Kaisu Rauhamaa on työskennellyt Malmin seurakunnassa vuodesta 2001. Sitä ennen hän työskenteli musiikkiopistoissa.
Vuoden kanttori Kaisu Rauhamaa ei tahdo olla musiikillinen tyylipoliisi vaan palvella – ”Ihmisten pitää saada valita sitä musiikkia, joka heitä puhuttelee”
Kaisu Rauhamaa puhuu mieluummin seurakunnan musiikista kuin kirkkomusiikista ja toivoo, että jokainen löytäisi seurakunnasta itselleen sopivaa musiikkia.
Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on valinnut vuoden kanttoriksi Malmin seurakunnan johtavan kanttorin Kaisu Rauhamaan. Valintaperusteina oli muun muassa se, että Rauhamaa on monipuolinen muusikko, joka huomioi työssään kaikenikäiset, ja hän on kehittänyt yhdessä musisoimista ja kirkkomusiikin asemaa seurakunnassa.
Oikeastaan Rauhamaa puhuisi mielummin seurakunnan musiikista kuin kirkkomusiikista, sillä seurakunnassa soi monenlainen musiikki ja muuallakin kuin kirkkorakennuksessa. Musiikin avulla voi tehdä mitä vain ja tavoittaa jotakin sellaista, johon sanat eivät riitä.
– Uskon kieli on usein vaikeaa, sillä olemme tekemisissä mysteerin kanssa. Sanat eivät tavoita kaikkia, eikä niillä voi selittää kaikkea. Musiikki on yksi tapa kokea, se voi avata portin sanojen taakse, Kaisu Rauhamaa sanoo.
Sivunkääntäjä otti kopin tulevaisuudestaan
Kaisu Rauhamaa muistaa yhä hetken, jolloin hän löysi unelma-ammattinsa. Seurakunnan nuorten kuoroon kuulunut lappeenrantalaistyttö oli laulamassa Kauneimmissa joululauluissa, kun seurakunnan kanttori keksi pyytää musiikkiopistossa pianotunneilla käynyttä Kaisua sivunkääntäjäksi.
– Urkujen ääni kuulosti mahtavalta ja kaikki meni hienosti. Tilaisuuden jälkeen urkuri antoi poikakuorolaisille vadelmasuklaapatukat ja heitti yhden myös minulle sanoen, että tuossa sivunkääntäjälle. Silloin minä nappasin kopin tulevaisuudestani.
Kun Rauhamaa käveli kotiin, hänestä tuntui kun jalat eivät olisi koskettaneet maata. Kotona hän ilmoitti ryhtyvänsä kanttoriksi. 1970-luvun Suomessa ei ollut vielä juurikaan naisia kanttoreina, sillä virka oli avautunut naisille vasta 1963.
– Pelkäsin tyrmäystä, mutta kukaan ei nauranut haaveelleni.
Urkumusiikki kuuluu yhä kirkoon, se tuo juhlaa ja pyhyyttä, mutta se voi myös etäännyttää.
Rauhamaa opiskeli Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin linjalla ja valmistui vuonna 1987. Ennen kanttorin virkaa hän työskenteli pitkään Itä-Helsingin ja Keravan musiikkiopistoissa sekä kanteleensoiton että musiikin teorian ja säveltapailun opettajana. Sitten avautui toisenlainen suunta.
– Asuimme silloin Pukinmäessä ja kerran kun vein poikaani kerhoon, lastenohjaaja sanoi, että Pukinmäen alueelle perustetaan kanttorin virka. Ensin ajattelin, että kiva juttu jollekin muulle. Sitten ymmärsin, että jos taivaasta tipahtaa kanttorinvirka lähes minun takapihallani ja minut valitaan nelikymppisenä siihen, vaikka en ole kanttorin virassa ollut, niin ehkä se on niin tarkoitettu.
Kaisu Rauhamaa sanoo olevansa mieluiten ”mahdollistaja, tsemppaaja ja komppaaja”.
”Jos ihmiset toivovat jotakin, heillä on siihen syynsä”
Vuonna 2001 Kaisu Rauhamaa aloitti Malmin seurakunnassa. Kahdessakymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, maailmassa, Suomessa ja Malmilla. Se on näkynyt monin tavoin myös kanttorin työssä. Virret eivät ole enää ihmisille välttämättä tuttuja ja kanttori voi päätyä soittamaan mitä erilaisempia kappaleita.
– Tyylejä on tullut enemmän, ja se näkyy hautaus- ja vihkimusiikkitoiveissa ja jumalanpalvelusmusiikissa. Klassisella musiikilla on yhä asemansa, mutta monelle tämän alueen ihmiselle se ei ole sitä musiikkia, mitä he kuuntelevat.
– Urkumusiikki kuuluu yhä kirkoon, se tuo juhlaa ja pyhyyttä, mutta se voi myös etäännyttää, Rauhamaa pohtii.
Rauhamaa ei tahdo toimia musiikillisena tyylipoliisina vaan ajattelee, että hän on palvelutehtävässä. Jos taidot riittävät, nuotit löytyvät ja kappaleen voi soittaa uruilla tai pianolla, hän soittaa.
– Ihmisten pitää saada valita sitä musiikkia, joka heitä puhuttelee. Jos he jotakin toivovat, heillä on siihen syynsä.
Rauhamaa on huomannut, että ihmiset kyllä ymmärtävät, mikä sopii tilaisuuteen ja paikkaan. Kaiken lisäksi moni musiikkiin liittyy paljon tottumiskysymyksiä: esimerkiksi klassiset häämarssit, prinsessaruususet ja mendelssohnit ovat alun perin näytelmämusiikkia. Eivät ne oikeastaan eroa siitä, jos joku haluaa astella alttarille Jurassic Park -elokuvan tunnusmusiikin säestyksellä.
Mahdollisuuksia omanlaiselle musiikille
Johtavana kanttorina Kaisu Rauhamaa tekee myös hallinnollista työtä, suunnittelee ja organisoi. Hän on myös perustanut Kanneltajat-kanteleensoittoryhmän aikuisille ja päässyt siten hyödyntämään yhtä hänelle rakasta instrumenttia.
– Siinä ryhmässä ihmiset saavat olla mukana niillä taidoilla kun heillä on. Jotkut soittavat paria sointua, jotkut enemmän.
Haluaisin, että olisimme menossa siihen suuntaan, että jokainen löytäisi seurakunnan musiikista jotakin itselleen sopivaa.
Matalan kynnyksen yhdessä laulaminen ja soittaminen sekä tavoitteellisempi ja kunnianhimoisempi musisointi saisivat Rauhamaan mukaan elää seurakunnassa rinta rinnan.
– Haluaisin, että olisimme menossa siihen suuntaan, että jokainen löytäisi seurakunnan musiikista jotakin itselleen sopivaa. Sen ei aina tarvitse olla pitkäaikaisia juttuja, ne voivat olla myös projekteja. Meillä on syksyllä tulossa djembe-rumpupäivää, open mic -tapahtumaa, yhteislaulua. Kirkkomusiikin päivänä kaikki saavat tulla kokeilemaan urkuja.
Eniten omaksi jutukseen Rauhamaa kokee mahdollisuuksien luomisen ja säestämisen.
– Haluan olla mahdollistaja, tsemppaaja ja komppaaja.
Seurakunnan pitäisi olla ympäristö, jossa voi levätä tai virkistäytyä musiikin parissa. Kun ihminen saa kuulla häntä puhuttelevaa musiikkia, hän voi kokea tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi muutoinkin.
– Armossakin on kyse hyväksynnästä, siitä että kelpaat juuri sellaisena kuin olet.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaisa Näreranta ja Antti Pylkkänen vihitään Musiikkitalossa – häämarssi kajahtaa upouusista huippu-uruista
Ajankohtaista Hyvä elämäLempi syttyi parin yhteisellä työpaikalla Musiikkitalossa.
.jpg)
.jpg)