Espoonlahden seurakunta, Myllypuron elintarvikeapu ja Vantaan yhteinen pöytä ovat osa pääkaupunkiseudun elintarvikeapua. Ruokajonoja on vain harvassa paikassa ja esimerkiksi Myllypurossa ne ovat lyhentyneet, kun toimintamallia muutettiin.
Yli tuhat toimijaa jakaa ruoka-apua Suomessa – sisäministeri Maria Ohisalon mukaan on tärkeää vähentää köyhyyteen liittyvää häpeää
Ruoka-avun jakaminen tuli jäädäkseen, mutta vasta nyt ruoka-avun toimijat ovat virittelemässä yhteistyötä. Köyhyyttä ei kuitenkaan poisteta pelkillä ruokakasseilla.
Ruoka-apu ei jäänyt 1990-luvun lamavuosien ilmiöksi, vaan siitä on tullut pysyvä osa yhteiskuntaa. Vasta nyt ruoka-avun toimijat ovat verkostoitumassa kunnolla keskenään ja löytämässä yhteistyön voiman. Helsingin Seurakuntien talossa järjestettiin torstaina 12.9. seminaari ”Ruoka-apu nyt ja tulevaisuudessa”. Paikalla oli noin sata asiasta kiinnostunutta.
– Ismo Valkoniemen vuonna 2018 tekemän raportin mukaan Suomessa on noin tuhat ruoka-avun toimijaa. Kun olen ihmisiä eri puolilla maata kuullut, niin sanon, että tuo on vähimmäismäärä. Todellinen luku on suurempi, arvioi projektipäällikkö Reetta Nick Osallistava yhteisö -hankkeesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella toimivaa kolmevuotista hanketta hallinnoi Kirkkopalvelut. Hankkeen tavoitteena on muun muassa lisätä ruoka-avussa mukana olevien hyvin erilaisten toimijoiden keskinäistä yhteistyötä ja tukea paikallisia koulutuksia.
Vuodenvaihteessa hanke avaa myös uuden Ruoka-apu.fi -verkkosivuston. Sinne on tarkoitus koota kaikki paikat, joista ruoka-apua Suomessa saa. Toimijoita on Nickin mukaan monenlaisia ja hyvin harvassa paikassa ruokaa enää konkreettisesti jonotetaan.
Julkisuudessa leipäjonoja ovat symboloimassa usein Myllypuron elintarvikeapu ja Hurstin ruokajakelu, joissa käy joka viikko tuhansia ihmisiä. Vantaan Yhteisessä pöydässä ruoka-avusta ja yhteisöruokailuista on luotu hajautettu malli, josta muut kaupungit hakevat oppia. Helsingissä uutta etsitään nyt kaupungin, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä.
Kun elintarvikeapuun, yhteisöllisyyteen ja hävikkiruokaan liittyvää toimintaa on lähes joka paikkakunnalla, niin joukossa on monenlaisia tilaisuuksia, joissa saa ilmaista ruokaa ilman, että käytetään sanaa ruoka-apu.
– Vaikka yksi ja sama malli ei sovi kaikkialle Suomeen, yhteistyöstä on kaikille hyötyä, Nick sanoo.
Hän lisää, että ruoka-avun lisäksi on tärkeää pohtia rakenteellisia kysymyksiä, vaikuttaa huono-osaisuuden syihin yhteiskunnassa, auttaa ihmisiä palvelujen piiriin ja elämässä eteenpäin.
Syrjäytyminen on suurin turvallisuusuhka
Tilaisuuden avasi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr), jonka väitöskirja käsitteli leipäjonoja, koettua hyvinvointia ja huono-osaisuutta.
Ohisalo totesi seminaarissa, että eriarvoisuus ja köyhyys liittyvät vahvasti siihen, mitä sisäministeriössä tehdään. Monet pelastustoimen, ensihoitohenkilökunnan ja poliisin asiakkaista ovat ihmisiä, joilla on jo pitkään mennyt huonosti.
– Sisäisen turvallisuuden suurin uhka on syrjäytyminen. Jos ihmiset jäävät yhteiskunnan marginaaliin, se on huolestuttavaa myös yhteiskuntarauhan kannalta, Ohisalo toteaa.
Ohisalon mukaan taloudellinen tilanne ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa ihmisen kokemaan hyvinvointiin. Köyhyydessä ja eriarvoisuudessa on kyse erilaisista puutteista, jotka vaikuttavat toisiinsa. Jos ihmiselle jää välttämättömien menojen jälkeen käteen sata euroa, se voi riittää, vaikka eläminen onkin niukkaa. Jos ihmisellä on sairauksia ja hän on pahasti velkaantunut, tilanne on toinen.
Jos ihmiset jäävät yhteiskunnan marginaaliin, se on huolestuttavaa myös yhteiskuntarauhan kannalta.
– sisäministeri Maria Ohisalo
Kun esimerkiksi yksinelävien määrä on 20 vuodessa kasvanut 573 000:sta noin miljoonaan, tässä joukossa on paljon myös niitä, joiden elämänlaatua laskee yksinäisyys. Sosiaaliryhmien väliset erot näkyvät sairastavuudessa ja kuolleisuudessa. Kolmannen sektorin antamaan täydentävään apuun turvautuu yhteiskunnan perusturvan lisäksi 100 000 – 200 000 suomalaista. Noin 100 000 elää monenlaisin mittarein erittäin vaikeassa elämäntilanteessa.
– Sitä kukaan ei nyt tarkasti tiedä, paljonko ihmisiä ruoka-avussa käy, sanoo Ohisalo.
Ohisalon tutkimuksen mukaan leipäjonoissa ja ruoka-avussa kävijöistä oli monin eri tavoin huono-osaisia noin 41,5 prosenttia. Tässä joukossa on työttömiä, asunnottomia, tukiasunnoissa asuvia ja viimesijaisen sosiaaliturvan varassa eläviä. Monilla ruoka-apua hakevilla opiskelijoilla ja perheellisillä on lähinnä talousongelmia. Heitä on noin kolmannes. Lisäksi ruoka-apua käy hakemassa pienituloisia eläkeläisiä. Peräti noin kymmenen prosenttia on pienituloisia työssäkäyviä.
– Vielä huonommassa asemassa kuin ruoka-avun asiakkaat ovat terveysneuvontapisteissä käyvät päihdeongelmaiset. Ja sellaiset ihmiset, jotka eivät pääse kotoaan liikkumaan tai muuten löydä tietään edes ruoka-avun piiriin, Ohisalo huomauttaa.
Kun hyvinvointivaltion pohja on vuotanut ja perusturvan taso jäänyt riittämättömäksi, ruoka-avusta on tullut suomalaisessa yhteiskunnassa pysyvä ilmiö.
– Vastuuta asioista on siirretty järjestöille ja seurakunnille.
Jos tavoitteena on poistaa nälän lisäksi köyhyyttä, siihen ei hänen mukaansa riitä pelkkä ruokakassi. Jo aikaisemmassa vaiheessa, ennen kuin ihminen päätyy ruoka-apuun, pitäisi tehdä enemmän.
Ruoka-avussa taas on tärkeää ihmisten oma toimijuus ja se, että tarjotaan reittejä pois köyhyydestä.
Hämeenkylässä kaikki sopivat samaan pöytään
Maria Ohisalon mielestä yhteiskunnassa köyhyyteen liitetyn stigman vähentäminen on tärkeää. Ministeriltä kysyttiin, pitäisikö Suomessa olla pienituloisille suunnattuja sosiaalisia marketteja, kuten monessa Euroopan maassa. Ohisalon mukaan osana ruoka-avun kokonaisuutta asiaa voi pohtia.
– Toisaalta ajattelen, että meidän ei pidä rakentaa erikseen köyhien kuplia. Yhteiskunnan sosiaalinen koheesio, yhteenkuuluvuus, rakentuu siitä, että liikumme samoissa piireissä ja kohtaamme toisiamme. On parempi, että pienituloinen käy samassa S-marketissa kuin muutkin, toteaa Ohisalo.
Hän mainitsi myös, että diakonian antama lahjakortti tukee tätä ajatusta paremmin kuin erillinen kauppa.
Hämeenkylän seurakunnan keskiviikkoinen ruokailu on yksi Vantaan yhteisen pöydän ruokapaikoista. Seurakunnan pappi Matti Hyryn mukaan Ohisalon mainitsemaa häpeän leimaa vältetään sillä, että ruokailu on kaikille avoin, eikä sinne tulijan tarvitse olla diakonian asiakas.
– Se ole diakoniaruokailu, vaikka toki toiminnassa on diakoninen kärki. Joillekin ihmisille on ollut iso kynnys tulla kirkkoon. Heitä olemme käyneet jopa hakemassa. Toiselle kynnys on voinut tulla siitä, ettei ole syönyt toisten ihmisten kanssa missään yhdessä vuosikausiin. Joku on ajatellut olevansa liian hyväosainen. Olemme tietoisesti pyrkineet siihen, että hyvin monenlaiset ihmiset voivat istua konkreettisesti yhteiseen pöytään. Hyvin tässä on myös onnistuttu, Hyry kertoo.
Viime vuonna Yhteisen pöydän lounaita järjestettiin Hämeenkylän kirkolla 34 kertaa. Osallistujia oli keskimäärin 170. Tänä vuonna heitä on ollut 197. Lounas ei maksa mitään ja mukaan saa vielä tarvittaessa ruokakassin, joita jaettiin viime vuonna 3 670 kappaletta. Vapaaehtoisia on 20. Myös paikallisen yläkoulun oppilaita on ollut ruokaa tekemässä.
Seurakunta maksaa emännän palkan ja osan ruuasta, joten kulut ovat seurakunnalle vain noin 1,50 euroa/annos.
– Jos haluaa, voi jäädä ruoan jälkeen ehtoollishartauteen. Jo noin 30 ihmistä jää, Hyry mainitsee.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uusi kansalaisaloite haluaa puolittaa köyhyyden – soteuudistus voi tarjota siihen mahdollisuuden
AjankohtaistaSuomessa oli 873 000 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevaa vuonna 2019.
.jpg)