null Yhtä merkityksellinen kuin Lapsen oikeuksien päivä: Vauvan päivänä kirkko korostaa vauvojen oikeutta osallistua

Kasvatuksen asiantuntijan Tiina Hännisen mukaan 25.9. vietettävällä Vauvan päivälllä viestitetään myös perheille, että vauvoilla on oikeus osallistua kaikkiin seurakuntien tilaisuuksiin.

Kasvatuksen asiantuntijan Tiina Hännisen mukaan 25.9. vietettävällä Vauvan päivälllä viestitetään myös perheille, että vauvoilla on oikeus osallistua kaikkiin seurakuntien tilaisuuksiin.

Ajankohtaista

Yhtä merkityksellinen kuin Lapsen oikeuksien päivä: Vauvan päivänä kirkko korostaa vauvojen oikeutta osallistua

”Vauvaystävällisellä asenteella ja toiminnallamme haluamme vahvistaa toivoa, iloa, uskoa ja armollisuutta keskelle vauvaperheen todellisuutta”, kertoo Espoon seurakuntien kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen.

Espoon seurakuntien kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen, mitä kirkko haluaa nostaa esiin valtakunnallisena Vauvan päivänä 25.9.?

– Haluamme korostaa vauvaystävällistä kirkkoa ja toimintaamme. Tahdomme puolustaa heidän oikeuttaan osallistua kaikkiin seurakuntien tilaisuuksiin. Vauvat saavat tulla ja kuulua. Jokainen on lapsi ainutlaatuinen ja Jumalan luoma ihme.

Miten teemapäivää vietetään Espoon seurakunnissa?

– Vauvan päivä on yhtä tärkeä ja merkityksellisen kuin Lapsen oikeuksien päivä. Teemapäivää juhlitaan koko viikon seurakuntien vauvaryhmissä, vauvamuskareissa sekä perhekerhoissa ja -kahviloissa. Se näkyy myös vahvasti viestinnässä ja somessa.

– Esimerkiksi Olarin seurakunta järjestää silloin muskariopettajan johdolla livemuskarin Facebookin kautta. Tapiolan seurakunta taas pitää tapahtuman Tapiolan asukaspuistossa, jossa kokoonnutaan laulamaan, tanssimaan ja loruttelemaan päivänsankarien kanssa muskariopen ja bändin säestyksellä. Leppävaaran seurakunnalla on kauppakeskus Sellossa tempaus, jossa muun muassa jaetaan junasukkia vauvoille.

Autamme ja tuemme vauvaperheitä ja vanhempien jaksamista arjessa.

Miten vauvaystävällisyys näkyy kirkossa?

– Seurakunnan tilat ovat pääsääntöisesti helposti saavutettavia. Vauvaperheiden helppo tulla sinne, ja ennen kaikkea heidän on hyvä ja turvallinen olla. Monissa tiloissa on vauvalle hoitopaikka ja vaunuille oma tila. Useissa kirkoissa on lapsialue tai lapsinurkka, jossa messun aikana voi vaikka rauhassa imettää vauvaa.

– Vauvaystävällisellä asenteella ja toiminnallamme haluamme vahvistaa toivoa, iloa, uskoa ja armollisuutta keskelle vauvaperheen todellisuutta. Lisäksi pyrimme kuuntelemaan vauvaperheiden tarpeita ja ottamaan ne huomioon työn suunnittelussa ja toteutuksessa. Autamme ja tuemme vauvaperheitä ja vanhempien jaksamista arjessa.

– Useassa Espoon kirkossa tai kappelissa on kastepuu, johon vanhemmat tai koko perhe voi tulla kiinnittämään vauvan nimellä olevan kastelinnun tai kastelehden, silloin kun lapsen nimi luetaan kirkossa kasteen jälkeen.

Mitä Espoon seurakunnat tarjoavat vauvaperheille?

– Meillä on runsaasti vauvaperheille kohdennettua toimintaa ja erilaisia tukipalveluita. Esimerkiksi vauvamuskarit, muskarikahvilat, vauvakirkot, ryhmät ensimmäisen lapsen vanhemmille, perhekerhot ja -kahvilat sekä messut. Lisäksi on erilaisia parisuhdekursseja ja -ryhmiä sekä perheneuvonnan palvelut myös vauvaperheiden käytössä.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.