Sivut, joissa tagi iso-britannia .

  1. ”Usko ei milloinkaan saisi keskittyä vain siihen, mitä minä haluan”, sanoo islamintutkija Mona Siddiqui

    Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin Jane ja Aatos Erkko -professorina uusinta kirjaansa valmisteleva Mona...

    12.01.2023

  2. Vanhat harput kiinnostavat taas: Helsingissä niistä saa nauttia jopa kahdessa konsertissa

    Aikojen alussa ensimmäisinä harppuina toimivat jousipyssyt. Kun soitin otettiin keskiajalla käyttöön Euroopassa, oli...

    04.10.2022

  3. Kuula: Englannin kuninkaan sijaan uskon puolustajan arvonimi kuuluisi näille kahdelle henkilölle

    Moni meistä ei tiedä olevansa tärkeä ”uskon puolustaja” toiselle ihmiselle.

    12.09.2022

  4. Kirkonkellot kautta Ison-Britannian soivat vaimennettuina kuningattaren muistoksi – Elisabet II oli myös anglikaanikirkon pää ja vakaumuksellinen kristitty

    Kirkon ja kuningashuoneen yhteys on aina ollut tiivis, mutta Elisabetin 70-vuotisen kauden aikana kyse oli paljon...

    09.09.2022

  5. Myös anglikaaninen kirkko juhlii 70 vuotta vallassa ollutta kuningatarta – Elisabet II:n ja kirkon suhde on tiivis, mutta juhlajumalanpalvelukseensa kuningatar ei pääse

    Kun Elisabet II:n kruunaisia vietettiin vuonna 1953, hänet voideltiin öljyllä kuin Vanhan testamentin kuninkaat...

    03.06.2022

  6. Kun sielu tarvitsee hoitoa, sitä saa suomalaiselta papilta maailmallakin – ”Vieraassa maassa asuminen voi aktivoida pohjatonta yksinäisyyden tunnetta”

    Suomalaisen papin puheille pääsee erityisen hyvin Euroopassa. Lontoossa voi tavata Marjaana Härkösen, Berliinissä...

    13.01.2022

  7. Prinssi Philip haudataan hänelle rakkaaseen Pyhän Yrjön kappeliin – kappelin pappi oli prinssin hyvä ystävä

    Edinburghin herttuan, prinssi Philipin hautajaisia vietetään lauantaina 17.4. läheisten kesken pienellä joukolla....

    16.04.2021

  8. Ulkosuomalaiset etsivät Lontoon merimieskirkosta tukea brexit- ja koronahuoliin – ”Äidinkielellä puhutulla lämpimällä puhelulla voi olla valtava merkitys”

    Britanniassa oleskelevat suomalaiset ovat saaneet Lontoon merimieskirkosta joulun aikana apua yllättäviin...

    31.12.2020

  9. Kuula: Huippuhieno Crown-sarja osoittaa, että etuoikeutetut kuninkaalliset ovat turha joukko

    Sarja ei tee rojalistiksi. Erityisesti tökkii siirtomaavallan kuvaus.

    23.11.2020

  10. Leikola jeesustelee: Euroopan Tinderissä on pelisääntönsä – Mitä Jeesus tekisi Brexitin suhteen?

    Identiteetti perustuu hämmästyttävän usein pienen mutta pippurisen meikäläisen yhdyskunnan pärjäämiseen...

    28.03.2019

  11. Radikalismia vastaan taistelevan Saleha Jafferin ykkösneuvo muslimivanhemmille: Ystävystykää lastenne kanssa, kun he ovat pieniä

    Brittiläisen muslimiaktivistin mukaan ääriajattelu voi viedä mukanaan nopeasti. Irtautuminen on paljon hitaampaa.

    23.03.2018

  12. Aikapankit ovat jakamistaloutta, mutta niissä ei liiku raha

    Seitsemän vuotta toiminut Stadin aikapankki on vapaamuotoinen verkosto, jossa voi vaihtaa palveluksia. Aikapankissa...

    26.01.2017

  13. Merimieskirkko on kuin pala kotimaata

    Lontoon merimieskirkossa vaalitaan suomalaisuutta, mutta merta siinä on vain nimeksi.

    13.07.2015