Sivut, joissa tagi uususkonnollisuus .

  1. Enkelit ovat taipuneet aidspotilaiden tueksi ja romanttisen ihastuksen kohteiksi – ne eivät millään pysy opillisissa rajoissa

    Ihmisten mielikuvia enkeleistä selvitetään tutkimushankkeella. Kuvittelua siivittävät Hanne Kiiverin valokuvat.

    01.02.2024

  2. Kuula: Tanssi, haitari ja televisio – kristityt ovat demonisoineet muutakin kuin tarot-kortteja

    Tuonpuoleisia voimia nähdään kaikkialla, tai niille ollaan sokeita. Tärkeää olisi kuulla toisten kokemuksia.

    15.08.2022

  3. ”Jos tarot-sana tuntuu pahalta, näitä voisi nimittää armon korteiksi” – pappi Henri Järvinen käyttää tarot-kortteja itsetuntemuksen lisäämiseen

    Uskontotieteilijä Tiina Mahlamäen mukaan rituaalit ovat siirtyneet kirkoista koteihin, lähelle arkea ja omaa...

    11.08.2022

  4. Sanna Vaara tutustui mystisiin kokemuksiin jo lapsena – nyt hän kirjoittaa niistä omakohtaista fiktiota

    Hengellinen etsintä tarkoittaa Sanna Vaaralle oman mielen ruoppaamista ja pelkojen kohtaamista. Kolmannessa...

    19.11.2021

  5. Varhaisen kristinuskon nopea leviäminen on ihmetyttänyt sekä kirkkoisiä että historiantutkijoita – nämä asiat tekivät uudesta uskosta viraalin

    Alussa kristillinen kirkko oli pieni ja marginaalinen, mutta kolmessa vuosisadassa se kasvoi Rooman valtakunnan...

    28.01.2021

  6. Kommentti: Onko hullumpaa uskoa kiviin kuin Jeesukseen? 

    Taipumus uskoa yliluonnolliseen ei ole kadonnut. Moni ilmiö tuntuu keskittyvän omaan henkiseen kehitykseen ja...

    08.01.2021

  7. Mirvan salikassissa on punainen jaspis ja käsilaukussa ruusukvartsi – moni suomalainen uskoo kivien ja kristallien voimaan

    Erityisesti nuoret naiset etsivät kivistä energiaa, voimaa ja rauhaa. Tutkija näkee ilmiön jatkumona ikivanhoille...

    08.01.2021

  8. QAnon yhdistää vanhoja uskonnollisia myyttejä politiikkaan ja digiaikaan – ”Koronavirus räjäytti salaliittoteorioiden pankin”, sanoo apulaisprofessori Katja Valaskivi

    Maailmaa hallitsee salaliitto, äärimmäinen pahuus. Pandemia on osa salaliittoa. Ei hätää: pelastaja on tulossa. Onko...

    17.09.2020

  9. Moni suomalainen uskoo, että maahan on tehty vierailuja ulkoavaruudesta – ufokontaktiliike ja kristillinen ufologia ovat kuitenkin pienen piirin juttuja

    Kesäkuussa 1947 amerikkalainen uutinen lentävästä lautasesta synnytti ufohavaintojen aallon. Jo samana kesänä kaksi...

    15.05.2020

  10. Uushenkisyydessä kaikki käy, mutta viisas pitää varansa, ajattelee aiheesta kirjan kirjoittanut Aila Ruoho

    Tietokirjailija Aila Ruoho setvii tuoreessa kirjassaan uushenkisyyden oppeja ja korkeamman tietoisuuden tavoitteluun...

    03.04.2020

  11. Tutkimustieto vei mormonit kriisiin, jossa järki ja usko törmäävät

    Mormonien nettisukupolvi on löytänyt uskontonsa syntyvaiheisiin liittyvän tutkimustiedon. Nyt nuoret esittävät...

    25.09.2019

  12. Tämä kolahti: Valokuvaaja Jonas Bendiksen kuvasi miehiä, jotka pitävät itseään uusina jeesuksina

    Kuvat tuntuvat vaativan kannan ottamista koko Jeesuksen mysteeriin. Oliko hänkin näiden työnsä jatkajien tavoin...

    30.01.2019

  13. Uusi elämä kybertodellisuudessa – Uususkonnot värväävät jäseniä ja levittävät opetuksiaan netissä

    Kuka tahansa voi perustaa verkkoon uskonnollisen liikkeen ja hankkia siihen jäseniä eri puolilta maailmaa.

    27.12.2018

  14. Suomalaisista 71 prosenttia kuuluu kirkkoon – usko enkeleihin ja Saatanaan lisääntyy

    Yksittäiset kohut eivät vaikuta kirkosta eroamiseen ratkaisevasti, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Jussi...

    16.01.2018

  15. Hiljaisuuden kosketukset tekivät Susanna Erätulesta etsijän – mitä sanottavaa hiljaisuudella on?

    Hyvän hiljaisuuden kosketus toistui lähes päivittäin Susanna Erätulen lapsuudessa. Kun entisestä lumilautailijasta...

    18.12.2017

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 28