli- kuin aliarvioida. Yliarviointi on erityisen helppoa itselle vieraan uskonnon kohdalla. Täytyy muistaa, että uskonto ja kulttuuri eivät ole sama asia, vaikka vaikuttavatkin toisiinsa.
– Usein ongelmat ulkoistetaan, vaikka esimerkkejä niistä löytyy ihan läheltä. Tämä johtaa outoihin tilanteisiin, joka näkyy suomalaisessakin julkisessa keskustelussa.
Esimerkiksi seksuaalirikoksissa uskontoa ja kulttuuria voi tarkastella yhtenä taustatekijänä. Tarkastelun pitää silloin olla johdonmukaista, eikä kohdistua vain yhteen uskontoon tai kulttuuriin.
– Kannattaa kysyä, mikä eri kulttuureissa, uskonnoissa ja yhteiskunnissa on sellaista, joka altistaa juuri miehiä seksuaaliselle vallankäytölle? Millainen uskonnon tulkinta, naiskäsitys ja kulttuuri altistavat tällaiselle vallan väärinkäytölle, totesi Vuola.
”Oletko kävellyt Aleksanterinkadulla joulukuussa?”
Uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho Helsingin yliopistosta käsitteli sekä positiivista oikeutta uskoa että negatiivista oikeutta olla uskomatta. Hänen mukaansa eri uskontokuntien kohtelussa keskeisiä asioita ovat tasa-arvo ja syrjimättömyys. Kaikkia tasa-arvosta poikkeamisia ei kuitenkaan pidetä syrjintänä, vaan esimerkiksi suomalaiset uskonnolliset juhlapyhät voivat hyvin kuulua kalenteriin.
Sakaranaho nosti esille rekisteröidyksi uskontokunnaksi pääsyn vaikeuden Suomessa. Asian ratkaisee patentti- ja rekisterihallituksessa oleva asiantuntijalautakunta. Uusilla uskonnollisilla liikkeillä ei välttämättä ole tarkkaa uskontunnustusta tai oppeja ja niiden voi olla vaikea täyttää kriteerejä. Uuspakanalliselle Karhun kansalle tämä onnistui, kun se ensin määritteli pyhät kirjoituksensa ja rituaalinsa.
– Monet uskonnonvapauteen liittyvät kysymykset ovat globaalilla ja kansallisella tasolla monimutkaisia, kun yhteiskunnat monimuotoistuvat ja moniarvoistuvat, sanoi Sakaranaho.
Seitsemän kansanedustajaa – Eva Biaudet (rkp), Sari Essayah (kd), Anna Kontula (vas), Katri Kulmuni (kesk), Mika Niikko (ps), Pilvi Torsti (sdp) ja Ozan Yanar (vihr) – jatkoi aiheesta paneelissa, jossa käsiteltiin uskonnonvapauden käytännön haasteita.
Biaudet kertoi keskustelleensa taannoin Somaliliiton edustajien kanssa siitä, että suomalaiset eivät ole oikein tottuneet siihen, että uskonto näkyy katukuvassa. Vastaus jäi hänelle mieleen: ”Anteeksi, oletko koskaan kävellyt Aleksanterinkadulla joulukuussa?” Asiat, joihin olemme tottuneet, näyttävät meistä usein vain kulttuurisilta, mutta ulkopuolelta tuleva näkee sen sijaan uskonnon kulttuurin takana.
Essayah kertoi edustavansa tilaisuudessa eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmää, jonka puheenjohtaja hän on. Hänen mukaansa on tärkeää, että myös enemmistön uskonnolliset oikeudet suojataan ja kristilliset juhlapyhät saavat näkyä kouluissa. Kenenkään ei kuitenkaan pidä osallistua niihin vasten tahtoaan ja vähemmistölle on järjestettävä vastaavaa ohjelmaa. Positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden on syytä olla tasapainossa.
Kontula piti oman uskonnon opetusta historiallisten sattuminen summana syntyneenä kummallisuutena, josta pitäisi luopua. Eri uskontojen ja katsomusten tuntemuksen opettamisen tärkeyttä hän ei kiistänyt. Laaja tietämys niistä on hänestä tärkeää yhteiskunnan ja maailman ymmärtämiseksi.
Yanar kannatti etenemistä yhteisen katsomusaineen suuntaan. Hän kertoi olevansa ateisti, joka ei tiedä tarpeeksi kristinuskosta, juutalaisuudesta eikä islamista – ja sama tilanne on liian monella nuorella. Yanar kertoi arvostavansa luterilaisen kirkon työtä köyhien ja turvapaikanhakijoiden auttamisessa. Hän olisi siksi halunnut tukea kirkkoa kannatusjäsenyydellä. Verotusoikeutta hän ei ottaisi kirkolta pois. Muslimeille hän soisi kunnon moskeijan, vaan ei ulkomailta, kuten Bahrainista, tulevilla rahoilla.
Torsti kertoi liittyneensä kirkkoon sen toiminnan vuoksi vuonna 2015. Hänen henkilökohtaista vakaumustaan tämä kannanotto ei kuitenkaan muuttanut. Koulujen opetuksessa pitäisi hänen mielestään myös kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsilla olla oikeus valita halutessaan elämänkatsomustieto.
Kulmuni kertoi luottavansa uskonnonopettajien ammattitaitoon ja korosti sitä, ettei nykyinen uskonnonopetus ole uskonnonharjoitusta. Kyse on siitä, että on järkevää lähteä liikkeelle siitä elämänympäristöstä, jossa lapsi kasvaa ja iän karttuessa tutustua uskontoihin monipuolisemmin.
Niikko oli monissa asioissa omilla linjoillaan. Hän korosti sitä, että kristinuskolla on muista uskonnoista poiketen vain hyviä "evidenssejä", se on saanut vain hyvää aikaan. Ilman sitä yhteiskunta joutuu hänen mukaansa arvotyhjiöön. Vihapuhekeskustelun hän epäili rajaavan ja hiljentävän yhden yhteiskuntaluokan maan alle ja totesi vihapuhetta olevan ”puolin ja toisin”.
Muut olivat selvästi huolissaan yhteiskunnan keskusteluilmapiiristä, jossa Biaudetin mukaan vihapuheen lietsonta on usein suunnitelmallista ja siinä leimataan aina jokin vähemmistöryhmä uhaksi.
Kulmuni korosti sitä, että jokaisella poliitikolla on vastuu käyttämästään retoriikasta. Hän oli huolissaan lisääntyvästä antisemitismistä ja uskonnollisiin yhteisöihin kohdistuvista väkivallanteoista. Essayh totesi olevansa kristitty, mutta muistutti, että kaikkien uskontojen nimissä on tehty vääriä asioita.
– Meidän on pystyttävä osoittamaan arvostusta ihmisille, vaikka olisimmekin eri mieltä. Erilaisille näkemyksille on oltava tilaa ilman, että ketään tarvitsee leimata, sanoi Essayh.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
KD Nuoret vaativat: Jumalan pilkka pois rikoslaista
AjankohtaistaLaki uskonrauhan rikkomisesta suojaa eri uskontojen harjoittajia riittävästi ilman erityismainintaa Jumalan pilkkaamisesta, linjaa KD Nuoret.
