Sivut, joissa tagi koulut .

  1. Kolumni: Kirje kouluampumista suunnitelleelle ystävälleni

    Ensimmäinen ajatukseni oli, että sinä sitten kumminkin onnistuit, Hilkka Olkinuora kirjoittaa.

    09.04.2024

  2. Espoon seurakunnilta miljoona euroa 4.–5.-luokkalaisten sosiaalisten taitojen vahvistamiseen

    Ennalta ehkäisevä työ Espoon alakouluissa voi käynnistyä elokuussa 2024. Hankkeeseen palkataan viisi työntekijää.

    04.04.2024

  3. Ampumavälikohtaus vantaalaiskoulussa järkyttää – Tikkurilan kirkossa mahdollisuus keskusteluun ja hiljentymiseen

    Myös Helsingin tuomiokirkossa järjestetään rukoushetki tapahtuman johdosta.

    02.04.2024

  4. Kevään abi Frida Nummi kirjoittaa uskonnon: ”Uskonnon kursseilla olen oppinut ajattelemaan suuremman kaavan kautta”

    Vantaalaisesta Frida Nummista on ollut kiehtovaa huomata, kuinka laajasti uskonnot ovat vaikuttaneet kulttuuriin,...

    20.03.2024

  5. Seurakuntien iltapäiväkerhoissa tasapainoillaan tunnustuksettomuuden periaatteen kanssa – osa seurakunnista tahtoo keskittyä toimintaan, jossa uskonto saa näkyä

    Rekolan seurakunta Vantaalla päätti hiljattain luopua iltapäiväkerhostaan ja suunnata resurssit toisin.

    19.03.2024

  6. ”Ihan kuin olisin syntynyt uudelleen” – Noora Suikkari löysi lukiosta vihdoin samanhenkisiä kavereita peruskoulun kestäneen kiusaamisen jälkeen

    Yhteisvastuukeräys auttaa tänä vuonna nuoria, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa menettää...

    31.01.2024

  7. ”Ei yksinäisestä ihmisestä huolestuminen ole koskaan turhaa” – Vuosaaren lukion tutorit Alina Kentz ja Minea Sandberg pyrkivät vähentämään yksinäisyyttä 

    Moni nuori kokee yksinäisyyttä ja sosiaalista ahdistusta, mutta siitä voi olla vaikea puhua varsinkaan omille...

    23.01.2024

  8. ”Sinulla on sama huoli kuin islamisteilla”, piispa tokaisi vapaa-ajattelijalle – katsomusopetuksesta keskusteltiin yliopiston Tiedekulmassa

    Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittaja Esa Ylikoski kävivät kiihkeän keskustelun...

    17.10.2023

  9. Lukiolaispoikien avulla taivaalle ammuttiin tulimyrsky – punatähtisten koneiden pommilastista vain murto-osa putosi Helsinkiin

    Sadat Neuvostoliiton pommikoneet yrittivät helmikuussa 1944 sytyttää Helsingin tuleen. Kun miehistä oli pulaa,...

    05.10.2023

  10. Pääkirjoitus: Sana kiusaaminen vähättelee kouluväkivaltaa

    Uhrin ei pitäisi joutua vaihtamaan koulua, saati kuulla, ettei edes poliisi voi taata hänen turvallisuuttaan.

    28.09.2023

  11. Linda-Maria: Somessa yleistyneet ADHD-diagnoosit ärsyttivät minua – sitten ymmärsin miksi

    Tunnereaktioni ei kertonut mitään ADHD:staan avautuvista sometyypeistä, vaan traumoista, ennakkoluuloista ja siitä,...

    20.09.2023

  12. ”Nuoret kyllä ymmärtävät uskonnonopetuksen tärkeyden”, sanoo Tikkurilan lukion opettaja Maijaleena Kupiainen

    Uskonnonopettaja Maijaleena Kupiaisen mukaan opetuksessa on entistä enemmän esillä se, ettei mikään uskonto ole...

    13.09.2023

  13. Itäkeskuksen peruskoulun rehtori: ”Vuorovaikutustaitoja voi harjoitella siinä missä kertolaskujakin”

    Itäkeskuksen peruskoulun rehtori Jutta-Riina Karhunen uskoo, että tunnetaitojen omaksuminen lisää turvallisuutta...

    10.08.2023

  14. Ekaluokkaisille toivotaan porukalla hyvää – katso tästä koulutielle siunaamisen aikataulu lähikirkossasi 

    Koulun aloittaminen on suuri muutos lapselle ja koko hänen perheelleen.

    02.08.2023

  15. Kantelut koulujen uskonnollisista sisällöistä vähenivät Espoossa, arvioi suomenkielisen perusopetuksen johtaja Juha Nurmi

    Kaksi vuotta sitten solmittu Espoon kaupungin ja seurakuntien välinen yhteistyösopimus on selkiyttänyt pelisääntöjä.

    30.05.2023

  16. Karjavarkauksia tehnyt kenialainen Festus Kipkorir valitsi lopulta rauhan tien – Yhteisvastuukeräyksen tuotolla tuetaan nuorten kouluttautumista

    Kerion laaksossa Keniassa väkivallan ja ryöstelyn kierteestä auttavat pois koulutus ja jalkapallo. Ilmastonmuutos ja...

    06.02.2023

  17. Pääkirjoitus: Ratkaisu kiistaan uskonnonopetuksesta voisi olla tämä

    Lapsella on oikeus oppia ymmärtämään perhettä ja perinnettä, johon on syntynyt. Maailman ymmärrys kasvaa iän myötä.

    02.02.2023

  18. ”Rautatieaseman lähellä saattaa olla painostava fiilis” – Moni nuori kokee väkivallan uhkaa, mutta turvakeinot auttavat, kun pelottaa

    Oma turvallisuus mietityttää etenkin iltaisin. Ristiriitatilanne voi syntyä vaikka vääränlaisesta katseesta.

    01.02.2023