1. Keskellä urbaanikylää jo 50 vuotta

    Puoli vuosisataa Tapiolan keskellä seisonut kirkkorakennus edustaa aikansa betoniestetiikkaa.

    18.12.2015

  2. Pääkirjoitus: Pienikin liekki voi valaista pimeässä

    Päälle käyvän pimeyden keskellä joulun sanoma voi käydä astetta todellisemmaksi.

    18.12.2015

  3. Arvio: Veijariromaani Galileo Galileista

    Johannes Lahtisen fiktiossa on faktat paikoillaan.

    18.12.2015

  4. Joulun sanoma on sovinto taistelun keskelle

    Juutalainen seimen lapsi kohtaa luterilaisessa Suomessa islamin. Tämä jouluevankeliumi on kaikille kansoille.

    18.12.2015

  5. Arvio: Laulava paronitar ja tuhoava kuningas

    Joulupäivänä saa ensi-iltansa kaksi laatuelokuvaa, Marguerite ja Macbeth.

    18.12.2015

  6. Katri Tapola teki sadun pelon voittamisesta

    Kirjailijasta tuntuisi hullulta, jos hän piiloutuisi poteroonsa eikä käsittelisi ajan ilmiöitä.

    18.12.2015

  7. Resonaarissa kaikki oppivat soittamaan

    Yksi opetuksen kulmakivistä on ainutlaatuinen kuvionuottijärjestelmä.

    18.12.2015

  8. Helsingissä on menoa koko jouluaatoksi

    Ovatko huomisen suunnitelmat vielä auki? Helsingissä järjestetään avointa jouluaatto-ohjelmaa aamusta iltaan.

    17.12.2015

  9. Testasimme: Näin teet luomukosmetiikkaa kotona

    Jos kehon kemikaalikuorma huolestuttaa, kannattaa kokeilla luomukosmetiikan valmistusta - ihan itse. Ainekset...

    17.12.2015

  10. Eläinvideon sankarilla voi olla psyykkinen ongelma

    Jakoiko kaveri somessa videon häkissään volttia heittävästä maaoravasta? Temppu näyttää katsojasta hauskalta, mutta...

    17.12.2015

  11. Arvio: Kemiaa keittiöstä ja mannaa taivaasta

    Resepteihin saa uuden näkökulman, kun kemisti kertoo kasvisten valmistuksesta.

    17.12.2015

  12. Jedi-uskonto yhdistää viihteen ja henkisen kasvun

    Tähtien sota -elokuvien mystisen voiman esikuva on tosielämän uskonnoissa.

    17.12.2015

  13. Kirkon kahvilaan kehtaa hipsterikin mennä

    Mukava sisustus, seuraa ja makoisaa nautittavaa. Nämä löytyvät sekä Alppilan kirkon kahvilasta että Etelä-Haagassa...

    17.12.2015

  14. Irja Askolan joulut ovat valon ja varjon vaihtelua

    Helsingin piispa Irja Askolan adventinaika on varsinaista joulumaratonia. Joulukuisena aamuna hänet saattoi tavata...

    17.12.2015

  15. Seurakuntalehdet joulutauolle

    Pääkaupunkiseudun seurakuntalehdet kolahtavat seuraavan kerran postilaatikkoon torstaina 14. tammikuuta.

    17.12.2015

  16. Kirkon mediasäätiö tukee pakolaisuusteemaisia ohjelmia

    Kirkon mediasäätiön tuotantotukia jaettiin tänä syksynä kaikkiaan 21 hankkeelle, yhteensä 150 000 euroa.

    17.12.2015

  17. Tatuointi tallentaa uskon iholle

    Tatuointi on harvoin vain kuva, vaan sen merkitykset ovat kantajalleen monisyisiä. Tatuoinnit voivat ilmentää myös...

    17.12.2015