null Yksinhuoltajallekin tuli joulu – Rakenna joulupuu -keräys auttaa jälleen vähävaraisia pääkaupunkiseudulla

Ajankohtaista

Yksinhuoltajallekin tuli joulu – Rakenna joulupuu -keräys auttaa jälleen vähävaraisia pääkaupunkiseudulla

Keräykseen osallistuva voi antaa seurakunnan diakoniatyön kautta lahjakortin kauppaan vaikkapa perheen tai vanhuksen jouluateriaa varten.

Perheen taloudellinen tilanne huolestutti kahden lapsen yksinhuoltajaa Jenny Isbergiä viime joulun alla. Hän oli työtön, ja tiedossa oli laskuja ja maksuja. Ennen joulua tulisivat vain lapsilisät.

– Ei olisi ollut rahaa järjestää perinteistä jouluateriaa ja lahjoja lapsille. Ja joulun jälkeenkin pitää elää, toteaa Isberg.

Hän meni kertomaan tilanteestaan diakoniatyöntekijälle Myllypuron kirkolle.

– Minulle myönnettiin avustus. Sain lahjakortin, joka kävi ruokakauppaan. Se on tosi viisas lahja. Sain sitten ostettua myös lahjat lapsille, muistelee Isberg.

Hän huomauttaa, ettei hänellä ole tapana hakea etuuksia, jos ei välttämättä tarvitse.

Isberg tapasi tuolloin Herttoniemen seurakunnan diakoniatyöntekijän Kristian Pestin.

– Meillä keräys toteutetaan lahjakorteilla. Lahjakortin voi osoittaa Prismaan, lelukauppaan tai minne nyt sitten kukin lahjoittaja haluaakin. Suurin osa lahjoittajista on yksityishenkilöitä. Lahjoituksia ovat tehneet myös Lionsit ja K-Supermarket Hertta, Pesti selvittää.

Lahjakortteja on tänä vuonna tuotu ennen kuin seurakunta oli kertonut mitään koko keräyksestä.

– Monilla on aivan ihmeellinen halu auttaa, hämmästelee Kristian Pesti.

Viime vuonna keräys tuotti Herttoniemessä 5354 euroa. Lahjakortteja jaettiin 104.

– Diakoniatyö jakaa lahjakortit eniten apua tarvitseville. Kaupungin sosiaalitoimi tietää keräyksestä ja voi neuvoa perheitä ottamaan yhteyttä seurakuntaan, Pesti toteaa.

Monilla on aivan ihmeellinen halu auttaa. - diakoniatyöntekijä Kristian Pesti

Rakenna joulupuu -keräys on toteutettu Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan seurakuntien yhteistyönä useiden vuosien ajan.

– Eri seurakunnissa keräys voi olla erimuotoinen. Suuntauksena näyttäisi olevan siirtyminen tavaralahjoista lahjakortteihin. Silloin selvitään vähemmällä hallinnoimisella. Alueen väestörakenteesta riippuu, onko lahjan saajissa enemmän lapsiperheitä vai vanhuksia, arvioi koordinaattori Kristiina Vähäkangas.

Lahjan tai lahjakortin suositushinta on 20–50 euroa.

Tätä nykyä Jenny Isberg tekee töitä työmarkkinatuella työllistettynä vanhusten parissa. Määräaikaisen työn jälkeen hän uskoo jatkavansa jossain työssä tai koulutuksessa.

– Elämä menee niin kuin kuuluukin, kun lapsilla on omat hommansa, eskari ja päiväkoti, ja äiti käy töissä. Arki ja rutiinit toimivat. Rahatilanteeni ei silti ole juuri sen parempi kuin vuosi sitten. Monista töistä hankkii niin vähän, että sillä on vaikea selvitä.

Isberg odottaa joululta paljon.

– Tärkeintä eivät ole lahjat, vaan yhdessäolo ja jouluaterian syöminen. Äitini ja siskoni tulevat meille. Käymme joulukirkossa ja muistamme edesmenneitä. Lapset lähtevät haudoille tonttulakit päässä. Taskulamppujen kanssa se on oikein seikkailu­retki.

Rakenna joulupuu keräyksessä voi jakaa jouluiloa ja yllättää perheen, lapsen tai yksinelävän vanhuksen joululahjalla. Lisätietoja:

Rakenna joulupuu -keräys Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Espoolaiskaksikko on vienyt apua Viroon jo satoja autokuormallisia – vaatteiden lisäksi toivotaan puurojauhoja ja kroonikkovaippoja

Ajankohtaista

Tallinnan modernien kerrostalojen takana avautuu köyhä maa, jossa on pulaa kaikesta. Espoolaiset Kari Roine ja Rauha Väisänen ovat 20 vuoden ajan vieneet suomalaisten lahjoittamaa apua esimerkiksi virolaisiin seurakuntiin, hoivakotiin ja sosiaalikeskukseen.








Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.