Vauva voi pian saada kuusi nimeä – Vuodenvaihteessa uudistuva laki antaa lisää mahdollisuuksia nimien valintaan
1.1. alkaen vauva voi saada kummankin vanhemman sukunimen, yhdysviivalla tai ilman.

1.1. alkaen vauva voi saada kummankin vanhemman sukunimen, yhdysviivalla tai ilman.

Vauva voi pian saada kuusi nimeä – Vuodenvaihteessa uudistuva laki antaa lisää mahdollisuuksia nimien valintaan

Etunimien maksimimäärä nousee kolmesta neljään ja sukunimiä voi olla kaksi. Uusi laki vaikuttaa myös seurakuntiin.

Varsinkin tuoreiden vanhempien tai avioon aikovien nimipohdintoihin tulee vuoden alusta alkaen uusia vaihtoehtoja, sillä Suomessa astuu voimaan uusi nimilaki 1.1.2019. Nimilainsäädäntöä on haluttu ajanmukaistaa muun muassa kansainvälistymisen ja perherakenteiden muutoksen vuoksi.

Yksi suurimmista uuden lain mukanaan tuomista muutoksista on se, että ihmisellä voi jatkossa olla kaksi sukunimeä, ilman että kyseessä on avioliiton myötä tullut yhdistelmänimi. Lapsi voi siis saada kummankin vanhempansa sukunimen kuten espanjankielisissä maissa. Lapsen sukunimi voi olla joko muotoa Virtanen Lahtinen tai Virtanen-Lahtinen.

– Lasten kaksiosaisia sukunimiä ei ole ennen ollut meillä. Lapsella voi siis nimenkin kautta olla yhteys molempiin vanhempiin, kertoo oikeustieteen emeritusprofessori, nimilautakunnan puheenjohtaja ja joulukuussa ilmestyneen Etunimet, sukunimet ja laki -kirjan (Talentum 2018) kirjoittaja Urpo Kangas.

Nimilain uudistuksen myötä myös avoparit voivat tietyin edellytyksin saada yhteisen sukunimen. Aiemmalta puolisolta saatua sukunimeä ei voi avo- eikä avioliitossa siirtää uudelle puolisolle sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän yhdeksi nimeksi.

Nimilain uudistuksista huolimatta sukunimien suoja säilyy. Se tarkoittaa sitä, ettei mitä tahansa käytössä olevaa sukunimeä voi ottaa itselleen, ellei sille ole erityisiä perusteita, kuten se, että nimi löytyy omasta suvusta. Sen sijaan niin sanottua uudissukunimeä eli nimeä, joka ei ole tällä hetkellä käytössä, voi anoa itselleen.

Nimet kansainvälistyvät

Etunimien kohdalla suurin muutos on se, että niiden enimmäismäärä nousee kolmesta neljään. Kaiken kaikkiaan suomalaisella voi siis olla pian kuusi nimeä. Mahtuuko niin monta nimeä edes passiin tai ajokorttiin?

– Periaatteessa niiden pitäisi mahtua. Mutta mitä enemmän merkkejä, sitä todennäköisemmin voi tulla virheitä jo senkin vuoksi, että viranomaisten tietokannat eivät välttämättä keskustele keskenään eli esimerkiksi jokin erikoismerkki voi jäädä merkitsemättä, Kangas arvioi.

Lapsella voi siis nimenkin kautta olla yhteys molempiin vanhempiin.

Etunimissä luovutaan siitä ajatuksesta, että nimien pitäisi olla kotimaisen nimikäytännön mukaisia, ellei asialle ole kulttuurillisia tai vaikka uskonnollisia perusteita. Jatkossa niin sanotun vierasperäisen nimen voi ottaa itselleen tai antaa lapselleen kuka vaan, kunhan nimi on jo käytössä ainakin viidellä Suomessa asuvalla. Kotimaisuutta ei siis enää määritä kieli tai kulttuuri, vaan nimen esiintyminen maassa.

Nimien sukupuolisidonnaisuus periaatteessa säilyy. Jotkut nimet ovat kuitenkin sekä miesten että naisten käytössä ja tässäkin pätee viiden henkilön sääntö: jos nimi on jo viidellä samaa sukupuolta olevalla, sen voi ottaa käyttöön riippumatta siitä, mielletäänkö nimi yleensä miehen vai naisen nimeksi.

– Esimerkiksi nimi Mohammed on Suomessa käytössä sekä miehillä että naisilla. Arabikulttuurissa nainenkin voi saada sekä isän että isoisän nimen, Urpo Kangas kertoo.

Sukunimi päätettävä avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä

Nimilain muutos vaikuttaa myös seurakuntiin. Kirkollisesti vihittävien sukunimet arvioidaan silloin, kun he teetättävät avioliiton esteiden tutkinnan.

Lapsen nimen ilmoittamiseen on jatkossa enemmän aikaa, kolme kuukautta kahden sijaan. Jos lapsi kastetaan seurakunnan jäseneksi, nimi on ilmoitettava seurakuntaan hyvissä ajoin ennen kastetta. Seurakunnan velvollisuus on tarkastaa nimen lainmukaisuus ja siirtää asia tarvittaessa maistraatille.

Vaikka uusi nimilaki antaa paljon vapautta nimien valintaan, lapsen edun huomioimista edellytetään yhä ja jopa aiempaa enemmän. Nimi ei saa olla sopimaton tai paheksuntaa herättävä, eikä lapsen etu- tai sukunimeä saa muuttaa ilman hänen suostumustaan, jos hän on täyttänyt 12 vuotta. Myös tätä nuoremman lapsen mielipide voidaan huomioida joissakin tapauksissa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi