Sivut, joissa tagi elokuvat .

  1. Suomen ensimmäinen riparielokuva on nyt purkissa, mutta ensin piti häätää kyy kappelista

    Eden kuvattiin alkukesästä Espoon seurakuntien kurssikeskuksessa Kirkkonummella. Teattereihin elokuva on tulossa...

    18.07.2019

  2. Oman elämän paineita paetaan nyt maailmanlopun meininkiin – dystopiat tarjoavat todellisuuttakin synkempää maailmaa

    Jopa ahdistava dystopia tuntuu monille helpommalta kohdata kuin todelliset uhat.

    16.07.2019

  3. Dome Karukoski ja hänen ohjaamansa uutuuselokuvan J.R.R. Tolkien elivät haastavan lapsuuden

    Suomalaisohjaajalle produktio oli unelmien täyttymys – ja kurkistus kipeään menneisyyteen.

    05.06.2019

  4. Kuinka vantaalainen olet, teatteripäällikkö Ilkka Rauhala? ”Tikkurilasta on vaikea keksiä huonoja puolia”

    Ilkka Rauhalan mukaan elokuvateatterissa työskentelevän pitää osata paistaa hyvää popparia.

    04.04.2019

  5. Tämä kolahti: Huijaripoika palaa kotiin Ihmisen osa -elokuvassa

    Kari Hotakaisen romaaniin perustuva elokuva kuvaa hauskasti ja koskettavasti Malmikunnaksen perhettä ja sitä,...

    20.12.2018

  6. Miksi James Bond ei koskaan kuole ja maailmanloppu tulee yhä uudelleen? Uskonnontutkijat vastaavat

    Luulitko eläväsi maallistunutta arkea, jossa uskonnolliselle ajattelulle ei ole tilaa? Luulit väärin. Teologian...

    12.11.2018

  7. Zombi on symboli kaikelle, mikä pelottaa – muinaiset keltit uskoivat vainajahenkien lähtevän liikkeelle halloweenina

    Popkulttuuriin zombit laahustivat viisikymmentä vuotta sitten. George A. Romeron klassikkoelokuva Elävien...

    25.10.2018

  8. Tämä kolahti: Teiniraskaudesta kertova Hölmö nuori sydän mykistää aitoudellaan

    Selma Vilhusen ohjaamassa elokuvassa liikutaan lähiönuorten monikulttuurisessa maailmassa, jossa esiintyy...

    11.10.2018

  9. Haluatko mennä elokuvallisesti naimisiin? Espoossa se onnistuu

    Hääväki saa käyttöönsä elokuvasalin ja yksityisen leffanäytöksen. Isossa Omenassa vietetään myös muita häitä...

    01.10.2018

  10. Hallamaa: Elokuvissa hyvä ja paha ovat selkeitä, mutta elämä ei ole elokuvaa

    Elokuvissa salaiset haaveet toteutuvat. Ongelmat etäännytetään ja yhteiset normit eivät koske sankarihyviksiä....

    18.09.2018

  11. Tämä kolahti: Jasper Pääkkösen murhaava katse BlacKkKlansmanissa tulee uniin – Suomessakin tehdään jälleen natsitervehdyksiä

    Mikä yhdistää Spike Leen uutuuselokuvaa BlacKkKlansmania ja afrikkalaisesta Burundista pienen pojan silmin...

    07.09.2018

  12. Pelipöytäpuhetta-podcast: Huumori on oivallinen keino osoittaa ihmisen tolkuton pöljyys

    "Minun Jumalani on humoristinen kaveri", sanoo näyttelijä Ilkka Heiskanen, joka pohtii Pelipöytäpuhetta-podcastin...

    06.06.2018

  13. Tämä kolahti: Kulttuurikaveri repii irti sohvapoimuista maailmaa maistamaan

    Voi, kuinka helposti sitä soljahtaa digiviihteen luuppiin ja kuolettaa koko kulttuurinnälkänsä pyörittämällä...

    11.04.2018

  14. Black Panther -elokuva kolahti kovaa mustien kirkoissa Yhdysvalloissa

    Jotkut seurakunnat ovat järjestäneet supersankarielokuvaa varten omia näytöksiä. Elokuvan on nähty edustavan...

    10.04.2018

  15. Tämä kolahti: Nyhtökaurayrittäjä Maija Itkonen synnyttää kiireen keskelle kaksoset Virpi Suutarin dokumenttielokuvassa yrittäjistä

    Dokumentin tivolinpyörittäjä ja nyhtökaurayrittäjät osoittavat, miten paljon rohkeutta ja riskinottoa yrityksen...

    20.03.2018

  16. Kongosta Korsoon – Charles Nyakarashi pyrki pakolaisleiriltä Kanadaan, mutta löysi itsensä Suomesta

    Ei tietä kotiin -dokumentin päähenkilö Charles Nyakarashi ohjaa futisjunnuja Vantaalla. Isä kuoli pakolaisleirillä...

    12.03.2018

  17. Arvio: Magdalan Maria saa uuden mahdollisuuden

    Uusi elokuva kertoo Jeesuksen lähimpiin oppilaisiin kuuluneen naisen tarinan.

    09.03.2018

  18. Tämä kolahti: Veljeni vartija kertoo supertähti Cheekistä ihmisenä

    JP Siilin elokuva onnistuu pääsemään räppäri Cheekin julkisuuskuvan taakse. Veljeni vartija on samalla koskettava...

    30.01.2018