Sivut, joissa tagi espoon tuomiokirkko .

  1. Mitä tapahtuu, kun muskariopet lyövät fiksut päänsä yhteen? Syntyy joulukonsertti, joka vetää kirkon täyteen lapsia

    Ihmeellinen yö -konserteissa viihtyvät myös perheen pienimmät. Tarina kertoo, mitä tapahtuu, kun lammas lähtee...

    05.12.2019

  2. Tässä tapahtumassa saa laulaa synnistä ja kuolemasta – Kanttori Petri Koivusalo haluaa järkyttää ja lohduttaa

    Espoon tuomiokirkossa järjestetään jo kolmas Synkkien virsien ilta, jossa veisataan voimalla vaikeista asioista.

    15.11.2019

  3. Harras hetki: Laulaja Tuukka Haapaniemen täydellisessä hiljentymisessä soisi sello

    Club for Five -yhtyeen basso ammentaa hyvän olonsa luonnosta ja musiikista.

    10.09.2019

  4. Ilona Gill haluaa koskettaa lauluillaan − musiikkia ja kansainvälistä tunnelmaa luvassa helluntaijuhlassa Espoossa

    Espoolainen nuori laulajatähti Ilona Gill nauttii saadessaan esiintyä kirkoissa. Helluntaina hän laulaa Espoon...

    06.06.2019

  5. Hannu Holma haluaa saada suomalaiset liikkeelle – reitti voi kulkea vaikka kirkosta kirkkoon

    Laulaja Hannu Holma ideoi Agricola-kävelyn, joka alkaa Mikael Agricolan synnyinpitäjästä Pernajasta ja päättyy...

    26.04.2019

  6. Vanhan Kuninkaantien varrelta löytyy kirkkoja, joissa voi edelleen aistia keskiajan – poimimme kolme tärppiä pk-seudulta

    Kuninkaantie oli keskiajalla kansainvälinen valtaväylä, joka Suomessa kulki Turusta Viipuriin. Sen varrella on...

    26.04.2019

  7. Katso kuvat: Kaisamari Hintikka vihittiin Espoon piispaksi

    Teologian tohtori Kaisamari Hintikka vihittiin piispaksi sunnuntaiaamuna Espoon tuomiokirkossa...

    10.02.2019

  8. Synkkien virsien yhteislauluilta syntyi kanttorin päähänpinttymästä – jämeriä virsiä paahdetaan kirkon penkissä tunti ja sitten lähdetään kotiin

    Elämän ikiaikaiset tosiasiat, kuten kuolema ja kärsimys, ovat pääosassa tummansävyisessä yhteislauluillassa...

    15.11.2018

  9. Ihmiset tarvitsevat enkeleitä, ja siksi pääkaupunkiseudun kirkot ovat niitä täynnä

    Paavalinkirkossa voi sytyttää kynttilän suojelusenkelin eteen ja Korson kirkon muistolehtoon on tuotu yli sata...

    26.09.2018

  10. Tämä kolahti: Sulosäveliä kivikirkossa

    Kesäinen kirkkokonsertti ravitsee sielua. Samalla voi oppia uutta musiikista.

    10.08.2018

  11. Tämä kolahti: sulosäveliä kivikirkossa

    Kesäinen kirkkokonsertti ravitsee sielua. Samalla voi oppia uutta musiikista.

    10.08.2018

  12. Urkuyö ja Aaria tuo estradille sekä nuoria lupauksia että kokeneita tähtiä

    Suuria kirkkomusiikkiteoksia, kansainvälisiä vieraita ja kuoroja. Niistä koostuu kolme kuukautta kestävä Urkuyö ja...

    30.05.2018

  13. Pääsiäisyönä Espoon tuomiokirkossa patarummut kumisevat ja urut pauhaavat iloa

    Espoon tuomiokirkossa eletään pääsiäisen tapahtumat Getsemanesta Golgatalle tummissa sävyissä. Pääsiäisyön...

    27.03.2018

  14. Pääkaupunkiseudun lempikirkko löydetty! ‒ K&k:n äänestyksen voitti "vanha, kaunis ja tunnelmallinen" Pyhän Laurin kirkko

    Kirkko ja kaupungin lempikirkkoäänestyksen voitti selvin numeroin Vantaalla sijaitseva Pyhän Laurin kirkko. Se,...

    05.02.2018

  15. Maria Ylipää laulaa timpurin muijasta pääkaupunkiseudun kirkoissa

    UMOn ja Ylipään repertuaariin kuuluvat myös perinteiset joululaulut.

    04.12.2017

  16. Karttasovellus opastaa ralliautoilijan ja arkkipiispan haudalle Espoossa

    Kännykkään ladattava karttasovellus kertoo Espoon tuomiokirkkoa ympäröivällä hautausmaalla sijaitsevien...

    10.10.2017

— Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 60