Sivut, joissa tagi suomen sisällissota .

  1. ”Milloin haavoittunut tiellemme joutuu, emme tahdo kieltäytyä auttamasta” – Diakonissalaitos palveli sisällissodan aikana sekä punaisia että valkoisia

    Sisällissodassa joidenkin diakonissojen sympatiat olivat valkoisten puolella, toisten punaisten. Edith Sjöstenin...

    19.04.2018

  2. Hennalan vankileirillä yli 200 naista teloitettiin laittomasti – tutkijan mukaan kohteeksi valittiin naiskaartilaisia rodunjalostuksellisista syistä

    Hennalan vankileiri Lahdessa oli sisällissodan päätyttyä vaarallinen paikka erityisesti housuihin pukeutuneille...

    17.04.2018

  3. Sisällissodan taisteluiden jälkeen Helsinkiin syntyi vankileirien saaristo

    Suomen lyhyen mutta verisen sisällissodan taisteluja käytiin muun muassa Leppävaarassa ja Tikkurilassa. Sodan jälkeen...

    02.03.2018

  4. Tämä kolahti: Veriruusut-näytelmässä nuoret naiset pukevat ylleen housut ja tarttuvat aseisiin

    Lauri Maijalan ohjaama esitys kertoo koskettavasti tehtaantytöistä sisällissodan melskeissä.

    20.02.2018

  5. Keittiömystikko: "Viha on heikkoutta, itsensä hillitseminen on voimaa"

    Nuori idealisti kirjoitti sata vuotta sitten viestin vankityrmän seinäpaperiin. Se on ajankohtainen myös tänään.

    23.01.2018

  6. Pyhä sota, Saatana ja Harmageddon – näin uskonto koettiin Suomen sisällissodassa

    Kirkossa miehet kirosivat punaisia, mutta diakonissat halusivat auttaa heitä enemmän kuin saksalaisia. Sodan kumpikin...

    19.01.2018