Sivut, joissa tagi paikallishistoria .

  1. Ryijyjä käytettiin alun perin peittoina ja niiden päällä mentiin myös naimisiin

    Vanhimpia ryijyjen aiheita olivat elämänpuut, joissa oli lintuja, sydämiä, tulppaaneja ja tietysti vihkipareja.

    28.02.2024

  2. Keskiaikainen Vantaa oli muutakin kuin lohipitäjä – niin pappilassa kuin talonpojan kotonakin syötiin monipuolisesti kalaa

    Arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt runsaasti suomuja ja muita kalojen jäänteitä. 

    12.09.2023

  3. Tiesitkö, että Helsinki on johtava pöllökaupunki Euroopassa? Bongasimme symbolitutkijan opastuksella pöllöjä Kalliosta keskustaan

    Helsingissä on rakennuksia koristavia pöllöjä ehkä enemmän kuin yhdessäkään toisessa eurooppalaisessa pääkaupungissa....

    16.09.2022

  4. Vantaa-neuletta koristavat Pyhän Laurin kirkon ikkunat – koeneuloja Anna-Mari Niirasen puikoissa paita syntyi viikossa

    Pyhän Laurin kirkko -teema voitti Vantaa-Seuran kilpailun, jossa etsittiin kuviota Vantaa-neuleeseen.

    25.02.2022

  5. Hautalauta muistuttaa elämän katoavaisuudesta – ”Hauta kaiken sovittaa, taivas kaiken selittää”

    Ruskeasannan hautausmaan vanhin hautamuistomerkki on vuodelta 1889. Täältä löytyy myös pieni naisfiguuri, jonka...

    11.08.2021

  6. Mihin Vantaalla uskottiin ennen kristinuskoa? Arkeologit ovat löytäneet jälkiä niin luonnon kunnioituksesta kuin julmista jumalistakin

    Arkeologi Andreas Koiviston mukaan uskonto on vaikea ja tärkeä tutkimuskohde arkeologialle.

    29.04.2021

  7. Seimiasetelmissa näkyvät kulttuurierot, kakkaajat ja kansallispuvut – näin teet tulitikkuaskin kokoisen seimen

    Jouluseimen voi rakentaa vaikka huovasta, savesta tai puusta. Usein joulun keskushenkilöt sijoitetaan tuttuihin...

    02.12.2020

  8. ”Hämäräperäisiä katoamisia, gangsterisotia ja juoppoutta” – Helsingin virkistyssaaren kautta salakuljetettiin ennen ihmisiä ja pirtua

    Eestiluoto on oma valtakuntansa ulkomeren laidalla. Tulli takavarikoi sen rantavesistä kieltolain aikana tuhansia...

    17.09.2020

  9. Vantaalainen kirkkoherra Jukka Nevala: ”Nykykirkossa ahdasmielistä moralismia edustavat monet, jotka pitävät itseään liberaaleina”

    Kirkkoherra Nevala on viimeinen työntekijä, joka on ollut Hämeenkylän seurakunnan palveluksessa sen perustamisesta...

    11.09.2020

  10. Pasifisti, arkkiatri, ministeri ja ex-alkoholisti: bongaa sosiaalisten uranuurtajien patsaat Helsingissä

    Helsingissä voi törmätä Intiaa uudistaneen Gandhin tai alkoholisteja auttaneen Arvo Parkkilan patsaisiin. Julkiset...

    25.06.2020

  11. ”Siihen aikaan oltiin eri tavalla uskovaisia kuin nykyään” – Vantaa-Seuran kulttuurikävelyissä tulee historia tutuksi

    Helsingin Pitäjän kirkonkylässä järjestettävillä opastetuilla kierroksilla opitaan muun muassa, että 1700-luvulla...

    22.06.2020

  12. Vuoden kaupunginosaa kutsutaan onnellisten saareksi – Lauttasaari-aktiivi Marianne Heikkilä tietää ihanuuden syyt

    Marianne Heikkilän mielestä luonto ja kaupunkiyhteisö tekevät Lauttasaaresta viihtyisän. Asumisen kalleudesta...

    18.06.2020

  13. Tutkija Jaakko Tahkokallio murtaa myyttejä keskiajasta – papit edustivat sivistystä eivätkä takapajuisuutta

    Kristinusko antoi vaihtoehdon perinteiselle verikostolle ja espoolaisnaiset lähtivät oma-aloitteisesti ulkomaille.

    15.06.2020

  14. Helsingin Kalasataman paikalla oli hurja satama, jota poliisikin vältteli – uusille asukkaille jaetaan värikäs historiikki

    Menneisyys on kuorittu Kalasatamasta pois nimeä ja maa-ainesta myöten. Ennätyskorkeat tornitalot rakennetaan...

    31.10.2019

  15. Unissasaarnaaja Maria Åkerblom kiinnostaa taas – åkerblomilaisuutta tutkinut entinen piispa ei yllättyisi, jos vastaava lahko syntyisi nyt

    Maria Åkerblom oli aikansa puheenaihe, josta hänen seuraajansa vaikenivat. Zaida Bergrothin Marian paratiisi -elokuva...

    30.09.2019

  16. Laskettava torni, fossiileja lattiassa ja puretun hotellin hirret – tätä et tiennyt pääkaupunkiseudun kirkoista

    Kirkkoihin kätkeytyy monia erikoisia yksityiskohtia, joita ei välttämättä edes huomaa.

    19.07.2019

  17. Malmin hautausmaalla elää omintakeinen fanikultti: kossua ja ruusuja kuolleille julkkiksille

    Pappi Kai Sadinmaa tuntee viinan viemien tähtien ja seurapiirikaunotarten traagiset kohtalot.

    07.06.2019

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 60