Sivut, joissa tagi hallamaa .

  1. Hallamaa: Paha ei tule aina ulkopuolelta

    Hyväksikäyttöön on vaikea puuttua niin kauan kuin luulemme, ettei se voi tapahtua ihan lähellä.

    02.04.2019

  2. Hallamaa: Yksin jäämisen kauhu ylittää oikeassa olemisen nautinnon

    Kumpaan suuntaan maapallo pyörii? 11-vuotiaana annettu vastaus tulee mieleen edelleen.

    19.03.2019

  3. Hallamaa: Hyvä maine syntyy hitaasti ja voi kadota hetkessä

    Uskottavuuden rapautuminen on erityinen ongelma kirkolle, jonka toiminta perustuu yleviin arvoihin ja moraaliin.

    19.02.2019

  4. Hallamaa: Uutiset kertovat nyt heistä, joiden ääntä emme ole kuulleet

    Kuulematta jääneet äänet purkautuvat ilmoille ennemmin tai myöhemmin. Sen osoittavat brexit, Ranskan keltaliivit ja...

    05.02.2019

  5. Hallamaa: Vaivattomalta tuntuva, mutta äärimmäisen vaikea toteuttaa

    Vuoden alussa moni meistä aloittaa elintaparemontin – jälleen. Alkuinnostuksen jälkeen kysyn, onko muutos todella...

    08.01.2019

  6. Hallamaa: Seimen äärelle sopivat myös härkäpäät ja laumasielut

    Seimen ääreen ei kutsuttu ylväitä kotkia tai rohkeita leijonia, vaan sitä ympäröi arkisempi näky.

    11.12.2018

  7. Hallamaa: Sekä tuomiosunnuntaihin että adventtiin liittyy toivo

    Opetus viimeisestä tuomiosta sisältää ajatuksen siitä, että totuus voittaa.

    27.11.2018

  8. Hallamaa: Onnellisuus lähtee asenteesta – mutta ei pelkästään

    Ennen sanottiin, että pessimisti ei pety. Nykyään moni uskoo positiivisen psykologian voimaan.

    30.10.2018

  9. Hallamaa: Onko yhden ihmisen ilmastovalinnoilla väliä? On!

    Yhdestä tulee hetkessä monta, kun jokainen tunnustaa vastuunsa ja ryhtyy toimeen.

    16.10.2018