Sivut, joissa tagi siunaus .

  1. Ekaluokkaisille toivotaan porukalla hyvää – katso tästä koulutielle siunaamisen aikataulu lähikirkossasi 

    Koulun aloittaminen on suuri muutos lapselle ja koko hänen perheelleen.

    02.08.2023

  2. Vantaalla lemmikit saavat siunauksen jouluksi – tilaisuudessa on lupa haukahdella

    Kirkonkylän jouluisessa ulkoilmatapahtumassa opetellaan myös tunnistamaan lintuja ja ruokkimaan niitä oikein.

    14.12.2022

  3. Linda-Maria: Papin aloitettua vihkipuheensa kehooni laskeutui rauha, vaikka kävely alttarille oli yksi elämäni jännittävimmistä hetkistä

    Haaveiluni häistä alkoi jo varhaislapsuudessa, paljon aiemmin kuin haaveiluni puolisosta.

    10.08.2022

  4. Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle – katso tästä kotikirkkosi aikataulu

    Ekaluokkalaisen siunaus on koko perheen siirtymäriitti.

    08.08.2022

  5. Elokuun kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen jälleen uuden aloitteen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä

    Nyt toivotaan piispojen selvittävän ratkaisua, jossa tunnustettaisiin erilaiset näkemykset niin, että ne eivät olisi...

    20.07.2021

  6. Korona-aika pitkitti ja vaikeutti suruprosesseja ja toi tullessaan ”suoratuhkaukseen” liittyvän hämmentävän ilmiön

    Kirkkoherra Riikka Reinan mukaan korona-aikana ovat lisääntyneet puhelut, joissa kysytään mahdollisuutta haudata...

    14.05.2021

  7. ”Koti on pyhä paikka ja turvasatama” – keväällä kastettu Wanessa ja perheen koti saivat siunauksen 

    Vantaalaiset Annamari ja Tero Ruusu halusivat, että heidän kotinsa siunataan. Perheen kuopus kastettiin keväällä, nyt...

    17.08.2020

  8. Tietenkin seitsemänvuotiasta Urho Immosta jännittää – alkaahan kohta eka luokka! Uudet koululaiset siunataan matkaan kesäloman viimeisenä iltana

    Ekan luokan aloittava Urho Immonen on syönyt tulevassa koulussaan pullaa ja harrastanut parkouria.

    24.07.2020

  9. Vantaalla siunataan kaikenkarvaiset lemmikit, mutta Herra Herkku Hermanni pysyy poissa, ettei räyhähenki iske

    Anne Erikssonin mielestä lemmikkien siunaaminen on omistajan sielunhoitoa. Eläimet voivat tavata tilaisuudessa...

    10.12.2019

  10. Veenalla, Eetulla ja Ellalla alkaa pian koulu – ”Toivon, että koulussa syödään joka päivä lasagnea”

    Veena Vanhakangas, Eetu Rahomäki ja Ella Timonen elävät jännittävää vaihetta. Kouluun menoon on valmistauduttu...

    01.08.2019

  11. Kampin kappelissa saa sanoa yöllä ”tahdon” – Heinäkuiseen Hääyö-tapahtumaan mahtuu 14 paria

    Seitsenvuotisen historiansa aikana kappelissa on vietetty häitä vain kahtena päivänä.

    13.06.2019

  12. Ekaluokkalainen tarvitsee aikuisen tukea – koulun alku on jännittävä vaihe

    Kannustava ja vahva vanhempi on lapselle paras ponnistuslauta, kun hän kasvaa pienestä isoksi koululaiseksi.

    26.07.2018

  13. Sateenkaaripapit aikovat jatkaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä – seurakuntavaaleissa on myös #tahdonkirkossa-kampanja

    Vaikka kirkolliskokous hylkäsi aloitteen samaa sukupuolta olevien parien kirkkohäistä, sateenkaaripapit aikovat...

    18.05.2018

  14. Taivaan tähden: Pieni lohduttaja

    Palmusunnuntai on siunaamisen sunnuntai.

    21.03.2018

  15. Näin tehdään hautaustestamentti – toimittaja kokeili ja rauhoittui

    En tee kuolemaa, mutta aloin hoitaa elämäni loppuun liittyviä asioita. Marssin hautaustoimistoon ja tein...

    22.01.2018

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 39